Monikulttuurinen avioliitto

Mistä sinulle tuli mieleen kirjoittaa monikulttuurisesta avioliitosta? Paperivuorineuvos kommentoi Hina ja Franca postiani mainitsemalla, että hänen tyttärensä kumppani on afrikkalainen. Tästä tuli mieleeni sunnuntaina näkemäni ohjelma, jossa italialais-senegalilainen pariskunta osallistui miehen kotikylässä rituaaliin. Rituaalin tuloksena vaimo otettiin miehen sukuun, joka käytännöllisesti katsoen oli kylän kokoinen heimo.
Rituaalia katsellessani mietin, olisinko itse valmis kylpemään kananveressä tai juoksettuneessa maidossa ja tanssimaan Baobabin ympärillä transsiin kohottautuneitten tätien kanssa. Jo televisioruudun välityksellä touhu sai ihon kananlihalle, tunnelataus oli niin voimakas, että itsekin melkein meni transsiin.
Kun ajattelen tuota pariskuntaa ja sitä, miten kaukana heidän kulttuuritaustansa ovat toisistaan, tulee mieleen, ettei eurooppalaiset keskenään voi oikeastaan mainittavasti puhua kulttuurieroista.

Kai nyt jotain olet "joutunut" hyväksymään miehesi italialaisuuden vuoksi?
Sen, että syödään makaronia joka päivä? (kuten Suomessa usein muistetaan ihmetellä) hehe - Oikeasti voin tehdä edelleenkin kotonani ihan sitä ruokaa, mitä haluan(!) Joka tapauksessa kaikki neljä perheenjäsentä osallistuu viikottaisen menyyn laadintaan; suurimmat inisijät ovat tietysti lapset, joista toinen ei syö pinaattikeittoa ja toinen inhoaa herneitä...ruoan suhteen olen kyllä voiton puolella(mieheni sen sijaan joutui sopeutumaan Suomessa paljon enemmän, luulen).

Eikö kieli ole paljon suurempi sopeutumisen paikka kuin ruoka?
Siinäkin olen voiton puolella, olen saanut ainutlaatuisen mahdollisuuden oppia kieltä, mikä ei ole mikään pöllömpi asia tässä maailmassa. Omaa kieltäni kaipaan kyllä kovasti, jos ei olisi tätä Suurta Verkkoa, en luultavasti kykenisi asumaan Italiassa.

Niin, asut Italiassa, eikö maan tavat aiheuta joskus ongelmia?
Suomessa vieraillessani huomasin, että ihmisaivot ovat yllättävän joustavat; ne muistavat, että Joensuussa kaupat on auki koko päivän ja Modenassa ei. Tämä koskee siis muitakin tapoja ja tottumuksia. Kun oppii sosiaaliset käytännöt, tervehtimissäännöt ja sensellaiset(niiden oppiminen ei ole kovin vaikeaa), on omana itsenä helppo olla myös toisessa maassa.

Mutta eikö ole vaikea sopeutua siihen, että toinen pariskunnasta on pakostakin "ulkomailla"?
Suurempi trauma on olla erossa ihmisistä kuin paikoista, luulen. Ja esim.maalta kaupunkiin muuttaminen voi olla rankempaa kuin maastamuutto; voi joutua totaalisesti muuttamaan elintapojaan, kun taas minä teen aina vaan samoja juttuja, olinpa siellä sun täällä. Nuorena yritin muuttaa Italiaan, ja se ei onnistunut. Nyt sitten jo vähän kalkkiksena onnistuikin helpommin. Luulen että se johtui siitä, että olin sinut itseni kanssa. Ei ilman identiteettiä ole helppo sopeutua minnekään.

Eikö kulttuuri siis aiheuta muka mitään ristiriitoja avioliitossa?
En menisi muslimin kanssa naimisiin, mutta en sen puoleen myöskään katolisen. Maailmankatsomuspuolella on minusta oltava edes suurinpiirtein yhtäläisyyttä, jos aikoo koko elämänsä sitoa toiseen. On mossoa, että rakkaus voittaa kaiken. Palatakseni kanaverirituaaliin, en opettelisi rakkauden vuoksi elämään vastoin vakaumuksiani. Pientä hienosäätöä kai jokainen joutuu elämänkatsomuksessaan tekemään joka tapauksessa, mutta jos toisen maailma on aivan eri planeetalta, ei uutuudenviehätys(johon vetovoima voi aluksi perustua) kanna pitkälle.
Kuka sitten sanoo, että suhteen on oltava pitkäkantoinen... se on eri juttu. Ei lyhyissä jutuissa ole välttämättä mitään vikaa. Mutta avioliitto, vanhemmuudesta puhumattakaan, on pitkä projekti, se on otettava vakavasti.

Mitä sanoisit monikulttuurista avioliittoa harkitsevalle?
Jos olet menossa naimisiin tansanialaisen, kiinalaisen, ruotsalaisen, tamperelaisen kanssa, harkitse vielä. Mutta jos olet menossa naimisiin Georgen, Lingin, Matsin tai Teuvon kanssa, senkus vaan. Tarkoitan tällä siis sitä, että naimisiin mennään ihmisen kanssa.

Kiitos.
Ja toinen kiitos vielä Hurinalle;haastattelumuoto on häneltä varastettu idea.

5 kommenttia:

Sari kirjoitti...

Haamupäivittäjä iskee jälleen.
Olen hätäilijä ja sen seurauksena postaus julkaistui kolme (3) kertaa. Otin liiat pois, mitä sitä liioittelemaan.

Paperivuorineuvoksen pakinat kirjoitti...

Mullekin kävi niin eilen, että monistin kommenttini. Onneksi ne saa kokonaan tuhottua.
Tyttäreni tapauksessa kävi niin, että hän oli jo ennen avioitumistaan gambialaisen kanssa jo aika pitkällä tutustumisessaan Gambian ja yleensäkin afrikkalaiseen kulttuuriin. Hän opettaa afrotanssia ja perusti vuosi sitten oman firmankin
AfroSusiLuovaSointu.

Tuo itsensä haastattelu on aika jännä juttu. Suomessa sitä ei juurikaan kai käytetä, ei ainakaan silloin kun itse vielä asuin Suomessa. Muistan aika lailla hämmästelleeni sitä vuosia sitten eräässä italialaisessa lehdessä. Sulhanen, ilmeisesti toimittaja, siinä haastatteli itseään avioliiton johdosta.

Sari kirjoitti...

Kuulostaa fiksulta. Jos vieraasta kulttuurista tulleeseen tutustuu omassa maassaan, eikä tiedä ihan oikeasti mistä toinen on kotoisin( siis ei näe omin silmin toisen kotia), voi käydä niin, että iso osa toisen kokemuspiiristä jää kokonaan pimentoon. Sitten viimeistään kun lapsia alkaa tulla, esille kaivetaan ne oman repun eväät. Paras ettei siinä vaiheessa ole enää kovin suuria yllätyksiä!

Vau, miten hieno nimi muuten!

Jilppa kirjoitti...

Hei Sari!

Hienoja kuvia - sekä Suomesta että Italiasta!

Minulla on kysymys: kauanko olet asunut Italiassa?

Aurinkoisia loppukesän päiviä sinnekin!

Sari kirjoitti...

Kiitos Jilppa!
Eipä ole tullut käytyä Nytissä ihan äsken...
Olen nyt asunut noin 4 vuotta yhteenmenoon Italiassa. Siis ei mitenkään erityisen pitkä kokemus vielä.
Samoin, aurinkoista syksyä!