On Mikki merelle lähtenyt

Luin tänä aamuna loppuun Hannu Mäkelän kirjan "Uponnut Pursi". Aloitin sen lukemisen viime yönä, sattuvasti sen jälkeen, kun olin nähnyt töistä palattuani viimeiset puoli tuntia elokuvasta "Cast away". Ehdin nähdä kuinka Tom Hanks pelastautui rankentamallaan lautalla ja kuinka hän menetti rakkaansa toistamiseen, nainen oli toisen kanssa naimisissa. Hanks oli ollut neljä(!) vuotta kadoksissa.

Mietin mitä minun läheisilleni on tapahtunut viimeisten neljän vuoden aikana, ja mieleeni tuli että ulkomailla asuminen tuo väistämättä vähän samanlaisen eristyneen tunteen, ei nyt ihan autiosaaren tyyliin, mutta poissaolevuus on tosiasia. Että jää jostain paitsi. En nyt puhu historiallisesta euroviisuvoitosta tai edes itseäni kovasti surettaneesta Porvoon kirkon palosta. Vaikka totta on sekin, että kaikki kotimaan uutiset tuntuvat kaukaisilta, aivan kuin ne kuulisi vain kaikuna.
Puhun siitä, että kynnys kertoa jokapäiväisistä nousee koko ajan, sitä alkaa tiivistää uutisia, seuloa mikä on olennaista. Jotkut pienet ongelmat jää jakamatta, koska ei "viittis niillä vaivata".

Ai niin, tarkoitukseni oli puhua Hannu Mäkelän kirjasta.
Kirjassa Mäkelä toimii L. Onervan äänenä, ja hienosti toimiikin, minusta. Tunnen sukulaisuutta Leinon Einoon ja siksi olen tutustunut innolla Mäkelän syväluotauksiin: minulta tosin puuttuu yksi tärkeä osanen, "Nalle ja Moppe" (Eino Leinon ja L.Onervan elämä). Se pitänee hankkia.
Ei ole yksinkertaista puhua toisen ihmisen suulla, mutta Mäkelällä on siihen rahkeita. Ja jos on lukenut Herra Huu-kirjan, yhdenkin, tietää, millaisia rahkeita.

Päivän meriaiheinen syvämiete:
Niin me vaan purjehdimme kaikki omilla paateillamme näissä elämän vesissä. Jotkut joutuvat veden varaan, sukeltavat ja puristuvat syvyyksien paineen alla. Jotkut muuttavat olomuotoa, liukenevat, ja siten onnistuvat selviämään vesien uumenissa.