Suomessa on presidentinvaalit, Italiassa parlamenttivaalit.
Ensimmäistä kertaa seuraan Italian vaaleja suuremmalla kiinnostuksella kuin sitä, mitä tapahtuu kotimaassa. Vai pitäisikö sanoa toisessa kotimaassani.
Olen vakuuttunut siitä, että politiikasta pitää olla kiinnostunut muutenkin kuin vaalien alla, mutta vaalikeskustelut antavat lisävaloa siihen, minkälaisia virtauksia politiikot ilmassa haistavat. Hehän seuraavat sitä, mitä luulevat tai tietävät äänestäjien ajattelevan.
Suomessa näyttää vaalien teemaksi nousevan mainostoimistojen sanaleikit. Tai näin ainakin toistaiseksi. Toivottavasti tämä ei kerro siitä, että henkilövaaleihin suhtaudutaan vähemmän vakavasti sisältöjen suhteen ja keskitytään mielikuvien luomiseen, henkilöhahmojen "profiloimiseen".
Italiassa vaalien teemaksi on nousemassa itse vaalijärjestelmä; suhteellinen vai enemmistö... diktatuuria ei sentään hallitus ole vielä ehdottanut. Kaikki haiskahtaa siltä, että oppositiolla on mahdollisuuksia voittoon, joten hallitus on altavastaajan asemassa. Ja tekee kaikkensa. Muuttaa vaikka lakeja.
Tai siltä ainakin vaikuttaa.
Politiikka tuntuu olevan mielikuvien ja median varassa, aivan kuten media on tiedotteiden ja uutistoimistojen varassa. Jos ei ole olemassa enää politiikkaa eikä journalismia, kuka pitää huolta demokratiasta?
2 kommenttia:
Tietysti tämä on pelkkää naiivia utopiaa: - mutta näkisipä vielä sen päivän, (epätodennäköistä, mutta toivottavaa) jolloin poliittiset puolueet olisivat käyneet tarpeettomiksi, pystyttäisiin ajamaan vain ihmisten, ihmiskunnan yhteisiä asioita kokonaisvaltaisesti, maailmanlaajuisesti.
Tai sitten paikallisesti, niin että kaikilla olisi reaalista, demokraattista valtaa.
Lähetä kommentti