Ihailijakirje


Loma on ollut lomaa, ehkä sitten elokuussa voin tehdä jonkinlaisen yhteenvedon. Säätkin ovat suosineet, mutta tänään on niin viileää, että päätin istahtaa koneen ääreen.
Olen skanneroinut historiallisia dokumentteja, valokuvia ja kirjeitä viime vuosisadalta.
Löysin sukulaisen kirjeiden joukosta ihailijakirjeen, joka on niin mainio, ettei sitä voi jättää julkaisematta.

Turussa 25/8-30
Hyvä neiti! Suokaa anteeksi että rohkenen näin tunkeutua rauhaanne häiritsemään, vaikka se tapahtuukin kirjeen muodossa, niin ettei Teidän tarvitse nähdä minun rumaa muotoani, silloin ette kyllä minua kuuntelisi. Sillä se kai jo riittää kun sanon että olen rujo ja päällisiksi punatukkainen. Niin silmät ovat kyllä siniharmaat mutta mitä siitä on hyvää, sillä eihän punainen tukka ja siniharmaat silmät sovi mitenkään yhteen joten koko kasvot ovat kuin eri paria olevat käsineet.

Ihmettelette varmaan että mistä minä olen voinut tietää missä asutte, asia on vaan sillä lailla että lämmintä ja rakastavaa sydäntä auttaa taivaan linnutkin laulullaan, niinpä minullekin kävi juuri tänään, eräs lintu lauloi korvaani näin. On Helsingin tyttö, sinisilmä, punaposki, tummatukka ja ruususuu. Se tyttö ompi nätti ja hoikka vartalo.Kysyinpä sitten että missäs se sellainen tyttö Helsingissä on kun minä en ole nähnyt muita kuin sminkatuita ja puuteroituja Helsingittäriä, silloin vastasi lintu että kun sä tulet Haavisamantan luo espikseltä astellen, lähde oikealle yli tähtitorninmäen saavut varmaan perille missä tää mistä sulle kerron sulle varmaan asustaa. Niin ja Neiti hyvä minä en voinut vastustaa kiusausta vaan aloin kohta kirjoittaa.
Jos nyt sattuisi niin, että Neidillä olisi täällä kaupungissa jossa minä asustan joku tuttava niin voisittehan häneltä kysäistä josko hän tuntee erästä punatukkaista rampaa joka katujen kulmissa hoippuu ja väliin laulaa, raa rala rallaa hai tuli hai, sun sulivili vei. Voi voi. Neiti veikö se?Jos ei olisi näin myöhäinen aika kun nyt on niin jatkaisin vähän siitä mitä kaikkea se lintu minulle lauloi, mutta en sitä nyt oikein ehdi. ja voisittehan Tekin hyvä Neiti siitä hermostua ja suuttua sekä lintuun että minuun aivn ikiajoiksi.Vaikka ei punatukkaisiin saisikaan suuttua sillä minä olen kuullut että jos jokus heihin suuttuu ei siitä seuraa hyvää hänelle sillä meidän Herramme kuulee kaikkien punatukkien rukoukset.Onko nyt satanut siellä täällä ei ainakaan ole juuri nyt koska minun suutani tuntuu niin kovasti kuivaavan eikä ole mitään muuta märkää kuin mustetta eikä sitä auta juoda sillä enhän sitten voisi kirjoittaa ja voisi sattua että joku toinen lintu tulisi korvaani kuiskimaan. Oi sä poika punatukka mitäs olet tehnytkään, kun tyttö pieni Helsingissä, kirjettäsi yhä eelleen varrota vaan saa. Etkä koskaan poika rukka vastausta hältä saa. Sillä eihän sinisilmä, punaposki, punatukkaa huoliskaan.Tähän loppuu linnun laulu nyt on aika iltateen.

osoitteen saatte kuulla ystävältänne jos haluatte antaa vastauksen punaiselle tukalle

2 kommenttia:

Leonoora kirjoitti...

Aarteita nuo menneiden aikojen dokumentit...kirjeet, valokuvat jne. Itsekin avaan varsinkin näin kesäisin maalla piirongin laatikoita, ja tutkin edellä mainittuja "dokumenttejä". Tänä kesänä tein löydön, luulin jo erään itselleni tärkeän valokuvan kadonneen.
Tosi persoonallista tuo julkaisemasi kirjeen kieli. Kuinka sitten kävikään?
Toivon edelleen riemukkaita löytöjä ja mukavia lomakokemuksia muutenkin!

Sari kirjoitti...

Kiinnostavinta onkin, että kirjoittaja jää ikuisesti anonyymksii, kukaan elossaoleva ei tiedä kuka hän oli. Ukkini(joka ei todellakaan ollut turkulainen punatukka) nimittäin sai sitten se punaposkitytön, melkein 15 vuotta myöhemmin, tosin.


Lomani on ollut aikamoinen, ja jatkuu vielä(huh)! Tärkeintä kai on ollut, että olen saanut aimo annoksen rantakoivu-grillisavu-yhdistelmää; sillä parjätään taas tulevien kotimaan-ikäväpuuskien yli.