Symbolinen suomalainen

Mitä tarkoittaa suomalaisuus?
Olen lukenut joululomalla kirjaa, jonka sain Suomesta (kiitos): Suomalaisten symbolit(toim. Tero Halonen &Laura Aho).
Kirjassa analysoidaan kaikkea sitä, joka suomalaisille merkitsee suomalaisuutta, ruisleivästä salmiakkiin, maripaidasta Sibeliukseen, saunaan ja sisuun. On kiinnostavaa miettiä, miksi tarvitaan symboleita, mikä niissä on tärkeää.

Ulkomailla asuessa suomalaisuutta joutuu joskus selittämään. Italiassa kysytään usein ruoasta ja siitä, miten kylmä Suomen ilmasto on, ja itse haluaisi jotenkin ulottaa nuo keskustelut syvemmälle. Omaa kotimaataan on vaikea kertoa sellaiselle, joka ei siellä ole koskaan edes käynyt. Ja joka mielikuvissaan sotkee Suomen Norjaan tai jopa Islantiin. Silloin kotimaassa banaalilta vaikuttavat symbolit muuttuvat olennaisiksi: on mihin nojautua, kun yrittää kertoa jotain juuristaan.

Itse olen ollut tekemisissä sellaisten suomalaisten kanssa, jotka jo aika nuorena ovat muuttaneet Italiaan. Heidän perheissään suomalaisuus tuntuu usein olevan lapsipuolen asemassa: kieltä ei puhuta, suomalaiset ruoat ovat tuntemattomia, jopa yhteys siihen, mitä Suomessa tapahtuu saattaa olla aika pinnallinen tai puuttua kokonaan. Olen huomannut, että perheemme lapset, suomalaisella kouluruoalla kasvatetut ja suomenkielen hyvin oppineet, aiheuttavat kaihoisaa kateutta muutamissa suomalaisäideissä, joiden lapset eivät suostu edes maistamaan pannaria tai puhuvat suomea vain muutaman sanan verran. Heille on ollut vaikeaa puhua kieltään omille lapsilleen, kun ympäristöstä on puuttunut tuki, ja ruokia "ei totu parin kuukauden kesälomalla syömään", kuten eräs äiti hieman harmissaan totesi.

Omien juurien tunteminen, olipa se sitten hernekeittoa tai kieltä, on minusta olennaista; vain itsensä tuntemalla voi omaksua uusia vaikutteita uudesta kotimaastaan niin, ettei samalla menetä jotain omaa. En nyt tarkoita, että suomalaisen on ihan välttämättä syötävä ruisleipää, mutta se on symboli suomalaiselle identiteetille. Identiteettiin kuuluu kieli, olennaisesti. Ja joskus ruokakin.

Siis ruispuikuloita, suomalaiset, vaikka olisitte Kiinassa, ruispuikuloita!

8 kommenttia:

Leonoora kirjoitti...

Kiintoisa aihe tuo kirjoittamasi.
Vaikka itse arvostan suuresti vanhoja kulttuureja, maita, jossa joka askeleella aistii ajan, ihmiskunnan historialliset jäljet, en haluaisi vaihtaa omia syntymässä saamiani "juuria" toisiin. Toki se ei ole mahdollistakaan.
Planeettamme on kaikkinensa mielenkiintoinen paikka, ja mitä enemmän sen pinnalla matkustelee, tai asuu muualla kuin synnyinmaassaan, oppii parhaimmassa tapauksessa hyväksymään ja arvostamaan erilaisuutta, mutta myös ymmärtämään oman kotimaan parhaat ja vähemmän parhaat puolet.
Hyvää uutta vuotta Sinulle ja perheellesi!
Buon Anno Nuovo!

Maurelita kirjoitti...

Samat sanat, aihe kiinnostaa varmaankin kaikkia ulkosuomalaisia ja etenkin pienten "puolisuomalaisten" vanhempia.

Meillä esikoinen käy keskiviikkona iltapäivisin Suomi-koulussa, ja harrastammme aktiivisesti salmiakin mutustelua, Muumeja ja muutakin kotimaista.

Miestä huvittaa sinnittelyni suomalaisen kulttuurin puolesta, mutta en voisi kuvitellakaan muuta vaihtoehtoa. Suomessa aina itse marisin ja valitin ja kaikki oli huonosti, mutta nyt näen vain hyvät puolet ja mainostan maatani joka kerta kun tilaisuus siihen ilmaantuu.

Bonne année & kuplivaa uutta vuotta !

LL kirjoitti...

Muistan kohdanneeni aivan samoja kysymyksiä Italiassa asuessani, enkä koskaan tiennyt, mitä vastata. Tuli sellainen olo, että en minä tiedä, mitä meillä Suomessa syödään. Tunsin itseni hieman ääliöksi, kun en oikein osannut sanoa muuta kuin delle patate.
Mutta tunnen itseni Italiassa paljon suomalaisemmaksi kuin mitä olen edes tiedostanut olevani. Kaipaan siellä kaurismäkeläisyyttä ja helapääpuukkoa, vaikka tosiasiassa me suomalaiset voisimme mielestäni olla hieman iloluonteisempia.

Sari kirjoitti...

Buon Anno a tutti!

p.s. meillä ei ole Suomessa erikoisia raaka-aineita(jos poroa ei oteta lukuun), mutta kyllä ihan tavallinen hernekeitto tai vaikka kinkkukiusaus käy eksoottisesta suomi-ruoasta! Kokeiltu on! :)

Poskos kirjoitti...

Kaipa nuo ovat opittuja (opetettuja) asioita, joiden tarkoitus on määritellä ja luoda kansallisidentiteettiä yhdistämään tietyn maan kansalaisia? Se, minkä verran kukin näitä itse arvostaa onkin jo kokonaan toinen juttu.

Rita Maestra kirjoitti...

Hih, söimme tänään mieheni tekemää kalakeittoa, valmispizzaa ja Panettonea. Jälkimmäistä ei löytynyt mistään ennen joulua, nyt löytyi kahdestakin paikasta.

Katja kirjoitti...

Minä puhun muumikansalaiselle suomea kaikissa tilanteissa, vaikka sillä riskillä että joutuisin simultaanitulkkaamaan saman vieressä möllisteleville italialaispennuille :) Ruispuikulat ovat jääneet vähemmälle, mutta kiltisti tuo kaikkea on maistanut kesälomalla mummolassa. Ennakkoluuloton tyyppi, ja kotonaan maailmassa.

Anonyymi kirjoitti...

Joskus mäkin italialaisena Milanossa kasvaneena kaipan ruisleipää, mämmiä ja Sisu-lakua. Siinä tapauksessa menen naapurimaan kauppaan (Migros) ja ostaa samankaltaisia: tietenkään ei ole samaa, mutta 'chi si accontenta gode'.

marcello