Keksi

Lumiloma

2012-02-01T10:52:00.002+01:00


Mitä tuo valkoinen, taivaalta tippuva höhnä on?

Parvekkeen papyrukset lumen kourissa

Tänään sataa lunta, tiedotuksen mukaan koko päivän. Töihin ei pääse.

Voi kärsimys!

2012-01-29T16:53:00.002+01:00

Hajanaisia mietteitä viimeaikojen tapahtumista

2012-01-28T21:13:00.001+01:00

Eilen iltapäivällä istuin kahden oppilaan kanssa katsomassa videota, kun koin elämäni ensimmäisen "oikean" maanjäristyksen. Olen joskus aikaisemmin tuntenut lieviä tärähtelyjä ja heilahteluja, keskiviikkonakin oli (kuulemma) seismistä toimintaa joka meni minulta kokonaan ohi.
Mutta eilistä ei todellakaan voinut olla huomaamatta. Järistys kesti yli kymmenen sekuntia (se on pitkä aika, kun maa heiluu alla) ja outo tunne joka jäi järistyksen jälkeen oli melkein yhtä pelottavaa kuin varsinainen heilunta. Sisäkorvan liemet kai jäi liikkeeseen ja tuntui kuin järähtely olisi jatkunut edelleen.
Virallisesti järistys oli suuruutta 5.4. Nyt voin kuvitellä miltä suuremmat järistykset tuntuvat eikä todellakaan ole halua kokea moista. En kyllä oikeastaan säikähtänyt paljonkaan, en ainakaan niin paljon kuin muut, ehkä siksi että en oikein osannut kuvitella mitään vaaraa. Olin pohjakerroksessa uloskäynnin vieressä. En tiedä miten paljon olisin säikähtänyt ylemmissä kerroksissa.

Mies sattui olemaan sairaalan kahdeksannessa. Lääkärit olivat kuulemma pohtineet pitäisikö aloittaa evakuointi. Monissa paikoin koulut ja toimistot evakuoitiinkin, järistysten kanssa ei ole leikkimistä. Tuttava on töissä ammattikoulussa, jossa opiskellaan mm. kauneusalaa. Oli joku joutunut juoksemaan ulos karvanpoistovahat säärissä. Vaan eipä se ehkä haittaisi, vaikka vahat jämähtäisivät, jos oikeasti järistys aiheuttaisi rakennukseen vahinkoja ja riskeeraisi jumittumisen sortuneen koulun sisälle.

On tässä ollut oikeastaan vähän samanlainen maanjäristyksen tunne viimeaikoina muutenkin, kun on tuo mies ollut sydänvian takia sairaslomalla. Mies oli sairaalassa siksi, että torstaina asennettiin henkivakuutus (sisäinen defibrillaattori) solisluun alle, ja eilen pääsi kotiin. Olisiko tuo nyt sitten ollut se "jälkijäristys", ja pikkuhiljaa voitaisi asettua taas normaalipäiväjärjestykseen. Mitä se nyt sitten tarkoittaakin.

Koko saapasmaa on sekin ollut järistysten kourissa: kansa osoittaa mieltään, kun nälkävyötä pitäisi kiristää ja poliitikot sen kun haalivat etuisuuksia joko laillisesti tai sitten vaikka ihan vanhanaikaisesti korruptiona. Itse olen joutunut tämän epävakaisuuden kärsijäksi vain yhdesti, kun tuttu bensa-asema olikin ilman bensaa. Kuljetukset olivat rekkakuskien tie-esteiden takia jääneet tulematta. Suuripa oli kärsimys, menin seuraavalle ja jonotin ehkä pari minuuttia.
Muualla, etelämmässä ovat kärsineet hieman enemmän. Oikeastaan melkein odotan, että levottomuudet ihan oikeasti pysäyttäisivät tämän yhteiskunnan, ei taida muuten tulla muutosta. Jonkinlainen yleislakko olisi paikallaan. Tietysti sanon tämän siinä toivossa, että haikailemani pysähdys ei toisi tullessaan väkivaltaa; se voisi olla hieman samanlaisen solidaarisuuden alkulähde kuin kokemani bensan puute: sillä toisella bensiksellä jolla bensaa oli, kaikki olivat kovin kärsivällisiä, oli tunne että oltiin samassa veneessä. Kukaan ei kiukutellut jonoista tai vaatinut kuljetusten pysäyttäjien päätä vadille.

Olen myös ilolla seurannut kotosuomalaista presidentin vaalia. En äänestänyt, (meni vähän ohi), mutta kyllä taitaisin mielelläni nähdä Haaviston naaman uutisissa presidenttinä. Täydellistä presidenttiä ei olekaan ja Niinistö on ärsyttävä. Ja jotenkin presidentin on mielestäni oltava ei-ärsyttävä. Näin syvällisin perustein olisin äänestänyt, joten olikohan tuo nyt suuri vahinko että jätin velvollisuuteni hoitamati.

Kissat voivat paksusti, nytkin joku kynsii selkää. Pinon harrasteet ovat varsin omaperäisiä. Iltaisin yöpuulle asettuminen seuraa jonkinlaista rutiinia: me pötkötellään lukemassa, Maija nukkuu jalkojen välissä, Pino valitsee tuolilta jonkun vaatteistani ja raahaa sitä ympäri taloa. On löytynyt röijyä niin keittiön pöydän alta kuin suihkukopistakin.

Nonniin, nyt on loppukevennyskin ohi, hyvää yötä ja kuulemiin.

Purr 2

2012-01-02T13:49:00.001+01:00

Tassuset

Uusi vuosi, vanhat kujeet

2012-01-01T17:09:00.001+01:00

Vuosi 2011 päättyi aika räkäisesti, välipäivät meni flunssassa. Voisi sanoa, että räkäinen taisi olla vähän koko vuosi. Mutta paras olisi kai muistella mitä kivaa tapahtui. Niinpä päätinkin, että uudenvuodenlupaukseni on uusien elämäntapojen sijaan päätös entisten, hyviksi todettujen juttujen toistamisesta.
Niinpä juhlallisesti lupaan että MYÖS tänä vuonna:

en useimmiten käyttänyt salamaa

- otan kuvia kahdesta kissasta, vaihdan kissanhiekkoja ja siivoan vessapapereita lattialta (Pino Lubovsky on innostunut kaikesta paperisesta)

en taitellut vessapaperiorigamia, vaikka materiaalia oli

- vietän kunnon loman Suomessa

en hypännyt

- käyn Liguriassa

en kalastanutkaan

- ja Mantovassa

en kirjoittanut seiniin

- siivoan kellarin( tai sitten en)
- opiskelen epsanjaa

- löllötän sohvalla kissat mahan päällä
- katson mielisarjoja ja muita ohjelmia telkkarista ja leivon niistä inspiroituneita synttärikakkuja

en tehnytkään muita täytekakkuja koko vuonna

- laitan kanacurrya (taisi olla yleisin sunnuntairuoka viime vuonna)
- juttelen skypessä tuntitolkulla
- kuuntelen radiota autossa

ja mitä nyt sitten päähän pälkähtääkin.

Lämpöistä Joulua!

2011-12-24T15:47:00.001+01:00

Kaverukset

2011-12-09T13:57:00.001+01:00

Myöhään itsenäinen

2011-12-08T08:01:00.001+01:00

Meni tuo Suomen itsenäisyyspäivä ohi ihan tavallisena työpäivänä. Jossain vaiheessa, ehkä tuntirekisteriä kirjoittaessa, huomasin päivämäärän ja hiljaa mielessäni toivotin Suomelle onnea.
Illalla jätin Linnan juhlatkin katsomatta. Tänään olen kuitenkin paikallisen pyhän vuoksi kotona ja ajattelin vilkaista löhöilyn lomassa pikakelauksen mekkokavalkadia, jos huvittaa.

Bensa kallistui. Näin tämä uusi "verta ja hikeä"-hallitus alkaa vaikuttaa jokapäiväiseen elämään. Eläkeikääkin lisätään niin, että luultavasti tällä menolla eläkkeelle lähdetään lopulta vain jalat edellä. Ei se nyt niin kauheasti itseäni hirvitä, toivon tekeväni töitä mahdollisimman pitkään. Maalaisjärkeni ei vaan oikein ymmärrä miten hälyttävän korkeaa nuorityöttömyyttä hoidetaan korottamalla eläkeikää. Ja miten kulutusta lisätään viemällä tuhkatkin pesästä. Mutta en olekaan hallitus, jonka päätehtävä on pelastaa euro, ei ihmisiä. Jotenkin tuntuu, että ihmisillä ei ole minkäänlaista mahdollisuutta löytää edes hiukan itsenäisyyttä. Italiaksi palkansaaja tai alainen kääntyy sanaksi dipendente, siis riippuvainen. Aika riippuvaisia ihmiset ovatkin työnantajistaan, kun sosiaalinen turvaverkko on jokaisen perheen omassa taskussa.

Meidän perheen kuopus, Pino, (aka Lu Bu) kasvaa ja kukoistaa. Se alkaa tajuta sanaa "ei" ja joskus jopa tottelee. Tuntuu olevan luonteeltaan varsin itsepäinen ja ovela. Jos kielletään nousemasta pöydälle tuolin kautta, keksii heti jonkun muun tavan nousta ronkkimaan ihmis-asuinkumppanien ruokalautasta. Varkain hiippailu osoittaa, että se tietää vallan hyvin olevansa kielletyllä apajalla, mutta itsepintaisen ahnaana Pino ei saattaisi millään jättää mitään syömäkelpoista rauhaan. Kun ei se jätä mitään syömäkelvotontakaan rauhaan: vessapaperi, teepussi, (ks.kuva) tai melkein mikä vaan saa Pinon metsästäjän vaistot esiin. Nytkin se murisee teepussia suussa roikottaen (niin, kissatkin murisee) kävellen ympäriinsä samalla pedon arvokkuudella kuin savannin leijona gaselli suussaan.
Ja sitten hypitään ja järsitään ja juostaan - Maija kiinnostuneena yleisönä. Maija ja Pino tuntuvat löytäneen jonkinlaisen perustasapainon (melkein kirjoitin "kauhun tasapainon"). Välillä riehuvat ja leikkivät yhdessä, välillä kumpikin touhuaa omiaan. Ja melkein nukkuvat yhdessä, Maija pitää aina pienoista välimatkaa liian innokkaan Pinon tassuista.

Aamiasteepussi uusiokäytössä taitavan varkaan tassuissa

Meillä ihmisillä on kohta joulu, ja se on kivaa. Herkkuja suunnitellaan jo. Ehkä lattialla riepotettu teepussi ei kuitenkaan ole ensimmäisenä ruokalistalla.
Pitää mennä kuitenkin pelastamaan se, kun Pinolla on jo näköjään uusi saalis: miehen fleecetakin helmanauha kiristysnappuloineen, jossain vaiheessa saalistettu ja siten leluksi ansaittu.

Reblog

2011-12-04T08:17:00.001+01:00

Meidän kissat, tietysti

Älkää edes kysykö mitä nää on

Nuo ylläolevat kuvat on Anaisin (tyttären) kädestä. Oikeastaan olisin voinut vain "reblogata" tuon jälkimmäisen, julkaista tyttären postauksen omassa blogissani. Ja merkata vielä perään että tykkään.
Olen kuitenkin niin vanhanaikainen, että postaan vain omia juttujani ja vain lainaan mielestäni kiinnostavia juttuja tai linkkaan aiheeseen liittyvään:
Iines kirjoitti aiheesta, joka on minuakin askarruttanut: ihmisten tekemisiä valvotaan houkuttelemalla käyttämään sosiaalista mediaa tai uuden sukupolven (monesko on menossa?) puhelimia. Eipä ole sivua jolla ei ole tykkäysnappulaa. Jos olen naamakirjaan kirjautuneena, näen YLE:n sivulla mitä muut "kaverini" ovat suositelleet. Naamakirja haluaa, että tiedän mitä muut katselevat netissä, mistä he tykkäävät, mihin he kuuluvat. Ja tietysti pitäisi hyväksyä se että minunkin tykkäämiseni julkaistaan, muutenhan vaikuttaisi siltä että minulla on jotain salattavaa. Se ei kuitenkaan minua vakuuta. En kirjaudu naamakirjaan kuin ehkä kerran parissa viikossa, ainoa myönnytys on se, että tämäkin postaus julkaistuu myös naamakirjassa, ihan itsestään, tosin viiveellä.
Joku on kysynyt, miksi yleensä sitten olen naamakirjassa, jos en sitä käytä. Käytänhän minä. En vain käytä sitä niin kuin ihmisten oletetaan sitä käyttävän, siis pitäen sen päivitettynä jatkuvasti ja seuraten toisten edesottamuksia minuutti minuutilta. Ihmiset tuntuvat suhtautuvan naamakirjaan aivan kuin se olisi auto jota ei kannata pitää autotallissa. Mutta sosiaalinen verkko ei ole auto. Minulle ei maksa mitään pitää naamakirjatili tyhjäkäynnillä ja käyttää sitä vain halutessa. Ehkä enintään menetän hieman "verkkososiaalista arvostusta" ja kiinnostavuutta. Onneksi olen sitä sukupolvea, jolla on varaa olla tylsän tavallinen ihan IRL.
Jokainen taaplaa tyylillään. Minusta on vain outoa, että kuulen monen sanovan, etteivät he halua naamakirjaan, koska heillä ei ole aikaa roikkua siellä. Heillä on mielestäni sama asenne kuin niillä, jotka suuttuvat, kun kännykkään ei vastata. Että joku väline antaa mahdollisuuden tehdä jotain ei tarkoita että mahdollisuutta on käytettävä. Naamakirjassa ei ole pakko roikkua, kännykkään ei ole pakko vastata.
Vaikka sillä uhalla, että on antisosiaalinen vanhus.

Lopuksi linkkaan videoon, josta pidän sen musiikin vuoksi. En edelleenkään julkaise videoita blogissani, ellei ne ole omiani. Laitanpa vaan linkin.

Emeli Sandè : Heaven (acoustic)

Purr

2011-11-27T17:55:00.001+01:00

Heippa

Taikatemppu

Scialla!*

2011-11-17T19:58:00.001+01:00

Viimeviikot ovat olleet varsinaista elämänkoulua.
Opettelen elämään kissanpennun tahtiin. Omat touhut oli unohdettava, kun pienen inisijän elämä oli tuttipullosta kiinni. Ja nyt on opeteltava kärsivällisyyttä: ikuinen riehuja meinaa viedä hermot, mutta on vain leikitettävä ettei eläin kasva kynsiväksi ja purevaksi pedoksi, jota ei sitten kukaan kestä.

Opettelen myös elämään sydänvaivaisen miehen tahtiin. Ei hermoilla ja huolehdita turhaan, kehitetään käsivarsilihaksia kantamalla ostokset ja roskapussit. Odotetaan testituloksia, lääkkeiden tehoa, odotetaan.

Opettelen edelleenkin elämään maassa jossa poliittinen ja ennen kaikkea taloudellinen tilanne on jo vuositolkulla ollut vähintäänkin epävarma, ja jonka tuore virkamieshallitus (Italiaksi tekninen, governo tecnico) on aika epätoivoisen urakan edessä. Parhaassa tapauksessa puhutaan hölmöläisten peitteestä, siitä jota pidennettiin lisäämällä jalkopäähän toisesta päästä leikattu suikale. Pahimmassa tapauksessa peittoa ei edes löydy, eikä sänkyäkään.

Mutta otetaan iisisti. Scialla, amici, scialla.

P.s. Koska Maija on joutunut sivurooliin viimeaikoina, päätin hyvittää laittamalla virallisen muotokuvan tuohon oikeaan laitaan. Kun tästä nyt on muutenkin tullut varsinainen kissablogi.

* Scialla (lausutaan shalla)on nuorisoslangia erityisesti Rooman seudulla ja tarkoittaa lähinnä "ota iisisti". Samanniminen elokuva ilmestyy näinä päivinä.

Pino kaksi kuuta

2011-11-17T09:31:00.001+01:00

Pino kaksi kuuta

Tassuilua

Kaverit (tai viholliset, ota tuosta nyt sitten selvää)

Lähden...

lentoon!

Aamun Pino

2011-11-13T08:26:00.001+01:00

Nukutaan ja leikitään

2011-11-06T16:41:00.000+01:00

Kulman takaa

Asento

Kahden kerroksen väkeä

Joskus sylissä nukkuminen on vielä sitä parasta

Nyt teattereissa...Pino!

2011-11-05T15:30:00.001+01:00

Sisko, joka myös näkyy videossa, jakoi tällaista epäilyttävää videomateriaalia nettiin...

Pino kuvina

2011-11-05T09:06:00.001+01:00

Action cat: sohvan selkänojalla on kiva juosta edestakaisin
ja räppäistä silloin tällöin istujia niskaan.

Sama ilman salamaa.

Nenä on ruokailun jäljiltä hieman nuhruinen.

Töpötän.


Nenä on pesty ja nukuttaa.

Maijan ja Pinon yhteiselämä on sujunut varsin kivuttomasti. Ne juoksentelevat ympäriinsä (eihän minulla tietenkään ole yhtään kuvaa aiheesta) ja syövät vuorotellen toistensa ruokia. Välillä hirvittää Maijan tassunläpäisyt, mutta koska Pino tuntuu pelkästään nauttivan riehumisesta, olen vain pari kertaa "pelastanut" sen vähän liian rajusta leikistä.
Ehkä näin viikonloppuna saan aikaiseksi kronikoida enemmänkin kissojen edesottamuksia, katsotaan nyt.

Päivitys

2011-10-31T22:06:00.000+01:00

Viime viikolla en oikein jaksanut päivittää, edes Pinon edesottamuksista ei oikein huvittanut kirjoittaa. En edes ottanut kuvia.
Sattui nyt vaan käymään niin, että mies joutui sairaalaan ja se vei kaiken huomion.

Yrittäkää itse ottaa kuvia valonnopeudella liikkuvasta kissanpojasta iltapimeässä ilman salamaa. Kun minähän en salamaa käytä.

Onneksi sisko oli käymässä ja kun saan käsiini videot, joita hän miehineen kuvasi Pinosta, laitan ne heti kaikkien iloksi tänne blogiin.
Pino oppi (ihan itsekseen) käymään hiekalla, syö kissanruokaa hirveitä määriä ja leikkii ihan jatkuvasti, milloin ei nuku. Maija suhtautuu uuteen perheenjäseneen viileän määrätietoisesti, näpäyttää tassulla kun toinen innostuu liikaa ja pysyy tarkkailuetäisyydellä kun ei jaksa riehumista lähietäisyydeltä. Pino alkaa oppia että tassulla huitominen ei oikein aina kannata ja puremista ei edes yritä.

Jossain ne nytkin lymyilee, annan niiden selvittää välinsä keskenään. Kun on liian pitkään hiljaista, kutsun molempia nimeltä ja ne ilmestyy peräkanaa.
Kohta mennään kaikki yöpuulle, Pino nukkuukin ihan lahjakkaasti koko yön. Mikä helpottaa meidän ihmisten elämää aika lailla.

Pino leikkii*

2011-10-22T09:48:00.001+02:00

Vaikka tarjolla on leluja, parhaat leikit löytyy johtojen ja kenkien seassa. (Videon keskivaiheilla on pätkä, jossa kuvaaja oletti kissan juoksevan lattian poikki; tulos ei ollut odotettu)

* kissa tunnetaan edelleen nimellä Pino. Ja Lu Bu.

Pinosta

2011-10-19T19:50:00.000+02:00

Kuukausi sitten parkkeerasin autoni uuden kissakaverini viereen. Se ryömi punaisen auton alla piipittäen ja auton omistaja kavereineen yritti paikantaa äänen lähdettä kurkkimalla auton alle; sillä hetkellä kun astuin autosta ulos, toinen miehistä nosti Kissan kämmenellään auton alta.

Samalla hetkellä ulos toimistorakennuksesta tuli työkaverini, joka tarmokkaana otti ohjat käsiinsä ja aloitti pelastustoimet. Minä tunsin lähinnä voimattomuutta, koska tajusin että tuo onneton orpo saattaisi hyvinkin päätyä kotiini. Ja kuten tunnettua, niinhän siinä sitten kävi.

Ja hyvinhän siinä sitten kävikin, unettomien öitten ja laskemattomien nukketuttipullollisten jälkeen Kissa makaa sylissäni häntä takajalan ympärille kietoutuneena. Tietenkään vaara ei ole ohi, mutta pahin on takana. Nyt edessä on uuvuttavaa hiekkalaatikko-koulutusta, loputonta leikkimistä ja kaikenlaista sosiaalistumista. Varovan optimistisesti toivomme Maijan hyväksyvän uuden tuttavuuden pikkuhiljaa kaverikseen.
Tosin Kissan kouluttaminen on tarkkaa hommaa: liian aikaisin (!) emästä ja sisaruksista vieroitetut kissanpennut eivät helposti opi vaikkapa sitä, että pureminen ja kynsiminen sattuu. Ja Kissan mielipuuhaa on juuri nyt painiminen; Maija ei siihen suostu (ihan hyvä, sillä se on aivan liian iso siihen hommaan) joten pitää painia mehupillien ja hiirilelujen avulla, ja välillä pihistävä sille ja nipistettävä masusta, muuten meillä olisi kohta aikuinen kolli, joka nujuaa tajuamatta että sen hampaat ja kynnet on tarkoitettu lihan repimiseen ja siten VAARALLISET ihmiskädelle.

Toinen mielipuuha on ympäristön tutkiminen. Olemme pahvilla rajanneet seikkailutilaksi olkkarin, ja siinä on pienelle olennolle ihan tarpeeksi tutkittavaa, siis meidän mielestä, ei sen omasta mielestä. Se varmaan lähtisi bussilla keskustaan, jos siihen kykenisi. On siis silmä kovana seurattava Kissan edesottamuksia, muuten se saattaa hetkessä hävitä tai hankkiutua vaikeuksiin. (Muistissa on Maijan pentuseikkailut, joista sillä on takajalassa vieläkin jälki sen kaivauduttua laatikostoon jumiin, josta ei sitten meinattu saada irti millään)

Huolta. Kotona kököttämistä. Ainakin karma puhdistui sen verran, että voin huoletta vaikka tappaa pari kärpästä. (Vaikka ne on pahukset liian virkeitä että niitä lätkittyä saisi. Siis ainakin se yksi kiusankappale, joka pörrää täällä päivät.)
Kun eilen makasin kuumeessa toinen kissa kainalossa (pienen on helppo kaivautua kainaloon) ja toinen sylissä, tuntui se kuitenkin aika mukavalta asian tilalta. Siis kuumetta lukuunottamatta tietysti.

Mikä kissan nimeksi? Se on tunnettu Pinona, mutta myös muita nimiä se on saanut. Nyt se vielä tottelee meikäläisen ääntä riippumatta siitä, mitä sille sanon, olenhan sille äiti. Mutta pitäähän sillä olla NIMI.
Päätimme tässä tehdä lappukokeen: laitamme kaikki nimet lapuille ympyrään ja kissan keskelle. Kissa valitkoon nimensä itse!

Kassius

2011-10-19T11:43:00.002+02:00

Miia haastoi tyhjentämään käsilaukun, ja koska olen vielä kotona flunssan vähitellen höllentyvissä kourissa, ehdin ja jaksan tehdä inventaarion. Varsinkin kun olen vasta kolmisen viikkoa sitten siivonnut laukun, ja sisältö on vielä varsin siedettävässä kuosissa.

Laukku on jo aika kauan toiminut yhdistettynä käsi- työveskana, nyt se oli työpapereista tyhjennetty, koska lauantaina sitä viimeksi käyttäessäni en tarvinnut mitään kirjoista, valokopioista ja kansioista.

Tässä pussini (ostettu Joensuusta jostain laukkukaupasta)

...ja tässä sisältö:

- sekalainen yhdistelmä kyniä
- pieni muistikirjanen
- tyhjä tupakka-aski, jossa mies heitti lauantaina unohtamani etukortin ikkunasta alas parkkipaikalle
- avaamaton purkkapakkaus
- minigrip-pussillinen kortteja, joita käytän opetuksessa
- kuitti eläinkaupasta
- minttupastillin karkkipaperi
- Lumenen mineraalipuuteri, melkein tyhjä
- lakritsipastillirasia
- Pinon eläinlääkäripaperit pinkissä pussukassa
- koti-ja työavaimet samassa nipussa (Joo, tiedän, pitäisi pitää erikseen, mutta en jaksa aina etsiä oikeita avaimia)
- lompakko, joka on ostettu luultavasti samasta joensuulaisesta laukkukaupasta kuin laukkukin, tosin eri aikaan. Lompakon ostoperuste oli se, että sivutaskuun mahtuu kännykkä.

Normitavaroista puuttuu nenäliinat, kuten myös huulirasva, (se on kai joutunut takin taskuun) ja yleensä laukku on siis paljon täydempi ammatillista sälää.

Flunssahupia

2011-10-18T15:30:00.001+02:00

Reilut puoli kiloa kissaa korissa

Tassun pesua

Hiiri!

Babysitter

The Great Escape

Olen flunssassa, mutta onneksi on elähdyttävää katseltavaa.


Nukuttaa

Etappeja

2011-10-16T11:29:00.000+02:00

Tässä pikainen päivitys, myöhemmin ehkä lisää. Tämä oli pari päivää sitten (14 lokakuuta), ei tuo kuono tuosta ole paljon muuttunut. Karvaakin kasvaa, koko kissa on tiheän mutta lyhyen karvan peitossa.

Lapsi osaa jo seuraavia asioita:

- juosta aika nopsaan (tarkkana on oltava)
- kiivetä
- syödä lihamössöä ja juoda maitoa lautaselta (jos haluaa)
- pestä itseään
- hyökätä ja purra (ai), myös itseään joskus (yritämme opettaa, että käsi ei ole lelu. Se onnistuu kun korvaa käden mehupillillä, sitä on hyvä järsiä)

Kuvia näistä taidoista on ollut vaikea saada, koska kaikki riehuminen tapahtuu yleensä aikaisin aamulla (jolloin kuvaajat ovat vielä unenpöpperössä) tai myöhään yöllä (jolloin kuvaajat ovat jo uuvuksissa ja valoakin on niukasti.)

Hiekkalaatikkotaitoja ei oikein vielä voi kehua (omatoimisuutta ei tällä saralla vielä oikein ole), mutta maissipohjaisen marsuhiekan luulisi kelpaavan sitten kun kaivelu alkaa kiinnostaa. Löysin myös sopivan ison pahvilaatikon kissan kodiksi. Korkeutta on tarpeeksi, jottei vaarallisia karkaamisia tapahdu. Nyt nukutaan vielä alkuperäisessä kirjalaatikossa, mutta uusi jättilaatikko on tarkoitus sisustaa korilla, kissanhiekkalaatikolla ja ruokailutilalla. Kasvu on huimaa, vaakaa tarvitaan seurantaan vain kerran päivässä, jos silloinkaan. 500 mennee rikki vuorokauden sisällä!

Huomenta

2011-10-12T08:46:00.003+02:00

436 g, vauhti päällä

Vauvoja

2011-10-10T19:36:00.002+02:00

Meidän vauva alkaa tassutella ihan tosissaan. Ehkä huomenna saan aikaiseksi kuvamateriaalia aiheesta. Tänään hän esitteli linjakkaan karvatonta ja hassun luisevaa mutta jäntevää pienen kissan bodiaan useaan otteeseen opettajanhuoneen pöydällä. Jos joku terveystarkastajan tyyppinen tulisi työpaikalle, saattaisi kauhistua että a) paikalla on kissa ja b) se kipittää opettajien ruokailuun käyttämällä pöydällä.
No, ainakaan tähän asti kukaan ei ole asiasta valittanut.

Ihmisvauva, jonka tänään vihdoin näin, on hieman meidän kissavauvaamme nuorempi, eikä kävele. Irvistelee, haukottelee, nikottelee, änisee, katsoo kieroon ja on vaan. Vanhemmilla on silmäpussi/varjo yhdistelmää ja harottavaa tukkaa, mutta ihan hyvin menee, kuulemma.

Yht'äkkiä on viileää (tosin jo huomenna on kai taas 25 astetta) ja piti eilen laittaa lämmitys päälle, ettei olisi jäätynyt suihkuun. Tämä on kyllä parasta: kirkas, aurinkoinen keli ja viileähköä. Kiva laittaa kuukausien jälkeen takki ja pitkät housut. Tänään laitoin jopa sukat noin puolen vuoden sukattomuuden jälkeen. Jalat on kai sokissa.

P.S. 400 meni rikki eilen

Kaljuus kaunistaa

2011-10-08T14:32:00.001+02:00

Maailma on täynnä hajuja, vaikka "maailma" tässä tapauksessa onkin vain olkkarin pöytä. Kuten näkyy, karvaa meillä on vähänlaisesti, mutta painoa jo 381 ja vahvat tassut. Vajaan kahden viikon päästä on vihdoin ohjelmassa madotus ja loishäätö, jos sitä karvaa sitten kasvaisi.

Ensi viikolla aloitetaan liharuoan syöminen, jännää!

Ura-kissa

2011-10-06T08:13:00.001+02:00

Pino voi hyvin, se ehtii juuri sopivasti saada ruokaa ja puhtautta ennen kuin riennetään töihin. En tohtinut herättää sitä vaa'alle, mutta kasvanut on. Eilen käytiin kaksiviikkois-tarkastuksessa ja mahdollisista loisista johtuva karvanlähtö on ainoa huolen aihe. Mutta kun ollaan niin pieniä, ei vielä voida tehdä oikeastaan mitään sen kummempaa. Ja eläinlääkärikin oli tyytyväinen kasvuun ja virkeyteen.
Että vaikkei kuvaa nyt ehdi, hyvin menee. Hyvä Pino!

Yleisön pyynnöstä

2011-10-05T09:27:00.000+02:00

Hurja peto

322 g

2011-10-04T21:01:00.001+02:00

299 g

2011-10-03T20:05:00.001+02:00

Kissan päivät

2011-10-02T12:24:00.000+02:00

Pinon maine on levinnyt koko maakuntaan, ja jos sen selviytyminen on fanituksesta kiinni, ei ole huolen häivää. Samalla tietysti oma statukseni höpsönä kissanaisena on saanut vahvistusta, vaikka olen yrittänyt pitää kissaäitiyden ja opetuksen edes hiukkasen eri osastoissa. Kanniskelen vauvaa mukanani töihin ja opettaessani työkaverit pitävät siitä huolen. Joskus syötöt ei osu ihan tuntien väliin, mutta sitä on sattunut aika harvoin.

On aika kiusallista tosin, että saa automaattisesti jonkinlaisen minisädekehän kissojen pelastajana, vaikka tämä on huolehtimisesta huolimatta pelkästään mukavaa.
Sitäpaitsi kissat onneksi kasvavat vauhdilla ja jo nyt saan nukuttua sen verran, ettei työ kärsi ihan kohtuuttomasti hajamielisyydestä ja keskittymiskyvyn puutteesta. Tai niin ainakin haluan uskoa.

Olen tänä aamuna myös erityisen onnellinen työkaverin viestin vuoksi: hän synnytti eilen illalla ihan oikean ihmisvauvan. Oli sitä odotettukin, neljä kiloa (paikallisten mielestä ihan hirveän paljon) poikaa ja kiva skottilainen nimi. Parin päivän päästä pääsen näkemään.

Myös sää on täydellinen, on ollut jo aika pitkään. Aurinko paistaa, lämmintä vaan ei liikaa, yöllä sopivan viileää.

Nam.

Olen muuten jatkanut ennen kissaäitiyttä hankkimaani harrastusta, espanjan opiskelua. Aionkin tässä kerrata pari juttua ennen päivällistä.¡Hasta luego!

Ja sitten mentiin

2011-10-02T10:00:00.001+02:00

292 g

Taasko joku kuvaa

2011-10-01T09:14:00.001+02:00

271 g

...en anna haastatteluja.

Pikatieto

2011-09-30T11:25:00.001+02:00

256 g.

Edit- lisäsin päivän virallisen kuvan vasta nyt illalla, kun aamulla oli vähän kiirusta. Olisin halunnut ottaa kuvan aika horjuvista ensiaskeleista, mutta ehkä huomenna sitten. Nyt nukutaan.
Edit-taas
Nyt vasta huomasin, että oli livahtanut oleellinen virhe, ei kissa nyt päivässä ole kaksinkertaistanut painoaan. Siis 256, ei 356. Sitä se kiire teettää...

Kukkuu!

2011-09-29T10:42:00.002+02:00

233 g, silmät melkein kokonaan auki

Viikko täyteen!

2011-09-28T11:01:00.001+02:00

224 g Vs. muutama kilo

Eye-opening experience

2011-09-27T11:11:00.002+02:00

212 g, silmät alkaa aueta

Maanantain virallinen Pino-pic

2011-09-26T10:39:00.005+02:00

202 g

Sunnuntai, vielä hengissä ollaan

2011-09-25T11:59:00.003+02:00

187 g

Välineurheilua

2011-09-24T19:47:00.000+02:00

Tästä tulee nyt vähäksi aikaa kissablogi, mutta kestäkää. En nyt sentään perustanut Pinolle omaa blogia, vaikka sekin jo kävi mielessä. Jotain rajaa sentään.

Periaatteessa vastasyntyneen kissan hoito on yksinkertaista hommaa: tarjotaan ruokaa, pestään, ja pidetään lämpimänä. Mutta yksinkertaisuutta monimutkaistaa se, että kaikki on tarkkaa:

- ruoka on mitattava tarkasti, ja välineitten on oltava puhtaita:

Lasissa kuumennetaan mitattu vesi ja lusikalla sekoitetaan kuumaan veteen maitojauhe. (Pullo on niin pieni, ettei siihen saa mitenkään tungettua pulveria sotkematta) Sitten maito laitetaan tuttipulloon ja jäähdytetään 38 asteiseksi. Pino ruokailee noin kahden tunnin välein.

Vaakaa tarvitaan painon tarkkailuun; noin kymmenisen grammaa päivässä pitäisi tulla, ja tullut on. Pitää siis olla tarkka vaaka.

- Peppua pitää hieroa, jotta vauva tajuaa pissata ja kakata; käytän siihen vanhoja pyyhkeen riepuja tai pehmeitä paperinenäliinoja. Vauva pitää myös pestä; siihen käytän myös froteelappuja. Hammasharja on pehmeäharjaksinen lastenharja, ja sillä suitaan pentua, kuten äitikissa karhealla kielellään tekisi. Pitää turkin puhtaana ja rauhoittaa ja lohduttaa pienokaista.

- "lämpötalous" on vastasyntyneen hoidossa todella tärkeää, sillä kissanpoika on kolme ensimmäistä viikkoa vaihtolämpöinen, eli se on ympäristönsä armoilla. Pinon lämmitys hoituu kahdella puolen litran vesipullolla, jotka on helppo lämmittää mikrossa sopiviksi pattereiksi koriin tai laatikkoon.

Koria käytän päivällä, kun voin siten helposti kannella sitä mukana. Terkkuja vaan korin tekijälle, siskolle. Löytyi siis uusi käyttö!

Laatikkoon kisu joutuu yöksi ja autolla kuljettaessa, koska sen kori ei sitä pitele, kuten kuvasta näkyy. (tosin tuossa se nukahti heti reunalle, ja pako loppui siihen)

Ja sitten kun liikunta lisääntyy, välineet kehittyy!

Se on kakasta kiinni

2011-09-24T15:24:00.003+02:00

..nimittäin onni. Ainakin vauvakissan kakkaamattomuus saa hermostumaan niin, että sitten kun keltainen pörähdys lupsahtaa liinalle, jolla peppua on hierottu epätoivon vallassa, onni ja helpotus on suunnaton.

Vauvat opettaa totisesti elämään hetkessä.

175 grammaa ja Zen

Koti Pinolle

2011-09-23T09:14:00.000+02:00

Pino löysi kodin. Kirjoitan tätä yhdellä kädellä, koska toisessa on n. 160 grammaa kissaa. En voinut hylätä vauvaa, joten nyt elämä on muutaman viikon ajan huolehtimista ja huolta.
Toivottakaa lykkyä, sillä sitä totisesti tarvitaan.

(Korjasin tuon painon, kun saatiin tarkempi vaaka. Onneksi kisu ei ainakaan ole alipainoinen, olin vähän huolissani kun ei ollut kunnon vaakaa. Nyt alkaa kasvukäyrän piirtely!)

Pino

2011-09-22T10:51:00.000+02:00

..ei siis mikään pino, vaan Pino, nimi, joka tarkoittaa mäntyä. Taas yksi kissa, jota en voi pitää, vaikka niin kovasti tahtoisin. Pino löytyi eilen työpaikan parkkipaikalta, auton alta. Emo oli sen kai sinne hyljännyt tai luullut löytäneensä hyvänkin piilon vauvalleen.
Suuren pelastusoperaation jälkeen (operaatioon osallistui työkaveri Rita, joka kävi ostamassa kisulle pulverimaitoa ja käytti sitä jopa koe-reissulla eläinlääkärin osoittaman kissaäidin luona, joka valitettavasti ei suostunut sijaisäidiksi) Pino vietti yön meillä, nukkui, söi ja pissasi, tänä aamuna jopa pienen pieni kakka pirahti pepusta, joka on kuin hiiren peppu, mitenkään Pinon Kissa-arvokkuutta vähentämättä. Vauvojen kanssa nämä ovat niitä ilon aiheita.

Oletteko koskaan kuulleet vauvakissan kehräämistä?

Tänään iltapäivällä Pinon kohtalo ratkeaa. Kissasuoja lupasi ottaa sen, mutta vasta aukiolo-aikaan. (Olen alkanut tosin vakavasti pohtia sen adoptoimista, mutta ehkä työssäkäynti ja kahden tunnin välein syövä vauva eivät oikein käy yksiin, kuten kaikki äidit tietävät. Harkitsen jopa sen kuljettamista mukaan oppitunneille...)

Vihailta

2011-09-20T23:35:00.001+02:00

Entä jos ajankohtaisen kakkosen teemaillassa olisikin juontajat köytetty lavasteisiin etteivät vahingossakaan jaa yhtään puheenvuoroa ja juotettu osallistujat nousukänniin ja olisivat kaikki saaneet suu vaahdossa huutaa mielipiteitään niin että vain äänekkäin huutaja olisi sitten kotona kuultu, ehkä, ja ohjelmaan olisi myös kotoa soitettu vihapuheluita ja näytetty välillä ärsyttäviä filmin pätkiä (esim. nyt poika saunoo - pikkuorava -versiota) ja kun edelliset vieraat olisi väsyneet huutamiseen, uusia vieraita olisi päästetty sisään ja ohjelmaa olisi lähetetetty suorana siihen asti, yötä päivää, kun kukaan ei enää käheydeltään sanaa ulos saisi.

Olisi kaikki vähäksi aikaa väsyneitä vihaamiseen ja ilmapiirin kiristymiseen. Pidettäisiin teemailta siitä, mitä mukavaa voi tehdä sateella.

Ukonvaaja

2011-09-06T09:37:00.004+02:00

Heinäkuun 12. päivä, aamuyöstä noin neljän aikaan, voimakas pamaus herätti Lahden seudun asukkaat. Kyseessä oli ns. positiivinen salama*, joka syntyy positiivisen sähkövarauksen kehittyessä ukkospilvessä. Varaus voi siirtyä kilometritolkulla etsien purkautumistietä ja purkautua sitten yllättäen varsin kaukana varsinaisesta myrskystä. Siksi sitä kutsutaan englanninkielellä myös nimellä bolt from the blue, aivan kuin salama iskisi tyhjästä.

Tänä aamuna heräsimme neljän aikaan pamahdukseen ja välähdykseen. Jossain Modenan ympärillä ukkosti, mutta meidän päällä ei myrskynnyt, ei edes satanut. Kyseessä oli siis positiivinen salama. Autojen varashälyttimet heräsivät pamahdukseen ja niin teki ihmisetkin. Niin että terkkuja Lahteen, enpä olisi tiennyt mikä ilmiö oli kyseessä jos en olisi sitä heinäkuussa paikallisesta lehdestä lukenut. (Tai taisi olla joku muu joka asiasta luki ääneen aamukahvilla).

*yleisimmin salama syntyy pilven negatiivisesta varauksesta

Kissanruoho

2011-09-04T11:08:00.005+02:00

Haluaa järsiä

Toin Liguriasta papyruksen pistokkaita jotka ovat kasvaneet mainiosti afrikkalaisen sään ansiosta. Valitettavasti niiden versot maistuisivat myös Maijalle. Sillä on toki oma ruohonsa, mutta yritäpä selittää kissalle mikä on sen omaisuutta ja mikä ei.

Sää on hiostava mutta pilvinen, kohta saattaisi sataa.

Paikallisjunalla Modenaan

2011-08-27T20:16:00.008+02:00

Joku on humoristisesti poistanut kirjaimia niin, että lause menee paikalliskielellä " jokainen reikä rasvataan"

Kun matkustaa päivän päätteeksi junassa ja on sopivan väsynyt, juuri sen verran, että ajatukset vaeltelee omia teitään, kaikki mitä ikkunoista näkee sulautuu unenomaiseksi ketjuksi.
Paikallisjunat Italiassa ovat kiinnostavia. Junaradat muutenkin kulkevat jotenkin epänormienmukaisesti liian läheltä kaikkea, viiniviljelyksistä kaupunkitaloihin(Suomessa kaikki karkaa ratojen varrelta niin kauas), paikallisjunat kulkevat VIELÄ lähempää.
Näet puutarhassa puuhailevan sinihousuisen rusinakurttuisen ukkelin olkihatun lähes kosketusetäisyydellä, kukkivien puiden oksat kurkottavat ohi huiskahtavan junan ikkunoihin, voit lukea asemalla istuskelevan naisen huulilta puhelinkeskustelun sisällön tai tarkistaa lippuautomaatin ohje-tekstin, rönsyilevän köynnöksen muuri suojaa auringolta ja sitten sukelletaan taas keltaisten maissipeltojen maisemaan. Keskustan lähestyessä esikaupunkialueen bambipatsaat ja uima-altaat yläosattomissa kylpevine kotirouvineen vilahtavat ohi ja tasaristeysten kellot sulautuvat junan rytmikkääseen lauluun.

Asemalle saapuessa seisot oven edessä lukien miljoonatta kertaa varoitustekstejä bij gevaar het glas breken (jotkut junat on hollantilaisia) ja odotat junan pysähtymistä, jotta oven saa auki kahvasta om te openen, hyppäät asemalle kiinalaispojan jäljessä. Sitten kiinalaispoika kysyy huonolla italiankielellään apua bussiaikataulujen tulkitsemiseen, afrikkalaistyttö tulee auttamaan hänkin ja koolla on oikea vitsi (kun kiinalainen, ghanalainen ja suomalainen tulivat juna-asemalle). Kun kiinalaispoika saadaan ohjattua oikealle pysäkille, juttelet afrikkalaistytön kanssa siitä, miten kiinalaiset osaa huonosti kieltä kun he ovat aina vain omassa keskuudessaan ja huomaat tytön olevankin mies. Hänellä on raskasluomiset silmät ja laihat käsivarret. Kun yhteinen bussi lopulta tulee, sanot jotain ylimalkaista ja hymyilet ja bussissa näet hänen silloin tällöin vilkaisevan sinua kuin salaliittolaista ja se saa sinut iloiseksi.

Autolla matkustaminen on tylsää.

Veneitä, automatkoja, mennyttä kesää

2011-08-24T00:31:00.008+02:00

Tuntematon poika Oulun Nallikarin laiturilla eräänä heinäkuun iltana huutaa: "vene, vene, täällä on vene!"

Kuuntelen tässä Peter Gabrielin 'So' albumia. Siinä on mm. seuraava laulu:

(Katso youtube-video:) Mercy Street albumilta So

Laulun sanat viittaavat runoilija Anne Sextoniin, joka on kirjoittanut mm. seuraavan runon:

The Road Back

The car is heavy with children
tugged back from summer,
swept out of their laughing beach,
swept out while a persistent rumour
tells them nothing ends.
Today we fret and pull
on wheels, ignore our regular loss
of time, count cows and others
while the sun moves over
like an old albatross
we must not count nor kill.
There is no word for time.
Today we will
not think to number another summer
or watch its white bird into the ground.
Today, all cars,
all fathers, all mothers, all
children and lovers will
have to forget
about that thing in the sky,
going around
like a persistent rumor
that will get us yet.

...että tällaista helteisenä elokuun yönä.

Kurkistelua

2011-08-20T09:38:00.004+02:00

Elokuu varasi kuumimmat päivänsä niille miljoonille, jotka viettävät vuosilomaansa sesonkiaikaan. Itse olen lomani jo ainakin henkisesti viettänyt ja ylikuuma ilmasto vie voimia, joita mielelläni käyttäisin kaikenlaiseen puuhailuun. Olen ilmeisesti suomilomailun uhri: sisäinen vuodenaikani on jo syksy.

Haluan siis syksyyn. Olen kylläinen ja tyytyväinen. Haluan yksinkertaistaa, siivota komerot turhasta, keskittyä olennaiseen, riisua ylikasvaneet rönsyt, kirkastaa ja kohdentaa.

Mutta ilmasto ei sitä salli, lämmin väsyttää ja siivoilun ja puuhailun sijaan pitää ottaa iisisti. Käytän siis syysenergian palailemalla nettikurkisteluun, josta olinkin jo melkein "puhdistunut" pitkän paaston ansiosta. Olen vain silloin tällöin katsonut spostin, muuten kone on saanut pölyttyä. En ole aivan varma löytyykö minusta vanhaa kurkkijaotetta enää, mutta eilen jo ansiokkaasti kurkin joitakin blogeja ja muutenkin surfailin sujuvasti.

Täällä sitä siis kurkitaan, saa nähdä innostunko sitten tuottamaankin jotain.

Ugh, juuri nyt radiossa puhutaan kuumuusaallosta, jopa neljäkymppiä uhkaa mennä rikki.
Ei taida olla meikäläisen syyssiivous vielä ajankohtainen.

Kesän viimeinen päivä

2011-08-15T09:46:00.028+02:00

Oli kiva ja pitkä kesä - tärkeintä oli viettää aikaa lapsosten kanssa.

Ja lukea kesäkirjoja varjossa.

Ja paistaa tuoreita muikkuja.

Kerätä ja syödä mustikoita. Ja paistaa nimipäiväpiirakkaa parhaille nimipäivävieraille.

Shoppailla Joensuussa.

Uida perämeressä.

Tutkia tieteellisiä kikkoja Oulussa.

Tutustua uusiin sukulaisiin pikamökkeilemällä.

Nähdä vanhoja ystäviä ja tutustua uusiin (koiriin).

Kävellä killistelemässä La Spezian arkkitehtuuria.

Ihailla Portoveneren värikkäitä taloja.

Syödä eväitä aaltojen roiskeessa.

Katsella merta loputtomiin.

Askarrella.

Saada alkuperäistä pestoa tuliaisiksi.

Tutkia Mantovassa pyöreää kirkkoa.

Ihmetellä Mantovan Pyhän Andrean kirkon entisöityä loistoa.

Kävellä Palazzo Ducalen loputtomien salien läpi ja tutkia henkeäsalpaavia taideaarteita ottamatta kuvia. Ja jatkaa sitten kävelyä Mantovan Rion reunoilla.

Ja matkustaa monella, monella junalla.

En saanut sitten löhilörtsyä

2011-07-15T06:07:00.002+02:00

Kotomaa on vilpoisan aurinkoinen, kivaa on.
Savonlinnan kautta päästiin Pohjois-Karjalaan ja jo on Joensuunkin tori tarkastettu.
Vielä kun ilmat lämpenisi sen verran, että uskaltaisi uimaan, niin meikäläisen lomatoiveet olisi melkein toteutettu.

Paitsi että en saanut mustikka- ja lohilörtsyä Savonlinnassa, kun oli jo loppu. Se vähän nyt pilaa lomatunnelmaa.

Olalle vie!

2011-07-10T09:24:00.012+02:00

Eilen käytiin kukkuloilla; rokkiäijät siivosi uusittua kämppää, minä otin pellosta kuvia.
(Ja kävin opettamassa)

Iltapäivällä käytiin kävelyllä keskustassa. Sattui suomalainen soittokunta tulemaan vastaan. Huusin "Hyvä Suomi". Poijat marssivat järjestyksessä ja edustivat suomalaista sisua soittamalla virheettä 34 asteen helteestä piittaamatta.

Myös skoteilla taisi olla kuuma.

Saati sitten krenatööreillä. (Eikö tuosta karvapöntöstä voisi kehitellä kesäversiota Modenan Tattoota varten?)

Turkkilaiset oli hurjia.(Ja miehen kännykän linssi on likainen)

Lisää turkkilaista väriä.

Kotipihalla on kuuma. Kaktus kukkii.

Historiallinen viikko

2011-06-19T20:15:00.011+02:00

Tämä viikko on ollut pitkä.

Henk. kohtaisesti tein pitkiä päiviä lasten kesäleirillä ja se teki viikosta työlään mutta antoisan, kuten kliseinen sanonta menee. Ilmoja piti ja saatiin perjantaiksi näytelmä aikaan. Eräältä näyttelijättäreltä oli hilkulla mennä pilalle koko esitys kun nenästä alkoi tulla verta juuri ennen näyttämölle menoa. Sijainen hoiti hommat ja sitten otettiin loppuosa uusiksi, jotta alkuperäinen jättiläisen vaimo pääsi sanomaan vuorosanansa : "I'm the giantess and this is the giant's castle. What are you doing here?".

Eilen lauantainakin tein töitä ja se alkoi jo mennä yl'hyvästä, kuten isä tapaa sanoa. Ja tänään juhlin hillitysti viikon päättymistä ja vuosien kertymistä.

Mutta oikeastaan jo maanantaina oli juhlimisen aihetta, paljon paremmasta syystä. Kansa lämäytti toisen "korvapuustin" (ensimmäinen oli paikallisvaalien tulos) Berlusconille äänestämällä kansanäänestyksessä hallituksen lakiesityksiä vastaan. Äänestettiin mm. siitä, pitäisikö Italiassa sallia ydinvoiman rakentaminen: se kiellettiin aikoinaan kansanäänestyksessä Tsernobylin voimalaonnettomuuden jälkivaikutuksena kunnes nykyhallitus otti ydinvoiman taas esille mahdollisena energiapoliittisena ratkaisuna*; toinen tärkeä äänestyksen aihe oli se, sallitaanko immuuniteetti valtion ylimmille = pääministerille. Siis että ei oltaisikaan kaikki lain edessä samanvertaisia... Kansa äänesti myös veden yksityistämistä vastaan, joten aiheet sinänsä olivat elintärkeitä, vaikka kyseessä ei olisikaan ollut myös hallituksen politiikan vastustaminen noin ylipäänsä.
Korvapuusti nyt kuitenkin tarkoittaa sitä, että rakkaan kääpiömme päivät ovat, jos ei luetut, niin ainakin vähissä.

En ole ihan ainoa, jonka mielestä pääministerin viimeinen voimassaolopäivä oli ohi jo aikapäiviä sitten. The Economist kirjoittaa aiheesta otsikolla " The man who screwed an entire country".
Joko lehti on yllättäen joutunut kommunistien käsiin tai sitten kapitalistikin ymmärtää että Berlusconi on ihan oikeasti aiheuttanut lähes korvaamatonta vahinkoa saapasmaalle. Virsi siitä että kansa on hänen takanaan alkaa särähtää pahasti korvaan. Ne jotka häntä vielä palvovat (!) joko kieltäytyvät näkemästä todellisuutta tai sitten ovat jostain syystä henkilökohtaisesti hyötyneet Berlusconin vallankäytöstä.

Italialaisnuoria on monet kritisoineet myös Italiassa siitä, että he tuntuvat olevan jotenkin apaattisempia kuin ikätoverinsa muissa maissa. On paljon puhuttu siitä, miten muualla(esim. Espanjassa) nuoriso on ottanut ohjat käsiinsä ja kapinoinut erittäin näkyvällä ja rakentavalla tavalla, käyttäen sosiaalista verkkomediaa muuhunkin kuin pinnalliseen "chattailuun".
Jaan kuitenkin mieluummin sen näkemyksen että oikeastaan saapasmaan nuoriso on aivan yhtä aktiivista kuin muuallakin; Italialainen televisio vain ei heitä näytä. Taannoiset paikallisvaalit kuten myös viime viikonlopun kansanäänestys ovat siitä hyviä esimerkkejä: nuoret mobilisoivat äänestämään ja äänestivät.
Onneksi siis ns. kriittinen massa liikkui, koska ihmiset ovat saaneet tarpeekseen. ( Tämä on mutu-tuntumalla juuri se avain: olen usean kuullut toistavan "Adesso basta!", nyt alkaa riittää.)

Onko kriittinen massa liikahtanut ajoissa? Toivottavasti.

Minun kriittinen massani liikahtaa nyt sohvan suuntaan katsomaan Sherlockia. On muuten hyvä sarja.

* jos suomalainenkin ydinrakentaminen on epäluotettavaa, miten sitten täällä saapasmaassa jossa ei edes talousjätteitä osata käsitellä

Äiti, ala paina liipaisinta

2011-06-12T20:18:00.003+02:00

Luin joku aika sitten, että hakukoneet muuttavat uutisten otsikot paljon yksinkertaisemmiksi, koska jutut on voitava löytää helposti. Siksi otsakkeen on oltava sisällön mukainen, sanaleikit ja muu ironia ei hakukoneelle avaudu.

Mutta onneksi minä en tarvitse hakukoneita, ja voin laittaa otsakkeeksi ihan mitä vain. Ja tuo lause on suoraan käännetty kavereitten pojan lausahduksesta. Eilen oltiin pika-illallisella, pika siksi, että kutsut järjestettiin ex tempore. Ei ilta kovin väkivaltainen ollut vaikka otsakkeesta voisi niin päätellä-liipaisin oli ihan lelu vaan.

Eilen tuntui että oli ihan kauheasti tekemistä. Piti siivota ja valmistella huomenna alkavaa lasten enkkuleiriä. Olikin hyvä että touhusin niin paljon eilen, tänään olen voinut kaikessa rauhassa ottaa rennommin. Kummasti kaikki suunnittelutyö ikäänkuin tekeentyy jossain takaraivon poimuissa niin, että kun sitten istahtaa laittamaan jotain konkreettista paperille, ideat ovat jo selkeitä ja suunnittelu on vain niiden kirjausta. Tämä tekniikka vaatii tietysti sitä, että ajatukset pyörivät viikkojen ajan ja viiden minuutin välein suunnitelmassa.

Mutta huomenna siis aloitetaan, teemana on teatteri ja sadut. Valmistamme joka ryhmän kanssa pienen esityksen. Ohjelmaan kuuluu tanssiopetusta, teatteriin valmistavia harjoituksia, joita ohjaa kolleegani teatterialalta ja pelejä, liikuntaa...kaikki tietysti englanniksi. Toivottavasti on hyvä ilma.

Suomessa on nimittäin viimepäivinä nautittu paljon paremmasta säästä kuin täällä. Täällä sataa. Koko ajan.
Kaipa se on sitä trooppista ilmastoa. (Lämpötilat on ihan kohtalaisia)

Esineistä ja ihmisistä

2011-06-02T17:53:00.015+02:00

Kärsivä orvokki.

Ukkonen jyrisee, linnut sirkuttavat, kirkonkellot kalkkaa ja tämä hiljainen idylli täydentyy lehmuksen tuoksulla joka lehahtaa huoneeseen kostean tuulen joka henkäyksellä.
Uusi klahvipöytä on osoittanut tarpeellisuutensa. Voin kirjoitella ikkunan ääressä, voimme syödä paljon mukavammin kuin ahtaassa keittiössä (ei niin että tämä olkkarikaan nyt erityisen tilava olisi) ja kissalla on enemmän tilaa istuskella vahtimassa puluja ja harakoita.

Luin kiinnostavan artikkelin siitä, miten me kaikki uskomme olevamme parempia kuin ihmiset keskimäärin, ja miten se on oikeastaan tarpeellinen illuusio. Jos ei usko olevansa (siis liioittelematta) ainakin jossakin mielessä osa sitä parempaa ihmiskuntaa, voi se johtaa ns. depressiiviseen realismiin. Kaipa se pitää paikkansa. Minä ainakin osaan ajaa autoa keskimääräistä kuskia paremmin.
Kiinnostava näkökulma artikkelissa oli sekin, että me luulemme ihmisten kiinnittävän meihin paljon enemmän huomiota kuin oikeasti tapahtuu. Jos vaikka sukkiksissa on reikä, meistä tuntuu että kaikki huomaavat sen, kuten myös sen että lausumme jotain maailmoja mullistavan viisasta. Luultavimmin kummassakin tapauksessa 90 prosenttia kanssakulkijoista unohtaa tai yksinkertaisesti jättää kokonaan huomaamatta sekä reiän että viisauden.
( Linkki alkuperäiseen: Graham Lawton: The grand delusion: Egotist, moi?)
( Sori, pitää olla tilaaja että sen voi lukea kokonaan)

Eilen tuli tuo artikkeli mieleeni kun pidin kahdenkeskistä tuntia erään nuoren naisen kanssa. Teimme hauskoja persoonallisuustestejä. (Oiva tapa oppia kuvaavia adjektiiveja). Kun luimme tuloksia, tyttö sanoi että joiltain osilta kuvaukset pitivät paikkansa, mutta että hänen paras ominaisuutensa on jonkinlainen "kuudes aisti", kyky nähdä ihmisistä ensisilmäyksellä heidän "syvin olemuksensa". Ja hän tuntui olevan vakuuttunut olevansa paljon keskimääräistä intuitiivisempi.
Minusta se osuu mainiosti Graham Lawtonin esittämään teoriaan: tyttö ei varmasti ole ainoa, joka uskoo omaavansa jonkinlaista intuitiivista herkkyyttä enemmän kuin muut. Oma tulkintani "kuudennesta aistista" on se, että jokainen meistä löytää ensitapaamisella ihmisistä joko jotain miellyttävää tai luotaantyöntävää. Ajan kuluessa ensivaikutelma joko vahvistuu tai sitten ei, ja valikoivasti muistamalla voimme aina sanoa olleemme oikeassa. Ei ole olemassa mitään vankkaa ja varmaa tapaa mitata sitä, miten hyvin ensivaikutelma piti paikkansa, koska muistamme kaiken myöhemmin oppimamme varjossa.

Ja muisti on harhaanjohtava.

Toinen psykologinen totuus, jota viimeaikoina olen testannut, liittyy ostoksiin. Myös shoppaillessa haluamme jotain, joka on "juuri meille sopiva". Minusta ainakin on kiva tehdä "löytöjä".
Olen nimittäin ostosrintamalla joutunut oman psykologiani uhriksi viimeaikoina. Löysimme Vantage-käytetyn tavaran putiikin ja olemme käyneet jo muutaman kerran katsomassa, mitä sieltä löytyy. Kaupan markkinointi-tekniikka on tehokas: jos tavara on kaksi kuukautta hyllyllä, saa siitä alennusta, jopa 50 prosenttia.
Sen lisäksi hyllyillä on paljon sekalaista euron tai pari maksavaa pikkuroinaa ja krääsää, ja kauhistusten joukosta löytyy "aarteita".
Olen tähän mennessä löytänyt puoleen hintaan intialaisen pöytälampun ja vintage-peltilaatikon ja ostanut eurolla kynttilöitä ja koristekannun ja kynttilöitä ja kynttiläjalan...sanoin jo miehelle että seuraavalla kerralla estää kynttiläostokset, mutta eihän siltä mitään vartarintatukea heru. Se tykkää söpöistä kynttilöistä yhtä paljon kuin minäkin. Olen miettinyt, että ehkä pitäisi viedä mennessään jotain puotiin ja ottaa uutta tavaraa vain, jos voi vaihtaa sen johonkin itselle tarpeettomaan.
Mutta eihän meillä ole mitään tarpeetonta!
Nämä on todistettavasti erittäin tarpeellisia esineitä kaikki:

Vielä pitää löytää sopiva kynttilä.

Viisi kiinalaista elementtiä:Wu Xing. Siis kynttilöitä, joita en koskaan raaski sytyttää.

Kastelukannuksi liian hatara, mutta yrttien vieressä kivan näköinen.

Tänne mahtuu paljon karkkia. (Siis jos joskus sitä on säilytettäväksi asti)

Kynttiläpurkki, jota en raaski edes avata, saati sytyttää.

Ihana.

Idyllisen hiljainen linnunlaulu on saanut seuraa ukkosen haihduttua sateetta kauemmaksi. Ulkoa kantavat lasten pallottelun ja naapurien jutustelun äänet. Taidanpa lähteä kävelylle.

Todo Cambia

2011-05-31T14:31:00.005+02:00

Tuttava kehui Nanni Morettin Habemus Papam elokuvaa, ja kehotti katsomaan. En ole vielä nähnyt sitä, mutta luin että elokuvassa kuullaan jo nyt edesmenneen chileläisen laulajan Mercedes Sosan tulkitsema Julio Numhauserin kaunis Todo Cambia(kaikki muuttuu).

Jokohan saapasmaassakin voi laulaa muutoksen säveliä? Ainakin Milanon ja Napolin pormestarinvaalin tuloksista voisi päätellä jotain positiivista olevan käynnissä. Berlusconi myöntää häviön, mutta samaan hengenvetoon jatkaa ettei lannistu. Joku toinen hallituspuoleen jäsen väänsi asian niin päin, että vasemmisto ei oikeastaan voittanut koska Espanjassa Zapatero on saamassa turpiin. No jos noin globaalisti ajatellaan, niin eihän kukaan oikeastaan voita koskaan. Ei kai persutkaan sitten oikeasti voittaneet, siltä se alkaa täältä kaukaa katsottuna näyttää kun hallitusneuvotteluja seuraa. (Tai oikeastaan en seuraa)

Oma ääneni on hukassa, enkä nyt puhu vaaleista vaan ihan fyysisestä kurkkuäänestä. Paha tulehdus vei äänen lauantaina ja vieläkin kähisee.
Perjantaina vietimme kesänaloitusiltaa opettajakolleegojen ja opiskelijoitten kera kivassa puutarharavintolassa, mutta valitettavasti ulkoilmassa istuskelu ei tehnyt hyvää alkaneelle kurkkutulehdukselle ja tässä sitä nyt sitten ollaan.

Kurkkukivun ainoa hyvä puoli on se, että voi syödä jäätelöä hyvällä omalla tunnolla, kun mitään muuta ei oikein voi syödä. Näin lämpimällä kun ei kanakeittokaan oikein maistu, vaikka olenkin ryystänyt ramen-nuudeleita. Pitää kai lähteä kierrokselle apteekki-jätskiputiikki.

Nauttikkee laulun tekstistä:

TODO CAMBIA di Julio Numhauser

Cambia lo superficial
cambia también lo profundo
cambia el modo de pensar
cambia todo en este mundo

Cambia el clima con los años
cambia el pastor su rebaño
y así como todo cambia
que yo cambie no es extraño

cambia el más fino brillante
de mano en mano su brillo
cambia el nido el pajarillo
cambia el sentir un amante

Cambia el rumbo el caminante
aunque esto le cause daño
y así como todo cambia
que yo cambie no es extraño

Cambia, todo cambia
Cambia, todo cambia
Cambia, todo cambia
Cambia, todo cambia

cambia el sol en su carrera
cuando la noche subsiste
cambia la planta y se viste
de verde en la primavera

Cambia el pelaje la fiera
cambia el cabello el anciano
y así como todo cambia
que yo cambie no es extraño

Pero no cambia mi amor
por mas lejos que me encuentre
ni el recuerdo ni el dolor
de mi tierra y de mi gente

Y lo que cambió ayer
tendrá que cambiar mañana
así como cambio yo
en esta tierra lejana.

Cambia, todo cambia...

Julio Numhauser

Kaikki muuttuu (kirjallinen käännös)

Muuttuu se, mikä on pinnallista
muuttuu sekin mikä on syvällistä
muuttuu tapa ajatella
muuttuu kaikki maailmassa

Ilmasto muuttuu vuosien myötä
muuttuu paimen laitumineen
ja kuten kaikki muukin muuttuu
ei ole outoa että minäkin muutun

Muuttuu arvokkainkin timantti
kädestä käteen sen hohto
muuttuu pikkulinnun pesä
muuttuu rakastavan tunteet

vaeltaja muuttaa suuntaa
vaikka se vahingoittaisikin häntä
ja kuten kaikki muukin muuttuu
ei ole outoa että minäkin muutun

Muuttuu aurinko radallaan
kun yö vallitsee
muuttuu kasvi ja pukeutuu
vihreään keväällä

Vaihtaa turkkiaan eläin
muuttuvat hiukset vanhuksen
ja kuten kaikki muukin muuttuu
ei ole outoa että minäkin muutun

Mutta ei muutu rakkauteni
kuinka kaukana olenkin
ei maani ja kansani
muisto eikä tuska

Ja se mikä muuttui eilen
muuttuu huomennakin
kuten muutun minä
tässä kaukaisessa maassa

(On selvää mistä laulu kertoo, kun muistaa kuinka monet chileläiset joutuivat jättämään maansa Pinochetin aikoina)

Titta djur

2011-05-15T10:10:00.008+02:00

Tänään sataa. Onkin ollut vähän liian kuuma, vaikka saisi kyllä sataa viikolla, ei nyt kun pitäisi pestä pyykkejä. Eilen olisi ollut hyvä pyykkipäivä, mutta piti lähteä ajelulle Bolognan suuntaan, kukkuloiden sivuitse. Kaunista oli, mm. unikot kukkivat juuri nyt niin, että pellot on punaisena. Mutta eihän minulla mitään maisemakuvia tietenkään ole. On kuvia siitä, mitä tehtiin kun tultiin illalla kotiin:

Jos on kerran käynyt Ikeassa, tietää miten siinä yleensä käy. Lähdetään ostamaan kahta tärkeää asiaa (cd-hyllyä manga-kirjoja varten ja klahvipöytää olohuoneeseen) ja sitten tullaan kotiin klahvipöydän ja hyllyn (osien) plus kaikenlaisen hyödyllisen (jätelajittelusäkkiteline ja tuoli parvekkeelle sekä puoli-ilmainen pikkupöytä) ja hieman hyödyttömämmän pikkusälän kera. Tällä kertaa ostin eläin-sorminukkeja, post-it lappusia, tuoksukynttilöitä(kassajonon heräteostos, tuoksui niin ihanasti metsämarjoille) sekä kai vauvoille tarkoitetun hyönteismobiilin, jonka kaikki hyönteiset on jostain syystä ommeltu jotenkin ihan hassusti: kaikki siivet on väärinpäin. Ainoastaan hämis on suht normaali, tosin sen jalat ovat epäilyttävän lyhyet. Mutanttihyönteisten ja hämiksen tehtävänä on joka tapauksessa ilahduttaa olkkarissa istuskelua ja kun lampun alta kulkee, hivelevät ne kivasti hiuksia.

Ikeasta ajettiin anopille, joka halusi myös sorminukke-eläimiä. Sitäpaitsi hän on Ikea-neitsyt. Mutta ei ole varaa mennä ihan kohta uudestaan, vaikka anoppi kärttäisi.

Ameriikka vs vapaa maailma

2011-05-08T09:37:00.010+02:00

Käytiin eilen, vai pitäisikö sanoa viime yönä kun näytös oli 23.30, katsomassa Thor, pohjolan myytteihin perustuvan supersankari-sarjakuvan filmatisointi. Marvel tuottaa menneiden vuosien sarjakuvistaan viihdyttäviä toimintarainoja, joiden ansiot on lähinnä erikoistehosteissa ja oksat pois-otteessa.
Ei katsottu 3D:nä, mikä tietysti tekee meistä ihan vanhoja ja tylsiä. Oli se nyt ihan hieno kokemus ilman kolmiulotteisia maisemiakin, olisi saattanut sitäpaitsi kauhia hirviö pelottaa enemmän jos se olisi tullut valkokankaalta syliin.

Pikkuinen nurja teatterissa käynnissä on se kun kanssakatsojat onnistuvat häiritsemään. Mikä siinä on että aina löytyy ihmisiä joiden tietous siitä miten elokuvateatterissa käyttäydytään on niin puuttellista, että he onnistuvat parissa tunnissa rikkomaan kaikki 'älä tee näin'-säännöt.

- kännykkää tillistellään kesken elokuvaa niin että näytön valo paistaa vieruskaverin silmään ja jätetään soittoääni päälle niin että varmasti edes kerran pirahtaa.
- karkin/pop cornin syöminen on ok, mutta miksi pitää aukaista ja sulkea käsilaukun vetoketjua jatkuvasti, ja juoda vettä rapistaen pulloa (todella ärsyttävä ääni)
- yllätys yllätys, kun juo vettä tunnin, tulee vessahätä. Sori, kyllä haittaa jos joku käy vessassa kesken leffan
Ja kaikkein kakkein tapa: seuraa elokuvaa, älä kysy typeriä kysymyksiä!
Vaikka Thor oli juoneltaan maailman yksinkertaisin, miehen vierustoverille henkilöitä oli nähtävästi liikaa; Thorin kutsuessa Aasgaardin portinvartijaa Heimdallia tämä kysyy :"Kuka on Heimdall?"

Mutta ei siellä nyt niin kamalaa ollut, Thorilla oli lihaksia ihan sopivasti ja siniset silimät ja maailmoissa oli hieno grafiikka. Ja se Heimdall oli Idris Elba joka Luther- sarjan katsottuani on yksi mielikomistuksistani.

Elokuva oli oikeastaan erittäin ajankohtainen. Filkan alussa Odin toisti nimittäin USA:n ulkopolitiikan ydinajatuksen: me emme halua sotaa, mutta meidän on oltava siihen valmiita koska maailma on täynnä pahiksia.
Joidenkin amerikkalaisten riemu Osaman kuolemasta on osa sitä jatkumoa, jossa pahikset saa palkkansa ja Amerikka on aina hyvis.

Juttelin viime viikolla amerikkalaisen (tai pitäisi sanoa Missourilaisen) tytön kanssa ja hän ihan oma-aloitteisesti vahvisti täysin pinnalliseen stereotypiaan perustuvan käsitykseni amerikkalaisista: he uskovat sen, minkä telkkarissa näkevät. (Siis hän tietysti laski pois itsensä tästä kuvauksesta) Jos jopa italialainen yleisö on kriittinen vaikkapa juoru-uutisten tunkemisesta ajankohtais-ohjelmiin, amerikkalaisille hollywood juorut ilta-uutisissa on kuulemma normaalia.
Mutta kyllä juttukaveriani ihmetyttää sekin, miten italialaiset (voisi aivan yhtä hyvin koskea myös suomalaisia, lukien mukaan minut) kuvittelevat tuntevansa USA:n ja amerikkalaiset, koska ovat nähneet niin paljon amerikkalaisia telkkarisarjoja. Hän sanoi, että sarjat antavat toki aika realistisen kuvan yhteiskunnasta, mutta se ei suinkaan ole KATTAVA. Niinpä hän on joutunut puolustamaan amerikkalaisia tapoja, kuten vaikkapa hautajaisia. Ne eivät kuulemma olekaan niin hauskoja ja humoristisia kuin voisi luullaa... Hänen entinen pomonsa oli kuulemma kritisoinut amerikkalaisten kevyttä suhtautumista hautajaisiin.

Amerikoissa toisaalta luullaan, että eurooppalaiset ovat paljon vapaamielisempiä ja antirasistisempia kuin amerikkalaiset. Se on ihan kiva ajatus, olipa se totta tahi ei. Ja täällä asuvat amerikkalaiset nyt on muutenkin omituisia, kun ovat tulleet tänne rapakon vanhalle puolelle.

Mutta elokuvia ne siellä toisel rantaa osaavat tehdä. En tiedä menemmekö katsomaan Marvelin kaikki sarjakuvasankari-elokuvat, nehän pitäisi katsoa ennen kuin ensi vuonna ilmestyy The Avengers, jossa kaikki supersankarit riehuvat "kosto" -porukassa. Se kuulemma pitää mennä katsomaan. Mies on lapsena lukenut kaikki Marvelin sarjakuvat ja nyt näistä lapsuuden sankareista tehdään elokuvia; ken keski-ikäinen ei halaisi palata lapsuuteen...

Captain American nyt ainakin jätän väliin. Jotain rajaa.

Thor: This mortal form grows weak. I require sustenance!

Iltakonsertti vappuna

2011-05-01T21:30:00.008+02:00

Laitoin pyykkejä parvekkeelle, kun katolta kuului rapinaa. Kurkistin ylös ja näin pyrstön.

Sitten lintu käännähti ja alkoi laulaa: koko kevään parvekkeen edessä kasvavan hevoskastanjan uumenissa laulanut kottarainen konsertoi.

Retkellä

2011-04-25T20:45:00.010+02:00

Meidän pihan viikunat on jo näin isoja.

Naapurin kissa lymyilee

Toisen pääsiäispäivän (Pasquetta) perinteisiin kuuluu käydä piknikillä tai jollain muulla luontoretkellä.
Sää oli puolipilvistä, mutta meidän "luontoretkeä" se ei pahemmin haitannut, kävimme nimittäin purkamassa äijien treenikämppää Castellaranon kukkuloilla. Se on rakennettu vanhaan navettaan. Hiiret, käärmeet ja skorpionit vielä olisivat ehkä menneet, mutta kumma haju ja hengenahdistus sekä yskä sai treenaajat epäilemään, että ilman laadussa oli ehkä parantamista. Niinpä oli suursiivouksen ja seinien remontoinnin aika.

Homma pääsi alkuun.

Yksi kaveri löytyi äänieristesuperlonien alta.

Käki kukkui jossain kaukana. Kävin tuulettamassa keuhkoja.

Rotesti

2011-04-22T09:12:00.005+02:00

Voisin mennä siitä missä aita on matalin ja kiukutella sitä miten suomalaiset äänestivät ihan väärin, ja että miten meidän julkinen kuvamme on maailmalla tiivistettävissä seuraavaan Irwin Goodmanin (ironiseen) lauluun : Mutakuono ja lakupelle
(Joku on lämäissyt kuvitukseksi Suomen lipun, ironinen teko sekin, toivon tosin ehkä turhaan)

Olen kuitenkin tässä viikon ajan sulatellut vaalitulosta (joka suoraan sanoen ei ollut mikään yllätys edes ulkosuomalaiselle) ja tullut siihen johtopäätökseen että suomalaiset äänestivät ihan oikein.

Luulen että erityisesti maaseudun väki on kyllästynyt oman äänitorvensa muuttumisesta helsinkiläisten mielistelijäksi. Miten voi maatalousyrittäjä niellä puheet "Suomen keskusta on myös helsinkiläisten puolue", kun koko historiansa ajan (siitä asti kun se vielä oli maalaisliitto) puolueen äänestyskanta on ollut maaseudulla. Keskustassako ei haluta olla maalaisia, eikä maakunnista?Aika suuri osa asuu vielä kehäkolmosen ulkopuolella. Eikä asiaa auttanut laskujohtoinen hallitus-ura tai vaalirahoituksen pimeän puolen paljastuminen.

Puolueet kaiken kaikkiaan ovat näyttäneet olevansa kykenemättömiä tekemään johdonmukaisia päätöksiä ja on niiden syy, että populismi saa jalansijaa. Jos persujen suurin ansio on se että "he sanovat niinkuin asiat ovat" ja että "heidän puheistaan edes ymmärtää jotain" on se merkki siitä että ammattipolitiikot ovat epäonnistuneet.

Piti siis protestoida, eikä näyttänyt haitanneen se, että äänestäjien vastalause poliitikalle kuulosti lähinnä Simo Salmisen rotestilaululta.

Nyt uudet kansanedustajat löytävät itsensä pääkallopaikalta, ja vastuu painaa. Olen utelias näkemään mitä he saavat aikaan. Aivan yhtä kiinnostavaa on nähdä millaisia seurauksia heidän lupaamallaan politiikalla on. Jos Portugali ei saakaan eurotukea, saattaa se olla portugalialaisten pelastus. "Avustukset" yleensä annetaan pankeille ja valtio velvoitetaan kiristämään vyötä ja alentamaan palkkoja, siis tavalliselle kansalaiselle koittaisi vielä tiukemmat ajat. Voi olla tietysti niinkin että persut juuri ajavatkin vain avustusten tiukkoja ehtoja eivätkä avustusten epäämistä, missä tapauksessa heidän valtaantulonsa saattaa olla ihan oikeastikin portugalilaisten perikato. Epäilen tosin, että Arkadianmäelle pääseminen muuttaa kivikovankin persun ammattipolitiikoksi, saati sitten hallitusvastuu, ja sanoista tekoihin siirtyminen hankaloituu yllättävän paljon. Joten katsotaan nyt.

Mitä tulee alussa mainitsemaani mielikuvaan suomalaisista, ihan hyvä että maailmalla pidetään suomalaisia konservatiivisina ulkomaalaisvihaajina. Eipähän tarvitse kenenkään ulkomaalaisraukan ihan ilman ennakkovaroitusta joutua pohjolan perille kärvistelemään.

...ja sitten oli taas kevät

2011-04-16T17:22:00.003+02:00

Alkuviikon päivät meni Trinity-tenttien parissa. Jännitin oppilaitteni kanssa ja onneksi kaikki meni hyvin. Oppilaiden kova työ palkittiin, jotkut suorastaan häikäisivät taidoillaan. Tai ainakin tenttaattori vaikutti vaikuttuneelta.
Keskiviikkona juhlimme tenttaattorin kanssa session päättymistä syömällä lounasta kivassa terassiravintolassa, aurinko paistoi, linnut lauloivat ja kukat kukkivat.

Seuraavana päivänä alkoikin jo sataa ja jo hieman viilennyt ilma suorastaan kylmeni. Mutta oli kivaa kuitenkin, uudet kurssit pääsivät alkuun ja kiinnostavia uusia projekteja lähti käyntiin.
Eipä ehtinyt pitkään surra tutuksi tulleiden lasten ja nuorten hyvästejä. Kouluprojektit on kiinnostavia, mutta ei niitä pitempään ehkä kuitenkaan jaksaisi, niin intensiivisiä ne on.

Tänään varasin liput Suomeen ja matkakuume alkoi heti vaivata, vaikka on tässä vielä kuukausia lähtöön. Huomasin, ettei halpislennot ole oikeastaan yhtään sen halvempia kuin ns. normaaliyhtiöiden lennot. Lisäksi matkatavaroista ei tarvitse erikseen maksaa ja lentäminen on mukavampaa kuin nimeltämainitsemattomien yhtiöiden peltipurkeissa. Ja mieluummin vaihdan konetta kesken matkan kuin ajan Bergamoon tai Milanoon. Ai niin, ja kannattaa näköjään varata suoraan lentoyhtiön sivuilta. Katselin jo vähän mahdollisia retkiä Suomessa ja sekös vasta matkakuumetta nostaa!

Nyt pitäisi löhöilyn ja skypessä höpöttelyn sijaan siivota, onhan tässä kohta pääsiäinenkin. Yrtit ikkunalaudalle on hankittu ja kukkia parvekkeelle, vielä pitäisi puunata keittiöstä hämähäkin verkot (ne kyllä tulee parissa päivässä takaisin) ja viedä talvivaatteet vihdoin kellariin. Jos nyt jo tarkenisi toppatakitta.

..ja sitten oli kesä

2011-04-07T21:54:00.009+02:00

Tänään oli viimeinen tunti lapsiryhmän kanssa. En käyttänyt ylläolevaa materiaalia, vaikka ruumiinosia opeteltiinkin.

No nyt alkoi se vuodenaika, jolloin aletaan päivitellä sitä, miten on kuuma ja oijjoi kuinka kuuma elokuu sitten onkaan, jos huhtikuussa on näin lämmin.
Aika äkkiä lämpötilat nousivatkin, mutta eikö sitä nyt herrantähden voi vaan nauttia siitä että pitkän ja pimeän talven jälkeen on LÄMMINTÄ. Ja JÄÄTELÖÄ.

Olen katsonut YLE:n ykköstä netissä. Lauantaisin, kun ehdin telkkaria katsomaan, on onneksi ollut kivaa ohjelmaa. Katsoin Collision-sarjan ja viime lauantaina samalla paikalla oli uusi trilleri. (Jos nyt muistan katsoa jatko-osat) Kotikatuakin kurkistin, ja kappas, juuri siinä jaksossa jonka näin, eräs sarjan nuorista meni armeijaan. Santa-Haminaan tietenkin. Siellä on nimittäin meidänkin perheen jääkäri parast'aikaa. Näin siis Santa-Haminan sillan ja lumikasat ja se oli kuin koodiviesti pojalta. Katsoin sitten lauantaiuusinnan taas viime viikonloppuna siinä toivossa että olisi näytetty jotain sieltä jääkäripataljoonasta, mutta eikös jakso ollut vain Jukka Puotilan hämmentävän rakkauselämän vatvontaa. Tai siis sen henkilöhahmon, jota Puotila esittää, en nyt muista nimeä. Eikö ne nyt voisi käydä filmaamassa sen alokkaan elämää, jotta saisin elävää kuvaa. Pojan kertomuksista toki saa aika selvän kuvan touhuista, mutta olisi kiva nähdä...jotain.

Telkkarista puheenollen, katson juuri sivusilmällä Anno Zero-nimistä ajankohtaisohjelmaa, jossa yritetään saada tolkkua pääministerin aiheuttamasta laillisuuskriisistä. Onkohan Berlusconi koskaan kuullut Montesquieu:stä? Minä kuulin kuusitoistakesäisenä lukiossa, vieläkin muistan historianopen huonolla käsialalla liitutauluun riipustamat kaaviot. Kunnon kansalaisena opin silloin kunnioittamaan vallan kolmijako-periaatetta, se kun tuntui järkeenkäyvältä. Saapasmaassa vallan kolmijako tuntuu tarkoittavan että valta jaetaan ehkä noin kolmen hengen kesken ja muut ottaa mitä saa.

Ongelma tuntuu olevan se, että Berlusconismi on imeytynyt koko yhteiskuntaan kuin syöpä luoden systeemin jolle on vaikea löytää poliittista ja kulttuurista vaihtoehtoa. Melkein samoin sanoi juuri Repubblica-lehden Giovanni Valentini siis telkkarissa.

No nyt hävisi punainen lanka jos sitä olikaan, rupesin katsomaan telkkaria.

Öh.
On siis kesä, se kai tässä on tärkeintä.

Edit. Tänään, perjantaina on luvassa 27 astetta ja huomenna 28.

Ihmeellinen luonto

2011-04-02T14:53:00.007+02:00

Viikon luontokuva: kimalaisen munintakolo

Kuten näkyy, uudistin kevään kunniaksi blogin olemusta.
Muuten ei tässä ihmeitä, työtä ja hupia, aurinkoa ja linnunlaulua.

Myös työhuone on luonnontilassa. Kimalainen löysi tulostimesta pesäreiän. Se lennähti parvekkeen ovesta sisään kun olin juuri tulostamassa. En tiedä oliko tulostimen hurina kimalaisesta jotenkin erityisen viehättävää, mutta siihen se vaan reikään tunki, muni (oletan) ja tukki kolon sitten "sementillä".

Työhuoneessa on jo pari ruukkua ampiaisten jäljiltä, joten nähtävästi olemme hyönteisten suosiossa.

Kitarat

2011-03-29T23:18:00.003+02:00

En olekaan osallistunut valokuvatorstain haasteisiin todella pitkään aikaan.
Kahdesadas haaste on sen arvoinen, että päätin osallistua, aiheena on

KUVA JA SEN KUVAUSPROSESSI
(klikkaa ylläolevaa linkkiä ja näet muiden otokset)

Viime viikonloppuna minua pyydettiin kuvaamaan miehen bändin äänityssessiota. Päätin ottaa mustavalkokuvia ja käyttää suurinta ISO:a, jotta kuvista tulisi rakeisia. Syy on yksinkertainen: en pidä kamerani surkeasta salamasta ja valo on minusta tärkeää...tärkeintä. Ja mustavalkoisuus on tietysti erittäin rock. En myöskään jälkikäsittele kuvia; on muuten eri asia ottaa kuvat kameran mustavalko-asetuksilla kuin muuttaa värikuvia jälkikäteen. Värikuvista tulee mustavalkoisiksi muutettuna latteita. En osaa sen paremmin selittää eroa, joku tieteellistekninen kuvaaja voisi kai kertoa asiasta tarkemmin.

Studion valaistus oli juuri sellainen kuin oletin sen olevan: hämärä, halogeenispotit tekivät tilasta kiinnostavan.
Otin kuvia rennosti räpsyen, yrittäen olla häiritsemättä. Äänityshomma studiossa on kuitenkin aika hidasta ja ennalta arvattavaa, joten sain ottaa kuvia kiireettä. (Vaikka lopulta otin kuvat todella nopeasti että pääsin pois jaloista pyörimästä)
Oli todella vaikea valita vain yksi kuva, tämä nyt on esimerkki valoista ja tilasta.

Mutta kuvat pitää tietysti katsoa kaikki, joten ne löytyvät täältä:
Lady Baffles esittää: Coin Locker Babies studiossa

Keinu ja vieri

2011-03-29T09:57:00.005+02:00

'Olen ihan Ihaa.'

Viime sunnuntaina kävin kuvaamassa äijiä studiohommissa.
Oli kaunis kevätpäivä ja äänitysstudion pihamaalta löytyi eläimiä, joten kuvasin vähän niitäkin.

Kevään kouluprojektit lähestyvät loppuaan, huhtikuun alussa on suullinen tentti johon olemme valmistautuneet. Eilen oli sateinen ja hieman jähmeänoloinen päivä, mutta noitten kouluprojektien ansiosta päivässäni oli kaksi kohokohtaa, jotka muistuttivat taas, miksi tätä tahkoan:

kävin hakemassa tenttibyrokratiaa koululta ja sattui olemaan välkkäri. Eräs viime vuonna kurssillani ollut poika tuli iloisena moikkaamaan minut nähtyään. Käveltiin käsikynkkää opettajanhuoneeseen ja rupateltiin, englanniksi. (Poika on aivan survival-tasoa, siksi englanniksi rupattelu oli hieno saavutus)

ala-asteella aloitin tenttisimulaatiot. Kun haastattelin erästä luokan vilkkaimmista pojista, hänen reaktionsa siihen että haastattelu päättyi oli pettynyt: 'voi ei, joko nyt!' Kysyinkin sitten pari bonus-kysymystä ihan siitä onnesta että poika oli niin innostunut enkun kokeesta.

Olen itse opiskellut koko viikonlopun (milloin en valokuvannut rokki-äijiä) kaikenlaista englannin opettamiseen liittyvää. On niin monta ESOL-blogia, kirjakustantajien sivustoja ja ihan yksittäisten opettajien sivuja joihin ei ikinä ehdi tutustua kunnolla. Monta aarretta löysinkin, erityisesti TESOL-guru Scott Thornburyn sivun kautta.

Monesti tulee kyllä mieleen noita natiiviopettajien kommentteja ja artikkeleita lukiessa, että luultavasti on onni olla ei-natiivi kieltenopettaja. Itselle on nimittäin itsestäänselvää tarkastella oppijan näkökulmasta kaikkea sitä mitä luokassa tehdään. Kun on itsekin oppija. Natiiviopettajille tuntuu olevan aikamoinen valaistuminen se, että opiskelija on opetuksen lähtöpiste, ei opettaja ja opetettava aine. Ehkä asiaan vaikuttaa myös itsekunkin maan vallalla oleva koulutusperinne. Ja minähän olen koulutettu maailman parhaassa maassa!
Ihan ilman ironiaa kyllä voi sanoa tuon. Melkein.
(Tai ainakin voin sanoa että paremmassa asemassa minä ainakin olen kuin italialaiset kolleegat.)

Ai niin. Kissauutisia. Kun lopulta toivorikkaana menin olevinaan adoptoimaan Mimì-kissaa, se olikin jo adoptoitu. En tosin ymmärrä missä välissä. Nojaa, kai on oltava iloinen, että kissa sai kodin. Olispa se vaan ollut meidän koti. Nyt mies jankkaa että otetaan joku toinen kissa. Katsotaan, sanoi optikko.

Kuvia äänityssessiosta: Studio (Flickr)
Kuvia elukoista: Animals (Flickr)

Kiireitä

2011-03-22T21:41:00.008+01:00

Edit: Gaddafin hitti (youtube video) Zenga Zenga

Ei voi käsittää

2011-03-17T08:13:00.011+01:00

Ensinnäkin haluan tuulettaa: netti pelaa ja minulla on uusi tietokone. Voipi olla että tästä lähtien olen taas ehkä hieman useammin verkossa. Saatan jopa joskus katsoa mitä naamakirjassa tapahtuu!
Sinänsä netin pelaamattomuus oli oikea mysteeri: puhelinyhtiö väitti viikkotolkulla (joulusta asti) että kaikki oli kunnossa. Mutta ei ollut. Sitten, kolmen kuukauden taistelun jälkeen kävi ilmi, että joku oli mennyt muuttamaan sopimuksemme kohtaa, jossa on jokin ihmeen muuttokoodi, ja siksi yhteys oli poikki. Ihmetyttää, miksi kukaan ei ollut sitä aiemmin älynnyt tarkistaa...

Mutta nämä nyt ovat niitä pieniä murheita.

Viime postauksessa puhuin uudesta kissa-ystävästä. Mimì-parka on vieläkin vankina kissalassa, se leikattiin vasta viime viikolla (siis sterilisoitiin), ja sitä ei voinut adoptoida ennen kuin se on täysin tikitön ja terve. Terveeltä se tosin minusta vaikutti, kun kävimme sitä katsomassa, on vain raukka liikuntaa vailla. Toivottavasti lauantaina vihdoin koittaa vapauden päivät Mimìllemme.

Se kissa-kuulumisista. (Maija voi hyvin myös)

Tänään vietän itse maksamaani vapaapäivää, koska Italialla on synttärit. Vain täällä saapasmaassa voi niinkin suhkoht' iloisesta asiasta kuin isänmaan 150-vuotisesta olemassaolosta tehdä poliittisen polemiikin aiheen. Mieltäosoittaen jotkut kieltäytyvät kuuntelemasta Mamelin, aikoinaan lähes teini-ikäisen vapaustaistelijan laatimaa kansallishymniä ja hyvä etteivät polta lippua. Kaikki tämä kiukuttelu vain siksi, että heidän mielestään Italiasta pitäisi tehdä federaatio, ja mieluiten irrottaa fyysisesti saappaan jalkaosa tykkänään osaksi Afrikkaa.

Itse tämän maan adoptiolapsena kunnioitan kansallisjuhlaa, vaikka en nyt sen kummempaa ''siam' pronti alla morte'' -hurmosta tunnekaan.
Lueskelin aamuteen ääressä supermarketin lahjoittamaa läpyskää, jossa Italian yhdistymisen ja/tai vapautumisen historia kerrattiin lyhykäisesti. Se oli minun panokseni kansallisjuhlintaan.
Italialaisten kansallistunto on viime aikoina kokenut kovia: ulkomailla naureskellaan pääministerin tempauksille ja ihmetellään miksi täällä ei oteta mallia Pohjois-Afrikan valtioista. Siksi pitäisi ottaa nyt kaikki irti mahdollisuudesta kohottaa kansallistunto tai se mikä siitä on jäljellä. Kun ei tässä kuulemma muuten ole paljon juhlimista. Talous on kuralla ja maa täyttyy siirtolaisista(hui), joiden lapset täyttävät lähes täydellistä rappiota kärsivät koulut.

Omat enkunryhmäni ovat oiva esimerkki, lähes puolet oppilaistani on syntynyt maan rajojen ulkopuolella. Ehkä siirtolaislasten läsnäolo on niin näkyvää myös siksi, että heidän perheensä ymmärtävät englannin taidon tärkeyden ja he ovatkin kielissä yleensä aika hakoja, ovathan he jokatapauksessa jo oppineet ainakin yhden vieraan kielen varsin hyvin. Tai kuten Nigeriassa syntyneen oppilaani tapauksessa normaaliin kasvuympäristöön kuului kuuden kielen käyttäminen: koulussa opetettiin ranskaksi tai englanniksi ja maan sadoista kielistä piti osata ainakin muutamaa, tytön tapauksessa neljää.
Oppilaani ovat oiva läpileikkaus Italian uusista kansalaisista: tunisialaisia, marokkolaisia, ukrainalaisia, romanialaisia, albanialaisia, puolalaisia, nigerialaisia, ghanalaisia, brasilialaisia, srilankalaisia. Kansainvälisyyskasvatus tulee luontaisena sivutuotteena. Koska oppituntini ovat pääpainotteeltaan keskustelua (onhan tavoitteena läpäistä suullinen tentti) oppivat nuoret tuntemaan toisensa aika hyvin. Ja minä siinä sivussa opin valtavasti näiden nuorten synnyinmaista, aikamoinen työbonus.

Mutta mitä sanoa Japanista. Siitäkin tehtiin tietysti poliittisen polemiikin aihe. Ydinvoiman puolustajat hyökkäsivät jankkaamaan miten meillä ei tietenkään tapahtuisi mitään, kun täällä tietysti maanjäristykset ovat ihan sellaisia pieniä vain. Ja kun tunnetusti italialaiset rakentavat niin huolella kaiken. Ja kun nyt vaan pitää saada ydinvoimaloita vuosikymmeniä sen jälkeen kun ne saatiin kaikki suljettua.
Muuten en Japanista oikein osaa sanoa mitään. Laitanpa vain linkin yhteen sadoista liikuttavista videoista. Ei voi käsittää.

Youtube video: Haiti Stands With Japan Haitilaispojat katsovat Tsunamin tuhoja.

Turvattu tulevaisuus...

2011-02-13T11:41:00.007+01:00

... uudella kissaystävällämme, joka sai tänään pikakasteessa nimen Mimì Mikan*. Myös minun tulevaisuuteni on turvattu: jos aion vanhempana olla aito "crazy catlady", on kissoja oltava enemmän kuin yksi.

Kävimme juuri katsomassa Mimìä eläinklinikalla, jossa se viettää vielä pari päivää, jotta ortopedi sanoo sanottavansa naulasta sääressä, siis otetaanko pois vai jätetäänkö. Sitten pääsee virkeä ja lihonut kissa kotiin.

Tänään monet italialaiset, erityisesti naiset, sanovat sanottavansa kaupunkien turuilla ja toreilla mielenosoituksessa, jonka paljonsanova iskulause on

"Se non ora quando?" "Vogliamo un paese che rispetti le donne, tutte".

( "Jos ei nyt, niin milloin sitten?") ("Haluamme maan, joka kunniottaa naisia, kaikkia naisia.")

Jo oli aikakin. Tai jo aikaa sitten. Tässä maassa kun miehillä on ihan oikeasti ylin valta käsissään ja julkisuudessa naisille tarjotaan absurdeja vaihtoehtoja: Haluatko perustaa perheen? Älä vaan mene töihin! Haluatko edetä uralla: Opiskele vain jos sinulla on siihen varaa, nopeammin onnistut jos myyt alastonkuvia ja seksuaalisia palveluja. Uralla tarkoitetaan tässä tapauksessa mitä tahansa, jopa poliittista uraa. Tai nimenomaan sitä.

Ja oikeassakin elämässä naiset tekevät todella vaikeita ratkaisuja: pallottelevat lapsiaan isovanhempien ja vähäisten hoitopaikkojen välillä, kestävät syrjintää työpaikan menettämisen pelossa, tekevät toista työpäivää kotitöiden parissa. Ainakin useimmat tuntemani miehet osallistuvat toki kotitöihin, mutta se tarkoittaa käytännössä vieläkin " naisen auttamista".

Moni sanookin että naisen asema on Italiassa palannut taaksepäin sitten kahdeksankymmenluvun, ja jotenkin minunkin oma mutu-viisarini kertoisi samaa. Voi kunpa tämä koko Berlusconi-jupakka toisikin edes jotain positiivista ja heilahtaisi koko yhteiskunta terveempään suuntaan. Tai ainakin tyttölapsille alettaisiin taas tarjota muitakin roolimalleja kuin takamuksen heiluttelu telkkarissa.

Ja sekopäisten kissamummojen tulevaisuus olisi turvattu.

* Mimì oopperasta La bohème, koska Mimìllä on siinä " gelida manina", siis kylmä kätönen. (Ihan ite keksin tuon) Ja koska kissa sanoi sen ensikerran tavatessamme "mimiii".
Ja Mikan, koska se tarkoittaa mandariinia japanin kielessä.
( tuon keksi mies, joka on oikea nippoloogi)
Niin tuli sekä vaivainen tassu että kissan väri ujutettua nimeen. Ja kumpikin, sekä minä että mies, voidaan kutsua kissaa haluamallamme tavalla.

No news

2011-02-06T20:26:00.002+01:00

Netti ei pelaa.
Ei ole pelannut aikoihin. Laina-avaimella tässä seilaan.

Kissavieras on vieläkin eläinklinikalla, jalka oli katkipoikki ja leikattiin.
Haetaan se sitten kun kykenee kotiutumaan; Maijalle ollaan sanottu että on sitten kiltisti.

Töissä alkoi koulujen englanti-projektit (itselläni kaksi ala-aste ryhmää ja kolme ylemmän asteen oppilaitosta), joten aika kiirettä pitää. Kiva olla vierailevana proffana kouluilla, saa oikeaa vip-kohtelua oppilailta, ainakin alussa. Vaihteluahan se heille on, kuten minullekin.

Berlusconi on edelleen pääministeri.

Kissauutisia

2011-01-25T11:41:00.008+01:00

Tuossa makaan flunssassa, hiukset vähän kiharassa ja Caladrius istuu onneksi nenä minuun päin. Tuo keskiaikainen lintu ennusti paranemista, huono merkki olisi ollut pää poispäin.
Oma Caladriukseni tosin on musta ja karvainen. Maija nauttii kun saa maata koko päivän mahani päällä lämpimässä.

Tuo oli eilen, nyt on olo jo parempi.

Ehkä vilustuin viikonloppuna, kun juoksentelin pelastamassa kissoja. Pihastamme oli naapurit löytäneet pienen naaraskissan, joka roikotti tassuaan ja miukui syliin. Vein sen lauantaina kissalaan ( meinasin ensin laskea meille kotiin, mutta Maija oli liian äkäinen), mutta he eivät voineet ottaa sitä heti, koska eläinlääkäri ei ollut enää paikalla. Kisu oli sitten meillä eristyssellissä (työhuoneessa) Maijan äkäisen vartioinnin alla yön ja veimme sen sitten sunnuntaiaamuna uudestaan kissalaan. Ja nyt kaduttaa. Olisi pitänyt vain viedä se eläinlääkärille ja tuoda kotiin. Päätimme miehen kanssa että jos kuukauden päästä ei kisua ole vielä kukaan adoptoinut, otamme sen Maijan vastustelusta huolimatta, tottukoon. Ja kaipa se ajan kanssa tottuisi. Kun kohtalo (kissa) koputtaa ovelle (soittaa naapurin avulla ovikelloa) ei sille pitäisi kääntää selkäänsä...

Tässä viikonloppuvieraamme (nimeä emme sille antaneet, vaikka kuin mieli teki):
Kaunis kun mikä.

Kuvalähde: http://bestiary.ca/beasts/beastgallery143.htm#

Happy New Year!

2010-12-31T09:54:00.002+01:00

p.s. This picture was taken on Christmas Day, -34 degrees Celcius.

Happy New Year!

2010-12-31T09:54:00.001+01:00

Spike, Portovenere ja valokuvauksen vaikeus

2010-11-21T19:22:00.007+01:00

Spike juoksentelee tiskipòydàllà

Kàvimme viikonloppureissulla Liguriassa, katsomassa Spikea. Ale oli lòytànyt tienvarresta nàlkiintyneen ja pelokkaan siilinpoikasen ja elàinlààkàrin tarkastettua potilaan pààtti pitàà sen kotonaan talven yli. Muuten ei olisi ressukka pàrjànnyt. Nyt se syò ja kasvaa. Horrokseen sità ei voi pààstàà, sità se ei kestàisi, joten nyt Alella on uusi lemmikki. Hassu olento, sàikky kuin mikà, mutta muuttuu hetkessà piikkipallosta kuonoksi ja tassuiksi kun saa vauvanruokaa.

Oli hieman vaikea ottaa kuvia, kun jokainen ràpsàhdys aiheutti Spikessa sàtkyn, mutta jotain nyt kuitenkin tuli muistikortille. (kun ei voi sanoa filmille)

Kàvimme myòs Portoveneressà, joka on talvella kiehtovan melankolinen ja romanttinen. Satoi ja turisteista ei nàkynyt jàlkeàkààn, paitsi kolme aussipartaa jotka toikkoilivat megakameroineen eksyneen nàkòisinà sateista rantaa pitkin. Portoveneren kirkko on S. Pietrolle omistettu ja sen lattiassa on kohta jossa pyhimyksen sanotaan seisseen. Sisàltà yllàttàvàn pieni kirkko nòkòttàà niemen nokassa, se on remontoitu ja uusi porttiovi on komea. Nàkymà merelle on sanoinkuvaamaton, sateessakin tai nimenomaan sateella. Ja taas oli valokuvaaminen vaikeaa; piti varjella kameraa ja suoraan sanottuna ei huvittanut ottaa kuvia kun teki vain mieli hengittàà meri-ilmaa ja antaa sielun levàtà maisemassa.

Mutta jotain tarttui siis sieltàkin muistikortille.

Jos siis kiinnostaa siili ja/tai Portovenere, tàssà kuvia:

Ladybaffles presents: Spike
Ladybaffles presents: Portovenere (ja pari kuvaa Valerianosta)

Kuvista

2010-11-06T11:53:00.010+01:00

Eilen illalla katsottiin elokuvaa Inception, joka oli kuulemma hieno. Niin mies vàittàà, minà nukahdin jo alkumetreillà. Siis en siksi ettà filkka oli tylsà, vaan ilmeisen univajauksen vuoksi.
Katsoimme joku aika sitten elokuvan ohjaajan, Christopher Nolanin ensimmàisen "koko illan elokuvan" Following, joka oli sekin tyylikàs ja kiehtovan monimutkainen. Nolan kutoo juonistaan mielen ja maailman punoksia, pààosissa muisti, unet, alitajunta ja todellisuudet, joissa aistit johtavat vàistàmàttà harhaan.

Luultavasti lànsimaisen ihmisen tragedia onkin, ettei hàn tiedà mikà on todellista ja mikà on "minà", kun todellisuuteen ja alitajuntaan tunkee virikkeità, joiden alkuperàà ja autenttisuutta ei kukaan jaksa eikà voi todentaa.
Italian politiikan kaksijakoisuus on hyvà esimerkki: maata jaetaan kahteen joukkueeseen ja kaikesta tulee vàistàmàttà eipàs juupas-kiista sen sijaan ettà keskusteltaisiin asioista. Ja kaikki kààntyykin helposti keikalleen: perhe on arvo vaikka lapsia ei ole taloudellisesti mahdollista hankkia, prostituoitujen kanssa juhliminen on vain merkki siità ettà rakastaa naisia, kotimainen tuotanto on erityisasemassa niin ettà se kannattaa siirtàà ulkomaille, tyò on arvo jos sità tekee nàlkàpalkkainen orja, siirtolaiset eivàt ole tervetulleita paitsi jos he ovat niità prostituoituja...lista on loputon.

Tàmà on ns. berlusconismia: kaikki on imagosta kiinni, sanojen merkitykset voi unohtaa.

Elokuvaohjaaja Lars von Trier sanoo:
More than anything, there are more images in evil. Evil is based far more on the visual, whereas good has no good images at all.

Voipi olla.

P.S. I really dig Aloe Blacc

Svensk text

2010-11-05T12:03:00.003+01:00

Olen opiskellut korvat punaisena ruotsia, nytkin kuuntelen ruotsin raadiuta. Yllàttàen pomo keksi ettà voin opettaa alkeisruotsia. Mità siità ettà on kulunut suunnilleen kymmenen vuotta siità kun olen viimeksi edes kuullut koko kieltà. Onko tàmà rangaistus siità ettà olen aina opiskellut ruotsia vastentahtoisesti?
No kukaan ei tietenkààn pakottanut mihinkààn, ja otankin tàmàn oivana tilaisuutena kerrata toista kotimaista. Ja oppilaani ovat vasta oppineet sanomaan jag heter och jag bor, eikòhàn parissa kuukaudessa meikàlàisen taidot parane, opettaessa, niin ettei pahempia vahinkoja aiheudu.
Mutta vàhàn hàvettàà.

En ole vielà lukennut uusinta kirjaa Ruotsin kuninkaasta, mutta kirjan mukaan hàn on kuulemma joskus katsonut strippaajia ja ehkà jopa pettànyt vaimoaan. Ruotsalaiset kadunmiehet olivat àsken kuuntelemassani haastattelussa sità mieltà, ettà yksityiselàmà on yksityiselàmàà, olipa kunkku tahi tavis. Mutta entà jos valtionpààmiehen koko elàmà tuntuu olevan alaikàisten napatanssijattarien peràssà juoksemista? Onko sekin yksityisasia?

Hih, ruotsalainen sanoi juuri radiossa "What the fuck" (niin, ihan englanniksi). En muistakaan miten vapauttavaa on asua paikassa, jossa voi sanoa televisiossa mità haluaa, kirotakin, mutta teoistaaan joutuu tilille, julkisesti.

Lopuksi: Simple Swedish
(youtube video)
Siità se alkaa.

Mörkö se lähti

2010-10-23T18:43:00.004+02:00

Chilen kaivosmiesten kapselikyytià seurasi suorana làhetyksenà mualiman paljon porukkaa, ympàri mualimoo-paitsis Italiassa. Tai siis kyllà jokunen katsoja saattoi puolihuolimattomasti vilkaista kun mario loikkelehti riemusta, pitkàstà maanalaisesta vankeudestaan vapautuneena.

Italiassa seurattiin mediaoikeudenkàyntià. (Se oikea ei ole vielà alkanut) 15-vuotias tyttò katosi elokuussa ja pari-kolme viikkoa sitten tytòn kànnykàn lòysi setà, jonka kodin kautta tyttò oli rantsulle silloin elokuussa menossa. Lòytò heràtti oikeutetusti epàilystà, ja pian mies tunnustikin murhanneensa tytòn kuristamalla ja piilottaneensa ruumiin maatilansa maille kaivoon. Jo tàmà versio tarinasta toisi luultavasti intohimoista kiinnostusta tarinaan, mutta setà, mòròksi ristitty, muuttikin todistustaan ja vàitti tyttàrensà(siis tytòn serkun ja làheisimmàn ystàvàn) osallistuneen tekoon. Eikò olekin ihanan karmaisevaa? Kun soppaan lisàtààn insestià, 24/7 televisiolàhetys ja pikkukaupungin pienet piirit on soppa tulollaan. Ja tàtà soppaa on nyt sitten hàmmennetty viikkotolkulla eikà loppua này.

Tiedotusvàlineet eivàt olisi tiedotusvàlineità elleivàt ne seuraisi jokaista yksityiskohtaa erikoisasiantuntijalaumoin. Ja jos rikoksen yksityiskohdista ei riità juttua, voidaan pàivitellà sità, kuinka tiedotusvàlineet nyt ovat ihan kamalia kun ne kertovat koko ajan kaikki yksityiskohdat ja missà menee raja ja hui kuinka ihmisetkin ovat kamalia ja menevàt ottamaan kànnykàllà kuvia murhapaikasta ja tunkevat televisiokameroitten eteen asettuneitten toimittajien taakse pàllistelemààn.

Jokaisen pitàà pààstà sanomaan ettà kyseessà on "reality" tai "soap", ja ettà kyllà tàmà nykyajan televisio on sitten...niin mità? Se yhteinen piirre chilelàisten kaivosmiesten ja murhatun tyttòparan tarinoissa on, ettà ne kiinnostavat yleisòà siksi, ettà ne ovat Tarinoita. Toisella on happy end, toinen muistuttaa kreikkalaista tragediaa.
Olevinaan oikea "reality", Grande Fratello, alkoi sekin, mutta se ei vedà vertoja todellisuudelle. Todellisessa maailmassa tapetaan ihmisià ja jààdààn kaivokseen kuukausiksi, Big Brother:in kekkuloivat kilpailijat saattavat enintààn vàhàn nuhjuta peittojen alla.

Lainaan jonkun viisaan lausahdusta: Kunpa Sarah Scazzin murhaaja olisikin Berlusconi; ainakin lopettaisivat jutusta puhumisen telkkarissa.

Kissalan poikia

2010-09-25T11:14:00.005+02:00

Eilen kävimme katsomassa hylättyjä/löydettyjä kissoja kunnallisessa kissakodissa. Kissala on maalla muutama kilometri kaupungista länteen, lyhyen hiekkatien päässä Marzaglia-Cognento tieltä. Paikka oli sama kissasuoja josta Maijakin meille päätyi.Tämä vierailu oli osa projektiamme "kissalle kissa"; aivan kuten Dharma ja Greg sarjassa Dharman koiralla oli oma koira, meidän kissammekin tarvitsee (ehkä) oman kissan.

Kissasuojassa oli viisi kissaa. Kaksi mustaa aikuista, vaalea ja tumma tabby, sisarukset, nekin aika isoja, ja virkeä tabbypentu. Emme tuoneet kotiin ketään. Poikasen olisimme saattaneet ottaa, jos se ei olisi ollut vielä kesken madotuksen ja vatsavaivainen ja rokottamaton. Ei kisu mitenkään kipeä ollut vaan virkeä ja kiiltäväkarvainen, mutta ennenkuin eläinlääkäri saa selville miksi se ripuloi, sitä ei voi rokottaa, eikä siten tuoda kotiin. Jätimme puhelinnumeron, joten katsotaan nyt. Kissalan täti lupasi myös, että jos Maija ei uutta tulokasta hyväksy, he ymmärtävät kyllä ja ottavat kissan takaisin. Itseasiassa hän sitä ehdottikin, tietäen, että kissat ovat aika herkkiä ottamaan nokkiinsa jos kotipiiriin yht'äkkiä ilmestyy vieraita olioita.

Pieni huriseva ja leikkisä pitkäjalkainen olio oli kyllä vaikea jättää häkkiin miukumaan. Pidin sitä vähän aikaa ja se tarttui paitaan, kehräsi ja leikki korviksella. Olisin toki ottanut muutkin kissat oitis mukaan jos vain olisin voinut, mutta kissanpennut ovat erityisen vastustamattomia. Ne tuntuvat sanovan "ota minut mukaan, älä jätä".

Olen kuitenkin vielä kahden vaiheilla. Ei niin ettenkö haluaisi toista kissaa; mietin ennemminkin onko sen ottaminen paras ratkaisu Maijalle ja sille hypoteettiselle toiselle kissalle, olemmeko oikea koti kahdelle kissalle. Aika raskaasti vaaka on kallistumassa "kyllä" vastauksen puolelle. Mutta tämä on harkittava tarkkaan.

Odotan soittoa kissalasta.

Roomalaiset voitti

2010-09-13T11:53:00.013+02:00

Kuten sanottu, olimme eilen katsomassa Ferrari-puistossa kelttiläisfestaria. Paikalla oli aika paljon yleisöä, ehkä osittain siksi, että ilma oli loistava. Aurinkoinen muttei kuuma.

Ehdimme paikalle vähän ennen taistelunäytöstä, joten käväisimme nopeasti ennen sitä katselemassa markkinakojuja, käsityöläisesityksiä ja eläimiä, kuuntelemassa säkkipillejä ja ihailemassa aseita. Festaria oli ollut järjestämässä paikallisen kelttiporukan lisäksi myös vierailevia ryhmiä, jotka kertoivat elämästä Pohjois-Italiassa barbaarien aikaan.

Kaikki oli erittäin runollista ja historiallista. Osuimme myös seuraamaan taisteluesitykseen valmistautuvia Boi-barbaareja, jotka Modenan seudulla ovat tiettävästi taistelleet roomalaisten joukkoja vastaan. Taisteluesitys perustui siis autenttiseen historialliseen tapahtumaan, roomalaisten lopulliseen voittoon.

Taistelu sinänsä oli hauskaa katsottavaa, paljon huutoa ja kalistelua. Harmitti kyllä että paljon sympaattisemmat barbaarit hävisi taiston enimmäkseen kilpiensä suojissa kyhöttäviä roomalaisia vastaan. Lopullisen voiton roomalaiset saivatkin vain saartamalla barbaarit, siis sitä kuuluisaa roomalaista sotataktiikkaa käyttämällä. Barbaarit olivat kyllä paljon hurjempia ylipäänsä. Mutta minkäs voit, eihän historiaa voi muuttaa. Aurinko laski toisiaan reilusti kättelevien soturien ylle. (Eihän porukat nyt ihan oikeasti taistelleet)

Taiston jälkeen kansa suuntasi sitten markkina-alueelle paikallisen oluen ja lihakasojen ääreen. Paikka oli mielestäni valittu oivasti puiston siitä päästä, jossa on hieman "metsäisempää". Laskeva aurinko ja kojujen valot loi suorastaan muinaisen tunnelman.
Me vanhat emme jaksaneet enää jäädä odottamaan irkkukonserttia, vaan lampsimme aika pian kotio. Tai siis kauas parkkeerattuun autoon.
Mutta ensi vuonna kyllä mennään taas. Jos vaikka barbaarit sitten voittais.

Lisää kuvia: Flickr

Sunnuntaita

2010-09-12T11:29:00.005+02:00

Edit.Lisää kuvia tulossa...

Tämä päivä menee jo näin alussa vähän ketuille, mutta ihan positiivisessa mielessä.
Piti siivota ja tehdä vähän töitäkin ( käännöksen tarkistaminen), mutta eipä ole tullut tehtyä kumpaakaan. Jutustelu skypessä on kai tärkeämpää.

On tässä iltapäivälle vähän hauskempaakin tekemistä. Menemme katsomaan kelttijuhlia Ferrari-puistoon.
Tällä seudulla kun oltiin joskus galleja. Tai täällä oli galleja. Ihan miten vaan.
Festarin ohjelma sisältää mm. sotaleikkejä lapsille (giochi bellici per i bambini), jonkinlaisen kokon ja irlantilaismusiikkia. Odotan näkeväni asterix-asuisia tyyppejä ja keltti-koruja. Suas nähä.

Jätänpä tähän varauksen kuville.

Tulossa siis: kuvia.

Mie

2010-09-05T12:29:00.004+02:00

Arkitehti teki jalon teon ja palkitsi blogipaluuni prenikalla. Ja mikä vielä parempaa(tai sitten ei), prenikkaan liittyy tehtävä kirjoittaa itsestään. Kirjoitanpa sitten jotain, mikä on totta juuri nyt. (olen kehittyvä olento, mikään ei välttämättä ole ehdotonta tai ikuista). Lukijoille varoitukseksi: tämä on pinnallista itsetutkiskelua sateisena sunnuntaiaamuna, eikä siis välttämättä kovin kiinnostavaa sellaiselle, joka ei minua tunne. Ja vielä vähemmän kiinnostavaa sellaiselle, joka minut jo tuntee.

1.
Kuuntelen musiikkia erittäin valikoivasti. Minun täytyy joko kuunnella sitä juuri oikeaa musiikkia tai sitten ei mitään. Tähän sääntöön teen poikkeuksen autossa, jossa kuuntelen radiota ja kestän sen mitä tuleman pitää. Tai sitten laitan radion kiinni. Oikeastaan kuuntelen radiosta mieluiten puheohjelmia. Viimeaikoina olen kuunnellut kuunnelmia; BBC on esimerkiksi täppönään hauskoja draamoja.
Juuri nyt ainoa mieluinen musiikki on arabialaista tai sitten Alamaailman vasarat. Ken ties miksi.
Esimerkki:
Natacha Atlas

2.
Otan työni todella vakavasti, vaikka toisaalta voin sanoa aika rehellisesti, etten ollenkaan tunne työstressiä. Kun olen päivän päättänyt, en enää yleensä ajattele työasioita ellei sitten ole joku aivan polttava ongelma ratkaistavana. Työkaveri sanoi, että se kuuluu kaksosen (siis horoskooppimerkkini) luonteeseen, kyky elää nykyhetkessä. Itse jotenkin luulen sen olevan vain siunauksellinen ominaisuus jonka olen perinyt tähdistä riippumatta. Uskoo kukin mitä uskoo. (Sama työkaveri sanoi että olen tyypillinen iloinen kaksonen, vaikka olen viime vuoden ollut mielestäni harvinaisen synkeä ja harvapuheinen. Mutta työkaveri näkeekin minua vain n. kerran kuussa. Kyllä kuka tahansa nyt kerran kuussa on iloinen.) Toinen (uskottavampi) selitys on se, että työni ei ole stressaavaa, vaan äärimmäisen kiinnostavaa ja vaihtelevaa. Sopii sekin kaksosen luonteeseen...

3.
Meillä on kotona n. 10-20 hämähäkkiä, koska niitä ei saa tappaa. Joskus vedän harjalla pahimmat verkot nurkista, saavatpahan tekemistä.

4.
Osaan olevinaan kieliä aika hyvin mutta jos joku yllättää minut huonona päivänä en osaa sanoa edes päivää. Suomeksi. Se johtuu oman selitykseni mukaan aivokapasiteetin rajallisuudesta; kovalevy alkaa täyttyä ja välimuisti tökkii.
Jos se taas on oire varhaisesta dementiasta (joka ei oikeastaan naurata yhtään kun suvussa on dementiaa), pitää toivoa etten ole niitä dementikkoja jotka muistavat etteivät muista.

5.
Eilen katsoin brittiohjelmaa jossa puhuttiin shoppaamisesta. Sain selville että olen rajatapausshoppifoobikko : en tosin ymmärrä miksi pitäisi rakastaa shoppailua.
Teen kyllä niin kuin ohjelmassa neuvottiin: ostan aika suunnitellusti ja mitä tarvitsen. Ja shoppailen mielelläni siellä, missä oma kokoni on NORMAALI. Täällä suunnalla kun normaalikoko tuntuu olevan 36 tai reilusti alle. (Joskun näyteikkuinoiden vaatteet mahtuisivat vain barbille, siis nukkebarbille)

6.
En osaa kokata läheskään niin hyvin kuin vaikka puhua vieraita kieliä, mutta jotain kuitenkin olen oppinut. Siitä huolimatta teen joskus aivan kammottavaa ruokaa. Eilen esim. oli tarkoitus tehdä pizzaa ja jotain sen tapaista teinkin, mutta siitä tuli ihan mautonta kökkänää.
Syytän jauhoja. Ja sitäpaitsi kokkaus voi mennä ammattilaiseltakin joskus pieleen, saati sitten sunnuntaikeittäjältä.

7.
En osaa päättää onko tällaiset prenikat kivoja vai kammottavia. Ne ovat mielestäni vähän niinkuin Hello Kitty: niin söpöjä että kammottaa.

Lahjoitan kuitenkin prenikan kaikille niille, jotka ovat lukulistallani tuossa reunassa. Kaikki kauniita polkkaajia!

Huuhaa ja piipoo

2010-09-03T17:57:00.004+02:00

Feng Miau-puutarha

Tällä viikolla olemme viettäneet (hieman pakotettuina) televisiotonta viikkoa.
Se on merkinnyt dvd-varaston inventaariota, lukemista ja radion kuuntelua. Sinänsä ilman telkkaria voi elää aivan mainiosti, mutta hieman ikävä on jo kokki Ramsayn kiroilua. Huomenna korjausmies tulee laittamaan antennin kuntoon, joten viikonloppuna ei tarvitse enää keksiä älykästä iltatekemistä.

Televisiottomana olen lukenut vähän mitä käteen on illalla osunut. Ne kaksi ja puoli sivua ennen nukahtamista kun voi olla mistä kirjasta hyvänsä; oikeastaan parempi jos kirja ei ole liian kiinnostava ettei virkisty nukahtamisen sijaan. Eilen illalla nukahdin "How to feng shui your garden" kädessä. Ei siinä mitään, ihan kiinnostava kirja ja kuvatkin oli kauniita. Mutta se huuhaan määrä. Olen aika suvaitsevainen kaiken huuhaan suhteen (jopa viljapeltojen rinkuloita tutkivia ymmärrän, tai suvaitsen, miten vaan) mutta ihan kaikkea ei jaksa; kiinalainen horoskooppi, jin ja jang, viisi elementtiä ja ilmansuunnat kun yhdistetään, niin saadaan sellainen soppa että. Monet ideat feng shui-filosofiassa on toki tällaiselle länsimaiselle jääräpäällekin ihan järkeenkäypiä, mutta ..huuhaa.

Päivällä olin jo ihmetellyt ramadania viettävien elämää, kun pitää kesäkuumalla (täällä on on vielä melki kolkyt astetta) olla juomatta ja syömättä koko päivä. Eräs oppilaani minua valisti, ja ihan ookoo kai se on, jos uskoo puhdistuvansa. Mutta että pyörtyillä verensokeri nollassa ja kroppa kuivana kuin näkkileipä. Jos en uskalla huuhaaksi sanoa, niin ei tuo ihan järkevääkään ole.Vaan eihän sen uskonnon tarvitsekaan, kai, olla järkevää; ainakin suurin osa uskonnoista on aika piipoo, kun niitä oikein ajattelee.

Sillä eikös kotiin tultua ollut postilokerossa varsinainen piipoo: jehovan todistajien Herätkää! Lueskelin sitä portaita kiivetessäni. Siinä todisteltiin, että heistä kerrotaan paljon vääristeltyä totuutta vaikkapa netissä, mutta että aika moni on muuttanut käsitystään tutustuessaan henkilökohtaisesti jehovan todistajaan/jiin. Niinpä niin. Se vielä puuttuisi, että kristuksen sanaa muille jakavat olisivat pahiksia ja kelvottomia ihmisiä. Olen minäkin tuntenut henk. koht. jehovan todistajia, eikä ole mitään pahaa sanottavaa, päin vastoin. Ei se, että seuraajat on kunnon ihmisiä, ole kuitenkaan minkäänlainen syy liittyä uskonnolliseen tai ideologiseen porukkaan. Kuten sanottu: on ne viljapeltojen ympyröitäkin tutkivat tyypit varmaan enemmistöltään ihan kivoja ihmisiä. Ei se tarkoita että lähden porukalla niitä ympyröitä tutkimaan.

Tämä viikko on siis vahvistanut: ei tule minusta kiinalaista, musulmaania, jehovan todistajaa tai ulkoavaruuden olioiden ihmetekojen ihailijaa. Olen sitten toistaiseksi edelleen ihan itsekseni huuhaa ja piipoo.

Asuntoja

2010-08-29T18:15:00.006+02:00

Ovi, Valeriano, Liguria

Mies tuossa yrittàà saada kàytòssàni olevasta làppàrià muistuttavasta vekottimesta kàyttòkelpoista alustamalla sen kokonaan.
Tietokone on vàhàn kuin huone tai asunto; jos sen olemus muuttuu liikaa kertaheitolla, tuntuu se vieraalta. Aion siis asentaa kaiken melkein samalla tavalla kuin ne oli ennenkin kohta puhtaalle tyòpòydàlleni. Jotkut kasaavat kaiken mahdollisen tyòpòydàlleen, kuvat, tekstit ja muut dokumentit ohjelmien sekaan. Itse haluan kaiken olevan helposti lòydettàvissà ja jàrjestyksessà, mikà on aika kummallista, sillà yleensà olen muuten aika kaoottisen varastoinnin kannalla.

Myòs taustakuvaa jotkut vaihtavat jatkuvasti; itsellàni on tapana jàttàà sama kuva vaikka vuosikausiksi, tai ainakin muutamaksi kuukaudeksi. Tàmàkààn ei vastaa ollenkaan omaa kàsitystàni IRL sisustuksesta, mieleni tekee (tai tekisi) aika usein vaihtaa vàrejà tai hankkia uusia huonekaluja. Ehkà siksi ettà en ole vielà koskaan onnistunut tàydellisesti sisustamaan yhtàkààn asumistani paikoista: aina on jàànyt kesken.

Kàvin lomalla katsomassa aivan uuden uutukaista asuntoa, jonka omistaja oli teettànyt kaiken juuri itselleen sopivaksi. Jotkut yksityiskohdat olivatkin aika omalaatuisia. Sisustusohjelmissa puhutaan aina vau-faktorista ja sellainen oli ainakin automaattiset ullakkoportaat, jotka vaativat 2001 a space odissey-tyylistà musiikkia: keltainen hàlytyslamppu vilkkui ja portaat laskeutuvat alas niin, ettà ihan odotti pienten vihreitten miesten kipittàvàn niità kohta alas. Ullakolle on raahattu (siis aika pienestà luukusta) tàydellinen kuntosalivehkeistò. Ei mitààn kertakàyttò-juoksumattoja, vaan siis ihan kunnon painot ja pràssit vai mità ne on. Oli kuulemma monta miestyòtuntia vaadittu, ettà laitteet saatiin luukusta làpi. Minusta vaikutti aivan mahdottomalta, ettà kymmenien kilojen painoiset ja metrien mittaiset, osiin purkautumattomat telineet oli ullakolla ilman ulkoavaruuden olioitten apua.

Itselleni ei kyllà tulisi mieleen moiset sisustusvinkit.

Toinen tuttavani yrittàà myydà asuntoaan ja on aika kiinnostavaa, millaisia "vikoja" ihmiset lòytàvàt. Asunnosta on kuitenkin jokainen katsomaan tulija saanut aika tarkat tiedot, joten esim se, ettà ihana terassi ei olekaan hehtaaripuutarha ei pitàisi olla yllàtys. Jotkut katsovat asunnon sijaan sisustusta, vaikka se ei tietenkààn ole ollenkaan olennaista. (Ellei huonekalut sitten kuulu kauppaan) Ja jopa kissa saattaa saada ihmiset ihastumaan asuntoon. Mutta se onkin se vau joka asuntoja myy. Kun rakastuu asuntoon, on se usein epàrationaalista.

En ole epàrationaalisen rakastunut làppàriini, mutta olenpa iloinen, ettà alustaminen ei sità tuhonnut. Tuossa se jo vieressà pòrisee, puuttuu enàà se vanha tuttu tyòpòytàkuva ja ikonit kohdalleen. Kohta taas postaan siis siistitystà virtuaalikàmpàstàni.

Edit. Tämä siis on se desktop-kuva.

Go with the flow

2010-08-28T09:37:00.010+02:00

Viimekuukausina olen ottanut aika huonoja kuvia. Nämä ovat minusta kesän parhaita; ehkä siksi, että ne on otettu oikealla asenteella: go with the flow. Ja niistä tulee iloinen mieli!
Olimme eräässä kansalaisjärjestö-tapahtumassa, kun lapset tulivat leikkimään valokuvausta nähtyään kamerani. Muuten en olisikaan saanut yhtään järjellistä kuvaa otettua.

On samanlainen olo kuin soittaisi kaverille kuukausien paussin jälkeen (minulla tauot kyllä saattavat kestää vuosiakin); ei oikein tiedä mistä aloittaa, ja onko oikeastaan mitään sanomista.

Mitäs sen kummempaa, sanoisin, vaikka kummempaa olisikin tapahtunut.

Mutta nyt kun teknologia ja oma inspiraatio ovat kerrankin synkronissa, pitää edes jotain postata.

Täällä on kuuma, melkein yhtä kuuma kuin Joensuun lentokentällä Liperissä heinäkuussa. Istun parvekkeen aukinaisten ovien edessä uudessa työpisteessä, joka on vallattu Suomeen muuttaneiden lasten työpöydältä. Olen muutenkin kuin paikkoja valtaamalla yrittänyt helpottaa tyhjän pesän syndroomaa: siivoamalla hillittömästi (ainakin sen verran kuin helle antaa periksi aamuisin) ja järjestelemällä roinia.

Tämä on ollut omituinen kesä, ilmojen puolesta ja muutenkin. Lomakin oli (tai oikeastaan olen puolittain lomalla vieläkin) niitä äkkiä vilahtavia, surrealistisia ja vähän melankolisia lomia; kävimme reissussa ja sielläkin oli vastassa kissavanhuksia, liian vähän leikkimään pääseviä koiria, vanhuksia ja eroavia naisia. Seikkailu Apenniinien yli aiheutti kuopuksessa matkapahoinvointikohtauksen ja ehdimme nähdä merta vähän, tuskin vettä koskien.

Mutta silti oli hyvä matka, kai matkat on aina hyviä. Eikä minulla nyt ole erityisiä paineita suorittaa pakkoviihtymistä ja riehakkaita lomia. Tänä vuonna minua on entistä enemmän kammottanut ajatus, että kaksi viikkoa vuodessa on lupa ( =on pakko) nauttia ja loppu on väkinäistä työntekoa ja stressiä. Aika monelle tutulle elämä on tuollaista. Ei ole vaihtoehtoja, vaikka ei jaksa on pakko. Työ on pakko, perhe on pakko, harrastukset on pakko...loma on pakko.

Ja nyt, vaikka on ihan tavallinen lauantai-aamu, olen ihan hyvällä tuulella ja otan rennosti: teekuppi ja kissan haukotus, ulkoa kuuluva naapurin kälätys ja liikenteen äänet, pulujen huhuilu ja lempeä ilmavirta.

Että eipä tässä sen kummempia.

Jaloittelua, kukkia ja kissoja

2010-04-18T18:51:00.002+02:00

Kuvia (kissavaroitus!):
Sunday walk by the river

Afro-thai

2010-04-18T10:41:00.007+02:00

Kerrankos sitä sattuu että Islannissa tupruttava tulivuori sotkee suunnitelmat.

Onneksi ensiviikolle varatut tentit voidaan järjestää, vaikkei Trinityn tentaattori pääsekään Britanniasta tänne. Jäivät nimittäin jo tänne ehtineet edelliset tentaattorit mottiin hekin, joten he vain jatkavat tenttaamista. Ja omat tentattavani pääsevät tenttiin.
Mikä on helpotus, sillä viime perjantain viimeisellä tunnilla jo jännittivät niin että ihan stressin takia
olisi paras saada asia pois päiväjärjestyksestä.

Melkein puolet valmistamistani teineistä sattuu olemaan Ghanasta. Heitä on ollut ilo opettaa, olen oppinut aika paljon Ghanasta. Kuten että Ghana tarkoittaa soturikuningasta. Tai että oppilaani mielijuhlassa metsästetään leijona ja syödään jamssia, siis vain jamssia: leijonan veri uhrataan esi-isille, koska he vuodattivat vertaan tulevien sukupolvien edestä; jamssi oli esi-isien ruoka, joten sitä syömällä kunnioitetaan myös esi-isien muistoa.

Eilisellä ruokaostosreissulla kävimme Hello-marketissa, josta löytyy itämaista ja afrikkalaista ruokaa. Muutama vuosi sitten se oli vielä China-market, mutta sitten kiinalaiset luovuttivat sen afrikkalaisille. Luultavasti siksi, että asiakaskunta alkoi olla kovin afrikkalaista kaupan sijainnin vuoksi. Naapuristo on varsin mustaa. Kun kauppaan astuu, astuu Afrikkaan: fanti, englanti ja twi sekoittuvat muutamaan italiankielen sanaan. Mutta kaupasta löytyy jamssin ja fufun lisäksi vielä kiinalaista, thaimaalaista, eteläamerikkalaista ja peri-englantilaistakin tuontitavaraa. Digestive-keksit ja kaurahiutaleet maksavat paljon vähemmän kuin normaalissa supermarketissa.
Niinkuin nämäkin:

Thaimaalais-emännällä on oikea ote kokkaamiseen ainakin pullon kyljessä.

Kangaroo petrol

2010-04-11T17:24:00.004+02:00

Työt alkoi pääsiäisviikon jälkeen nitkutellen.
Olin itse jonkinlaisen kevätväsymyksen kourissa, aamuisin herään tuntia tavallista myöhemmin (siis yksinkertaisesti kesä-aika ei muuttanut unirytmiäni) ja opiskelijani olivat lomanjälkeisessä "joko-taas-pitäisi-tehdä-jotain" pähnässä.

Onneksi suuri osa oppilaistani on nuoria. Juuri nyt on tenttisuma: moni valmistautuu Trinityn suullisiin, yksi PET:iin ja toinen FCE:hen. On motivoivaa, kun on konkreettinen päämäärä ja opettaminenkin on helppoa kun keskitytään tenttitehtäviin ja kaikki on jo ennalta strukturoitua.

Tuli viimeviikolla pitkästä aikaa opiskelija, joka aloittaa aivan alusta. Ei siis osaa kuin numerot 1-10 (ja nekin vain järjestyksessä) ja tietää mitä tarkoittaa "name". Kiinnostavaa mutta uuvuttavaa. Alussa on niin paljon toistoa ja drillejä ja toistoa. Ja samalla pitää jaksaa pitää yllä korkeaa energiatasoa.

Kissalla on kivaa. Ikkunoilta ja parvekkeelta löytyy öttiäisiä ja linnut lentelee. Nyt on jo suhteellisen lämmintä, eilen istuttiin ensimmäistä kertaa ulkona syömässä jäätelöä, jonka tötteröön kauhoi lähijäätelöputiikin pulleanvaalea ukrainalaisnainen. Voi kuinka maistui.

Olen samalla energisen iloinen lämpimän sään paluusta että hengästyneen saamaton: pitäisi viedä talvivaatteet säilöön ja pestä ikkunoita ja ylipäänsä siivota.
Eilen tein makaronilaatikkoa valmiiksi, että tänään ei tarvitsisi kokata ja saisi enemmän aikaan. Ja kissanpierut. Makaronilaatikko on muuten ainoita ruokia, johon laitan italialaisten vieroksumaa ketsuppia. Eräs oppilaani kertoi, että hänen amerikkalaiset kollegansa joskus antavat ymmärtää, että italialaiset ovat snobeja ruoan suhteen (ihanko totta!?), mutta että on vaikea olla olematta snobi seurassa, jossa valehtelematta laitetaan ketsuppia hummerin päälle. Meillä ei olla snobeja ja ketsuppia ja jopa kiinalaista ruokaa syödään mielellään.

Tietokilpailukysymys: mikä on sarvimakaroni italiaksi?

vastaus: ghifferi(monikko)

Ei tullut pashaa

2010-04-04T12:30:00.005+02:00

Vaalit vaativat ehkä kommentin. Kuinkas sitten kävikään?

Oikeistokeskusta voitti. Torinon kaupungissa olisi voittanut vasemmisto, mutta läänin herruuden vei Pohjoisen Liitto. Rooman kaupungissa olisi voittanut radikaali, erittäin arvostettava poliitikko Emma Bonino, mutta Lazion lääni äänesti Berlusconin kristillistä ehdokasta. On jotenkin peri-italialaista, että vasemmisto-oikeisto suhteet vaihtelevat noin: kaupungissa äänestetään vasemmistoa, koko läänissä oikeistoa.

Niin Vapauden puolueella kuin Demokraattisella puolueellakin on joka tapauksessa totuuden hetki: äänimäärän säilyminen ei ole voitto. Ne, jotka jättivät äänestämättä, olivat pikemminkin politiikkoihin tyytymättömiä kuin nukkuvia. Luulen että tyytymättömät ovat se joukko, jotka vaalit tulevaisuudessa ratkaisevat. Siitä oli merkki Beppe Grillon täysin valtamediassa näkymättömällä "puolueellaan" hankkima varsin merkittävä äänimäärä. Ruohonjuuritason politiikka on sekä hänen että äärioikeistolaisen Pohjoisen Liiton vahvuus. Siinä on ammattipolitiikoilla purtavaa.

Kevät tuli, ja pääsiäinen.
Lasagnesta tuli meidän pääsiäisruoka; mies sen päätti. Huomenna syödään sitten kevyttä kanaa.
Meinasin tehdä jotain perinteistä jälkkäriä, mutta lopulta pasha vääntyi persikka-ricotta mössöksi, jolla ei ole pashan kanssa paljonkaan yhteistä.

Iloista pääsiäistä, kaikesta huolimatta.

Banaanivaltio

2010-03-28T10:33:00.012+02:00

Puhuin edellisessä postauksessa paikallisvaaleista kevyeen sävyyn, kun en oikein jaksanut miettiä, miten tästä sotkusta voi muuten kirjoittaa. Mutta on väärin suhtautua keveästi niin tärkeisiin asioihin kuin viestinnän ja vallan suhde, varsinkin jos suhteesta on muodostumasta niin sairaalloinen, ettei kansalaisilla ole mahdollisuutta muodostaa mielipiteitään itseään koskevista, tärkeistä asioista monipuoliseen ja parhaansa mukaan objektiivisuuteen pyrkivään informaatioon nojaten ja siten tehdä päätöksiä vaikkapa äänestäessään.

Italian sananvapaus ja tiedotusvälineitten tasaväkisyys ja moninaisuus on jo vuosikausia ollut uhattuna. Sen ovat huomanneet kaikki journalisti- ja ihmisoikeusjärjestöt ja ne jotka asian kieltävät (esim. monet italialaiset journalistit) ovat joko sokeita, tietämättömiä tai selkärangattomia.
Suurimman uhan muodostavatkin ne journalisti, jotka ovat "suomettuneet": itsesensuuri ja pääministerin perseennuoleminen on niin tavallista, ettei kriittiset äänet luultavasi enää ulotu ulkokorvaa sisemmälle. Kommunistien horinaa, opposition kateutta, propagandaa. Näillä termeillä on helppo torjua väitteet sananvapauden rajoittumisesta. Berlusconin strategia onkin aina ollut syyttää vastapuolta omista synneistään.

Totuus kuitenkin on, että pääministeri VÄÄRINKÄYTTÄÄ VALTAANSA ja RAJOITTAA SANANVAPAUTTA. Konkreettinen esimerkki: hän on soittanut niille, joiden tulisi tasapuolisuutta valvoa, ja vaatinut että ohjelmat (erityisesti Michele Santoron juontama poliittinen keskustelufoorumi) joissa käsitellään cavaglieren oikeusjuttuja, pitää saada suljettua. Jos Kekkosen myllykirjeitä muistelee, olivat ne Berlusconin kiukutteluun verrattuna viattomia viestejä. Pääministerin soitto on jo sinänsä merkki siitä, että tasapuolinen valvonta on uhattuna; vielä huolestuttavampaa on se, että nämä valvojat eivät ainoastaan kuuntele häntä, vaan tekevät kaikkensa tehdäkseen miehelle mieliksi. Laillisuuden rajoissa tietysti: Santoron ohjelmaa katsotaan suurennuslasilla, jotta löydettäisiin rikkomuksia, joiden perusteella laittaa ohjelma hyllylle. Kun rikkomuksia ei löydy, luetaan poliittisiin vaaleihin laadittuja sääntöjä siten, että voidaan ainakin vaaleja edeltäväksi kuukaudeksi sulkea kiusallisista aiheista puhuvien journalistien suut. Kaiken tämän mahdollistaa myös se, että valvontakomissio (AGCOM) on poliittisesti nimetty: hallituspuolueella on enemmistö. Minkä ei pitäisi vaikuttaa komission puolueettomuuteen...

Ja pääministerin epäsuorassa omistuksessa olevat kaupalliset kanavat voivat rauhassa jatkaa propagandaa, valtiontelevision säestäessä hallituspuolueen=pääministerin henkilökohtaisen puolueen (PDL) sinne istuttamien johtajien siunauksella. Jos italialaiset lukisivat lehtiä, ei sananvapaus olisi ihan niin heikoissa kantimissa: ihan kaikkia julkaisuja ei Berlusconi sentään omista. Hän on tosin viime vuosina hallituksineen hoitanut valtionrahoituksen jakamista, ja yllättäen tukea ei tahdota antaa joillekin sanomalehdille, joilla ei ole puolueita tai korporaatioita takanaan.
Mutta suurin ongelma on se, minkä pääministeri on tiennyt varsin hyvin siitä asti kun hän on politiikkaan ryhtynyt: 70 prosenttia italialaisista muodostaa poliittisen mielipiteensä televisiosta saamansa informaation perusteella.
Niinpä kun pääministeri huutaa mielenosoitusyleisölleen iskulauseitaan, aika suuri kansanosa kuuntelee niitä kritiikittä: olemme rakkauden puolella vihaa vastaan (oppositio on siis vihan puolella?); haluatteko lisää veroja? ja kansa huutaa ei (oppositio siis haluaa?)
Pääministeri lupaa jopa parantaa syövän kolmessa vuodessa, ja propagandaa vuosikausia kuunnellut kansalainen kiljuu silmää räpäyttämättä kannatustaan.

Onneksi kaikki italialaiset eivät ole niin typeriä kuin Berlusconi haluaisi uskoa (hän kuulemma ohjeisti televisio-ihmisiään jo kahdeksankymmentäluvulla: "muistakaa että katsojat on käyneet vain kasiluokan"; kaupallisten kanavien ohjelmista voisi todellakin luulla yleisön olevan sivistystasoltaan keskimäärin ehkä just ja just kymppiluokkalaisia)
Ja viestintä ei Italiassakaan ole viime vuosisadalta. Vaikka internet onkin silloin tällöin demonisointiyritysten kohteena, ihmiset käyttävät sitä. Ja murdochilaiset taivaskanavat näkyvät ainakin toistaiseksi saapasmaassakin; surullista kyllä, ne ovat korporaatiotaustoineenkin edes jonkinlaisen monipuolisuuden tae.

Entä Berlusconin poliittinen oppositio? Bersania, demokraattisen puolueen (PD) johtajaa on kritisoitu siitä, että hänen vaalikampanjansa on ollut vastaamista Berlusconin provokaatioihin. Mutta mistä tietää mitä oppositiopoliitikot kokoontumisissa puhuvat? Ei heitä uutisissa näe, elleivät he sano jotain Berlusconiin liittyvää.
Kuitenkin, kaikesta huolimatta, näyttää siltä, että Berlusconin vapaus-puolue(sic!) on kriisissä, hänen äärioikeistolaiset liittolaisensa jo uhittelevat voittavansa hänen suhteellisen keinotekoisesti muodostetun puolueensa.
Miten vaaleissa käykään, tiedonvälityksellä on kovat paikat. Huolestuttavaa on sekin, että minusta tuntuu (eikä ainoastaan minusta), että kansainvälisissä tiedotusvälineissä ei edes jakseta kiinnostua Berlusconiin liittyvistä skandaaleista, niin jokapäiväisiä niistä on tullut. Täällä Italiassa pitää jaksaa kiinnostua, tai kohta banaanivaltio ei riitä kuvaamaan tätä kolhuja kokenutta maata, jossa on kuin onkin, niin vaikea kuin sitä onkin uskoa, paljon ihmisiä jotka ajattelevat omilla aivoillaan.
Se onkin ainoa toivo.

Yrtit itää ikkunalla.

edit:
Jäi sanomatta että uutislähetysten puolueettomuuteen(propagandaan) on tarttunut myös edellämainitsemani AGCOM;
Uutistoimitukset TG1 (RAI) ja TG5 (Canale 5) saivat 100.000 euron sakot vahvasti PDL:n puolelle kallelleen keikahtaneista uutisistaan. Taskurahoja Berlusconille ja vain murto-osa vaalikampanjan budjetista, arvaan.
lehdistötiedote

Par condicio

2010-03-21T18:16:00.003+01:00

Oletetaan että olis paikallisvaalit. Sitten sattuis että Helsingin vaalipiirissä hallituspuolueen toimihenkilön pitäisi viedä päivänä X ennen kello kahtatoista rekisteriin ehdokkaitten nimet, mutta sille tulis just ennen keskipäivää kauhee nälkä ja se menis syömään sämpylän, ja se ei ehtis viedä nimiä ajoissa. No sitten hallituspuolueen ehdokas jäis niinku virallisesti vaaleista pois! Ja sitten vielä tapahtuis, että Turussa saman puolueen ehdokaslistoissa olis jotain häikkää ja nekään ei sais lain mukaan osallistua. Niin sittenhän pääministeri hermostuis ja sanois että tuomarit on idiootteja ja että lait estää demokratiaa!
No sitten vielä olis se sellainen laki että telkkarissa ei sais olla liian puolueellinen, vaan että kaikkia puolueita pitäis vaalien alla kohdella tasavertasesti. No sitten yht'äkkiä se tarkoittaiski sitä, että ei ainoastaan vaalikeskusteluissa vaan ihan joka ikisessä vähänkään poliittiselta haiskahtavalta keskusteluohjelmassa pitäis olla yhtä monta minuuttia ihan jokaisen puolueen ihan jokaiselle edustajalle; no sehän olis ihan älytöntä ja mahdotonta ja niin YLE päättäis ettei sitten lähetetä mitään keskusteluohjelmia (ei siis ainakaan niitä suosittuja) niin ei sitten rikota sääntöjä. Mutta toimittajat tietysti sitten hermostuu ja alkaa keksiä kiertoteitä, nettiohjelmia ja ties mitä satelliittikanavia joissa lähettää keskusteluja.
Ja sitten Oulun rikospoliisi alkaakin tutkia uhkailutapausta, jossa pääministeri olis soittanut ajankohtaisen kakkosen toimittajalle että nyt turpa kiinni tai tulee YLE:stä lähdöt, ja pääministeri hermostuis että on se nyt kumma kun ei saa enää puhelimessa mitään sanoa, vaikka on pääministeri. Ja sanois että nyt me ollaan kyllä kaikki kohta eduskuntatalon edessä mieltä osottamassa näitä tuomareita ja toimittajia vastaan ja sitten järjestääkin muitten hallituspuolueitten kanssa mielenosoituspäivän.

Olis aika hassua ja uskomatonta. Suomessa ei kyllä tuota vois tapahtua. Jossain muualla kyllä.

Populistinen polkkaus

2010-03-21T17:01:00.008+01:00

Burgundin pata ja sinihomejuusto-polenta

Mitä sen populistisempaa kuin ruoka ja kissat!
Kokkasin tänään melkein koko viikon ruoat, ettei tarvitse voileivän voimin töitä tehdä.
Tänään söimme lounaaksi burgundin pataa ja dolcelatte-polentaa, illalla teen kiinalaisia nuudeleita, joiden ohjeen olen itse fuusioinut ulottuvilla olevien ainesten mukaan. Tällä kertaa laitan nuudeleitten sekaan kanaa, sieniä (joita säästin burgundinpadasta), kesäkurpitsaa(jota säästin täytetyistä kesäkurpitsoista), porkkanaa ja katkarapuja.

Täytetyt kesäkurpitsat

Koverrettujen kesäkurpitsojen sisään tungin lihapullataikinaa, ja ne uivat tavallisessa tomaattikastikkeessa lihapullien kera.
Jotka menivät myös apelta perinteenä saatuun makaroonivuokaan.

Maccheroni al forno

Tomaattikastikkeen ja siinä lilluvien lihapullien lisäksi makaroonit saavat seurakseen pecorino-juustoa, mozzarellaa, pieniä tomaatteja ja pari kauhallista burgundinpadasta varastettua kastiketta. (Siinä mukana tuli tuo kuvan keskellä pällöttävä sienen pallukka)

Pakkaseen ehti myös kanacurry, josta unohdin ottaa kuvan; ei se nyt kovin kuvauksellinen mössö olekaan, joten menetys ei ole suuri. Mutta kanacurrystä säästin illan nuudeleita varten kanaa; varsinaista fuusioruokaa siis tänään.

Jälkkäriksi paistoin murotaikinasta pienet korit, joiden sisään laitoin vetisiä mansikoita ja vaniljaista crema pasticceraa. Mansikat eivät tosiaankaan vielä maistu oikein miltään, joten marinoin ne sitruunamehussa runsaan sokerin kera. Kun oli ihan pakko saada mansikoita.

Mansikkakori

Ja sitten lopuksi kännykkävideossa Maija, joka sai leluja. Riehakas misu. (sori, filmi on todellakin aika surkeaa laatua, mutta tärkeintähän on sisältö! Huomatkaa alussa taiteellinen kuvaajan sormi objektiivin edessä.)

2010-03-12T15:39:00.004+01:00

Eilen illalla kävin Castellaranossa, joka on parikymmentä kilsaa etelään Modenan apenniinien kukkuloilla. Piti räpsäistä uudenuutukaisella kännykällä kuva lumikasoista, jotka tosin vielä tänäänkin koristavat tienreunoja melkein yhtä korkeina.

Kuulin että viimeksi sata vuotta sitten on tullut näin paljon lunta näin myöhään keväällä.

Ja melkein yhtä kauan on siitä kun vaihdoin kännykkää, joten oli aikakin.

Ilmoja - ja mitä ilmoja!

2010-03-10T08:05:00.010+01:00

Kyllä lähtee! Ehkä.

Talvi tuli takaisin. Ei naurata enää tämä.

Varsinkin kun joutuu jäämään neljän seinän sisään, kun ei edes pihasta ulos pääse. Tuntuu niin hölmöltä jäädä töistä kotiin vain sen takia että sataa lunta, mutta minkäs voit.

Ilmoja

2010-03-01T16:29:00.000+01:00

Oli vaikea kirjoittaa otsake, jossa ei olisi sellaisia koulun koneesta puuttuvia kirjaimia. Kokeilen, voinko kirjoittaa koko postauksen ilman.

Olen siis koululla (toimessa? kuulostaa hassulta). Eilen en jaksanut kirjoittaa ollenkaan, ei olisi ollut oikeastaan kirjoitettavaakaan.
Viikonloppu meni siivoillessa ja muissa kotihommissa.

Asteet ovat kohonneet ulkona ja ensikukkaset, marketat, pilkottavat ruohon seassa parkkipaikan reunalla. Olen tosi onnellinen, vuodenaika on vihdoinkin mieleinen!
Muualla maailmassa maa siirtyy ja myrskyt riehuu. Maailmanlopun meininki. Arg. Nyt on lopetettava, en jaksa kirjoittaa ilman pisteit...a.

Ja hommat odottaa.

Anti-Sanremo

2010-02-20T08:13:00.009+01:00

Maailman suurin biisikilpailu on jäänyt katsomatta, enemmän tai vähemmän tietoisesti.
Mutta italoiskelmästä en ole silti jäänyt paitsi, joskin kyseessä olivat lähinnä viime vuosisadan hitit.
Eilen jatkoimme jo pitkään kestänyttä putkea; päätimme miehen kanssa vuoden alussa, että joka viikko kehitämme jonkun kulttuuri-tapahtuman:konsertin, näyttelyn tai vierailun uudessa paikassa. Hyvin on päätös pitänyt tähän asti. Onneksi on paljon puolituttuja, jotka touhuavat jotain kulttuuripitoista, niin että menot löytyvät vähän kuin itsestään; esim.viime viikon musiikki-illassa saimme kutsun eiliseen lausunta-iltaan.

Aika erikoinen ilta siitä tulikin. Paikalla oli vain "quattro gatti"(neljä kattia eli tosi vähän porukkaa) mutta se ei oikeastaan haitannut, olipa intiimi olo. Ja intiimi oli tavallaan paikkakin.
Salotto Culturale di Simonetta Aggazzotti
on juuri sitä mitä nimi lupaa: kulttuurisalonki. Signora Aggazzotti omistaa 1800-luvulla rakennetussa palatsissa valtavan huoneiston, joka on kuulunut hänen perheelleen yli sata vuotta. Koska se ei ollut asumiskäytössä, päätti hän perustaa kulttuurikeskuksen, joka tarjoaa monenlaista kielikursseista joogaan, konserteista teatteriin. Puitteet ovat komeat: kuusi metriä korkeat huoneet kangastapetteineen ja kattofreskoineen on sisustettu aikansa tyyliin kristallikruunuin ja antiikkipeilein.

Emäntä itse on välitön ja sympaattinen ja otti meidätkin, tuntemattomat, sydämellisesti vastaan. Tuntuikin kuin olisimme olleet vieraita hänen kodissaan. Ihan tuli mieleen Jane Austen filmatisoinnit, joissa istutaan iltaa salongissa. Mutta Austen-iltaan ei olisi kai kuulunut buffet pizzapaloineen...ja mikä tärkeintä: buffetissa oli myös munkkeja; just kun olin päivällä niitä himoinnut!

Illan ohjelmaan kuului siis lausuntaa trumpetin säestyksellä; voi kuulostaa karmealta, mutta vakuutan, että ilta oli varsin kevyt ja tunnelmallinen. Lausuja (tuttavamme) luki vanhojen iskelmien tekstejä ja trumpetisti improvisoi laulujen melankolisten melodioiden pohjalta. Trumpetisti olikin varsinainen persoonallisuus; esityksen lopuksi hän tarinoi itsestään, musiikista ja trumpetistaan. Varsinainen bonuskipale. Mutta oli se lausuntakin kiinnostavaa, tekstit saivat ihan uuden ulottuvuuden. Varsinkin kun valitut kappaleet ovat osa ns. kollektiivista muistia; kappaleita, jotka suurinpiirtein ikijokainen italialainen osaa ulkoa. (Suurimman osan osaan minäkin, vaikken edes ole natiivi, niin tunnettuja nuo kappaleet ovat)
Kuten vaikkapa Gino Paoli:
Sapore di sale
Il cielo in una stanza

Ehkä vähemmän tunnettu Bruno Martino:
Estate

Ja vielä Luigi Tenco, joka liittyy Sanremon laulufestivaaliin hieman makaaberilla tavalla. Hän nimittäin teki itsemurhan vuoden -67 festivaalissa; kerrotaan hänen tehneen dramaattisen tekonsa siksi, ettei tullut valituksi finaaliin, mutta syyt ovat kai syvemmällä. On epäilty jopa, että hänet murhattiin, mutta pari vuotta sitten uudestaan aukaistu tutkinta totesi, että itsemurha on uskottavin vaihtoehto.

Tässä kuitenkin kauniin kitkerä rakkauslaulu,

Mi sono innamorato di te

Mi sono innamorato di te
perché
non avevo niente da fare
il giorno
volevo qualcuno da incontrare
la notte
volevo qualcuno da sognare

Mi sono innamorato di te
perché
non potevo più stare sola
il giorno
volevo parlare dei miei sogni
la notte
parlare d'amore

Ed ora
che avrei mille cose da fare
io sento i miei sogni svanire
ma non so più pensare
a nient'altro che a te
Mi sono innamorato di te
e adesso
non so neppure io cosa fare
il giorno
mi pento d'averti incontrato
la notte
ti vengo a cercare.

Rakastuin sinuun
koska
ei ollut mitään tekemistä
halusin jonkun jota tavata päivisin
ja jonkun josta unelmoida öisin

Rakastuin sinuun
koska
en enää kestänyt olla yksin
päivisin
halusin puhua unelmistani
öisin
puhua rakkaudesta

Ja nyt
kun minulla olisi niin paljon tekemistä
tunnen että unelmani haihtuvat
mutta en osaa ajatella muuta kuin sinua

Rakastuin sinuun
ja nyt
en tiedä itsekään mitä tehdä
päivisin
kadun että tapasin sinut
öisin
etsin seuraasi

Luigi Tenco

edit: Luigi Tenco laulaa "Vedrai vedrai"
Huippu!

Bidello no cry

2010-02-14T10:39:00.004+01:00

Ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Eilen piti vääntäytyä pitkältä tuntuneen viikon päätteeksi vielä töihin, mutta onneksi se tarkoitti myös sitä, että näin yhtä äitiyslomalaista vauvansa kanssa ja kuukausia sitten viimeksi näkemääni ex-työkaveria, molemmat pistäytyivät moikkaamassa. Harmi etten ehtinyt enempää jutella kun piti opettaakin, mutta oli kiva nähdä kumpaakin pitkästä aikaa. Ja vauva oli oikea perusvauva, hymyilevän suloinen, pullea ja söpö, oikea laskiaispulla.

Illalla menimme istumaan iltaa pieneen kuppilaan, jossa tuttava soitti cover-biisejä uusilla sanoituksilla. Nyt tiedän että Lou Reedillä oli lehmä sivuvaunussa (vacca in the sidecar), muu-mu-muu, ja Bob Marley oli oikeasti apulialainen bidello. Bidello on italialaisen koulusysteemin kulmakiviä: siivoustakissa liehuva yleismiesjantunen, joka siivouksen lisäksi huolehtii vaikkapa yllättävästä vatsakivusta kärsivästä koululaisesta, opastaa vierailijoita ja tietää kaiken sekä opiskelijoista että opettajista.

Eilen oli muuten hieno sää; tämä on ollut talvimaisin talvi sitten naismuistiin. Lunta on tullut ja se on ajoittain jopa pysynyt maassa. Perjantaina uhattiin taas lumipyryllä, mutta se kääntyi lopulta vesisateeksi. Vain kukkulat sai sokerihuurteen, joka näytti kivalta aamun auringossa.
Ensiviikolla luvataan lämpenevää, jo taitaisi olla aikakin. Vaikka paikallisesti onkin siis erityisen kylmä talvi, aamun säämies näytti maailmankartalta kuinka globaalisti keskilämpötilat ovat yli normaalin erityisesti pohjoisessa. Mikä ei tiedä hyvää jääkarhuparoille.

Lopuksi pari vinkkiä: olen viimeaikoina kuunnellut BBC:n radiosta British Museumin näyttelyyn liittyvää sarjaa A History of the World In 100 Objects (sivulla linkkiradio-ohjelmiin)ja katsellut esineitä museon sivulla, suosittelen. Toinen must on Peter Gabrielin uusin, Scratch MyBack. Cover-biisejä muuten, ehkä hiukkasen hienostuneempia kuin eilisen artistimme. Suosittelen, jos pitää surumielisestä, akustisesta musiikista ja Peterin äänestä. Tämä tykkää kovasti.

Rakastavaisten päivän kunniaksi:

The Book of Love

The book of love is long and boring
No one can lift the damn thing
It's full of charts and facts and figures,
and instructions for dancing
But I
I love it when you read to me
And you
You can read me anything
The book of love has music in it
In fact that's where music comes from
Some of it's just transcendental
Some of it's just really dumb
But I
I love it when you sing to me
And you
You can sing me anything
The book of love is long and boring
And written very long ago
It's full of flowers and heart-shaped boxes
And things we're all too young to know
But I
I love it when you give me things
And you
You ought to give me wedding rings
And I
I love it when you give me things
And you
You ought to give me wedding rings
You ought to give me wedding rings

Magnetic Fields; Cover version by Peter Gabriel : Scratch My Back

Endorfiinipurkaus

2010-02-07T20:15:00.009+01:00

Viikko sitten oli tätä...

...tänään tätä.

Suklaata ja paljon, koko aukio täynnä.

Suklaasta voi tehdä monenlaista.

Syötävän näköistä. Kaikki suklaasta.

Mitäpä tuohon on enää lisäämistä.

S.Geminiano lumipyryssä

2010-02-01T15:28:00.006+01:00

Juhlakulkue hangessa.

Eilen olisi siis ollut Modenan suojelupyhimyksen juhlamarkkinat. Ei sää suosinu tänä vuonna.

Via Emilian markkinakojuja.

Menee hetki ennen kuin aura-auto käy näillä kulmilla.

Mitäs tuohon enempää on sanomista.

Viimeaikoina tapahtunutta

2010-01-26T13:56:00.002+01:00

...no eipà juuri mitààn.

Viikonloppuna olin pààttànyt ratkaista makuuhuoneeseen kerààntyneiden vaatekasojen mysteerin ja keittiòòn kerààntyneen lian mysteerin.

Tuli ratkaistua molemmat mysteerit osittain, vielà roikkuu eteisessà kierràtykseen ja kellariin menevià kasseja.

Tòissà jatkuu sama vanha, paitsi ettà aloitin uuden ryhmàn kanssa perjantaina. Valmistan joukon lukioikàisià nuoria englannin suulliseen. Afrikkalaisvahvistuksineen porukka on on vàrikàs ja àànekàskin, mukavaa tulee varmasti olemaan.

Ai niin, kàytiinhàn me perjantaina katsomassa teatteria: tuttava soitti lyòmàsoittimia ja vàhemmàn tuttava nàytteli lyhyen ja ytimekkààn monologitarinan itàeurooppalaisesta seksiorjasta. Liikuttava, vaan ehkà esitys oli omaan makuuni liian geneerinen, manieristinen ynnà muita sivistyssanoja. Jotenkin jàtti pinnallisen maun. En oikein tykànnyt runollisesta kuvasta naisen-sielu-jààtyneen-meren-pohjassa. Olisin arvostanut realistisempaa otetta. Vaan kuten sanottu, nàmà on niità makuasioita. Tuttava soitti monenlaisia rumpuja kauniisti.

Rikas opiskelijani ei ehdi tànààn kiireiltààn tunnille. Kun sanon rikas, tarkoitan rikas. En lue sità(rikkautta) hànelle synniksi, ei ole itse rikkauttaan hankkinut, joten ei hàntà siità voi syyttàà. Sen sijaan sekava aikataulu on synti. Mutta olen syntynyt joustamaan. Ja ehdinpà kirjoittaa todella kiinnostavan postauksenkin!

Viikonloppu potenssiin kaks

2010-01-17T16:53:00.004+01:00

Tässä soi giga, ei siis gigabite, vaan englannin kielellä jig, koko euroopassa muinoin tunnettu hyppytanssi. Varmasti myös tanhuversio tästä tanssista on olemassa .

A sun stoff. (sanotaan just niinku kirjoitetaan; paikallista murretta, tarkoittaa "olen ihan poikki")

Eilen nimittäin oli sosiaaliseen kalenteriin kerääntynyt kaksi varsin vaativaa tapaamista. Ensin menimme keskipäivällä syömään sellaisten kavereitten luo, joilla on etelän ihmisten kaikki paheet: vieraat syötetään ensin ähkyyn, sitten maistatetaan lajitelma erikoisviinaksia mirtosta lauroon(kaikki tietysti jonkun kotona väsättyjä) niin että kaikki (paitsi kuski=minä tällä kertaa) on mukavassa pöhnässä, eikä sitten päästetä pois vaan pakotetaan juttelemaan kiinnostavista asioista.

Kuuden aikaan sitten mies huomasi että pitäisi olla jo seuraavassa paikassa soundcheckissä, oli nimittäin Marinon synttärit ja juhlaa vietettiin musiikkijameilla. Tässä juhla numeroin:

1200 tigelleä
ääretön määrä lambruscoa, leikkeleitä ja juustoja sekä kakkua
130 vierasta
6 erilaista musikaalista kokoonpanoa
6 tuntia juhlintaa

Kuunneltiin musiikkia, juteltiin, syötiin ja tanssittiinkin.
Hauskin tai erikoisin musiikkiryhmä oli ylläolevassa surkeassa valokuvassa(en osaa ottaa taskukameralla kuvia) hämärästi erottuva pariskunta, joka soittaa perinteisiä, sanoisin pelimanni-soittimia: manzetto( pieni haitari) ja cornamusa(säkkipilli) ja sibiol (läkkipilli), jota säkkipillin soittaja myös soitti. Muuten tarjonta oli rock- ja blues-vaikutteista. Ja kivaa oli. Näki tuttuja ja kavereita, ja sellaisia tuttujen tuttuja ja kavereitten kavereita, joiden olemassaolosta on tiennyt kauan, mutta ei ole koskaan naamatusten tavannut.

Tänään on nukuttu. Syöty kohtuudella. Pesty pyykkiä.
Nyt otan tigellan, tai oikeastaan crescentinan, laitan väliin leikettä ja katson mitä tahansa telkusta sitten tuleekaan.

Jesus Christ Superstar

2010-01-08T20:30:00.007+01:00

Tämä ei liity aiheeseen oikeastaan juuri mitenkään, onpa vaan hassu. Ja lukeehan tuossa Jesus Christ.

Just se.
Sain joululahjaksi liput musikaaliin pomolta joka sopivasti juuri eilen, kun oli aika mennä katsomaan esitystä, päätti monistua. Onnea vaan uudelle ihmisenalulle ja hänen vanhemmilleen.

Olipa muuten hieno esitys: laulajat olivat moitteettomia, kaikilla kauniit äänet ja uskottava olemus. Versio seurasi aika uskollisesti alkuperäistä teatteri- ja elokuvasovitusta, puvustusta ja koreografioita myöten. Sanokaa mitä sanotte, mutta olen sitä mieltä, että turha muuttaa hyvää ja toimivaa, useinhan teatteriryhmät sitä paitsi tekevät omat versionsa kun eivät kykene alkuperäiseen. Tässä tapauksessa taitoa siis oli.

Musiikki jäi päähän soimaan. Pahuksen Lloyd-Webber.

Italiassa ei muuten teatterit tietääkseni toimi samalla laitossysteemillä kuin Suomessa. Vain muutamat suuret oopperat ja teatterit (Milanon La Scala, Venetsian La Fenice tai Euroopan vanhin ooppera, Napolin San Carlo) tarjoavat kiinteän ohjelmiston. "Normaalit" kaupunginteatterit tarjoavat kiertävien ryhmien näytöksiä, joten ohjelmisto vaihtelee jopa viikottain, musikaaleista stand-up koomikoihin. Ja laatu näköjään voi olla yllättävän korkeaa pienilläkin ryhmillä, kuten nyt tällä Rockoperalla, joka on sivunsa mukaan aloittanut amatööriryhmänä. Nyt se ei ainakaan meikäläisen mittapuun mukaan ole yhtään amatöörimäinen! Päätelkää itse:

Rockoperan promovideo Youtubessa

Nyt pitää katsoa Viiltäjä-Jackin uusia seikkailuja. Whitechapel alkaa.

Kuva:
http://whatport80.com/Image:Bayeux_lion.jpg