Hate-mail to Berlusconi

VAROITUS: tämä postaus sisältää yksipuolista ja nimittelyyn tukeutuvaa Berlusconi-kritiikkiä eikä täytä vaalikaranteenin vaatimuksia neutraaliudesta ja tasa-puolisuudesta. Tai suomenkielen vaatimuksia yhdyssanojen liikaviljelystä.

Katsoin eilen pitkästä aikaa televisiota vähän pitempään, ja parhaaseen katseluaikaan.
(Oli kuumeinen olo, luultavasti sain flunssan alkuun kun itkeä pirautin niin monta kertaa pienen eläimen kohtaloa; siksi jäin suosiolla kotiin illaksi sen sijaan että olisin opettanut turisti-englantia matkailu-autoilijoille)

Berlusconi vaikuttaa mieheltä, joka on jo hävinnyt vaalit. Hän kävi lauantaina Confindustrian kokouksessa räyhäämässä, vaikka ensin oli peruuttanut "esiintymisensä" lonkkavaivojen vuoksi.
Lievästi ontuen hän kuitenkin sankarillisesti kävi syytämässä epämääräisiä syytöksiä johtajiston niskaan ( joillakin täällä on luurankoja kaapeissa, eivät he muuten tukisi vasemmistoa )* ja poimimassa yrittäjien aplodeja, joiden tosin epäillään tulleen pääasiassa Berkku-pojan omalta siirrettävältä taputtajakuorolta.
Kun Confindustrian varapuheenjohtaja Della Valle erosi voidakseen vapaasti vastata Napoleonin syytöksiin, nilkuttava kääpiö sanoi tietenkin, että Della Valle erosi, koska oli pakko, että oli painostettu eroamaan.
* vasemmiston tukea Berlusconin mukaan tarvitsevat ne, joilla on lain kanssa kärhämää, koska tuomarit Italiassa ovat "politisoituneita" ts. kaikki vasemmistolaisia. Tai kommareita, niinkuin Berluskooni-Napoleooni mielellään nimittelee ketä hyvänsä hieman vasemmalta haiskahtavaa.

Koko souvvi on vain pieni esimerkki Berlusconin tavasta tehdä politiikkaa. Jos häneltä vaatii konkreettisia vastauksia konkreettisiin kysymyksiin, hän vastaa omalla liturgiallaan. Nyt, kun vaalit uhkaavasti alkavat olla lähellä ja voitto yhä kauempana, otetaan esiin populistinen kortti "olen politiikkoja vastaan, teidän puolellanne, yrittäjät". Kumma asenne miehellä, joka on toiminut 5 vuotta pääministerinä. Ehkä yrittäjä-berlusconi ja poliitikko-berlusconi eivät ole puheväleissä keskenään, koska yrittäjä-berlusconi on haukkunut poliitikko-berlusconia kommariksi?

5 kommenttia:

Katja kirjoitti...

Berlusconin kyky pysyä oppositiossa vaikka onkin vallassa, "kaikki on Brysselin syytä", "piove precedenre governo ladro" on kerta kaikkiaan hämmästyttävä! Toivottavasti ei kuitenkaan mene täydestä äänestäjiin.

Surunvalittelut pikkukissan puolesta.

Anonyymi kirjoitti...

http://www.break.com/index/primeminister.html
...way to go Silvio!

Anonyymi kirjoitti...

Kovasti on ukko kerännyt ärsytystä osakseen joka puolella..
vaikka niin hyviä neuvoja köyhille jakelee, että kuinka helppo on rikastua..
siitä vaan ryttyämään kadulta kerättyjä sanomalehtiä ja sytykkeiksi myymään..

En tiijä.. minusta tuntuu, että jos sen ukon kanssa istusin saunan jälkeen kesäillassa..
niin ei meillä olis kovin paljon yhteisiä puheenaiheita. :D

सारी kirjoitti...

Katja, osuit asian ytimeen. Kuten koomikko Cornacchione. "Povero Silvio..."

D.Los: :)

Olli: Mulla olis aika paljon sanomista Silviolle, mutta en tiedä olisiko äijällä korvia kuulla...

Anonyymi kirjoitti...

All hail/hate Berlusconi?

Kaltaiselleni Italiaa vähän tuntevalle ja italiaa osaamattomalle parin vuoden ikäinen Guardianin pitkä Berlusconi-juttu on mielenkiintoinen.

Artikkelin pohjalta omista Italian-kokemuksistaan bloggaa keksin kirjoittajaakin ehkä kiinnostavasti Eufemia.

Italian poliittisesta ja yht.kunnallisesta kyldyyristä olen jo oppinut, että Silvion tv-kanavat ovat umpisurkeita ja kommarit ja vaskistit kavereita. Ja Italiassa käyvien turistien on minusta helppo tunnistaa se "languid condescension with which they are regarded by the natives, the world-weary amusement".