Viime viikonloppuna Modena ja ympäristö oli täynnä filosofisia tapahtumia: luentoja, näyttelyitä ja jopa junamatkoja filosofien seurassa. Kauhukirjailija kertoi vampyyreista ja E.T:n luoja omista hirviöistään, ravintolat tarjosivat filosofisia menuitaan ja netissä etsittiin aarretta. Kaikki tämä kuului Festival Filosofian ohjelmistoon. Ja mihin minä henkilökohtaisesti osallistuin? En mihinkään noista. Ensinnäkin satoi vettä kaatamalla, joten en viitsinyt vaivautua tuomiokirkon aukion luennolle, johon aiemmin olen yleensä osallistunut. Iltarientoihinkaan en ehtinyt, kun lauantaina "piti" mennä pizzalle suomalaisten kanssa ja sunnuntaina syötiin miehen musiikkiporukoiden kanssa. Joten ei yhtään filosofiaa! Suurin filosofinen pohdinta taisi liittyä niihin yli metrin pituisiin pilleihin, joilla sunnuntaina juotiin aperitiivia yhteisestä kannusta. Siis pohdittiin sitä, tuleeko yhteisestä astiasta juodessa juotua enemmän kuin laseihin kaadettuna. (Ne metripillit ovat kuulemma sellaisten muotirantapaikkojen kuin Milano Marittiman:n tyyliä; jotain sympaattista siis keksitään trendipaikoissakin)
Festivaalin teemana oli tänä vuonna Ihmisyys. Siis että mikä meistä enää tekee ihmisiä, kun 60-luvun filosofit jo ehtivät koko termin haudata. Itse luulen että yhdyn määritelmään, jonka luin Il Manifeston artikkelista: ihmisestä tekee ihmisen ulkoinen muisti. Siis muistiahan on kolmenlaista. On "Genomimuisti", se mitä myös vaistoksi kutsutaan. Muisti, joka kertoo meille, että käärmeet ja syvyys ovat vaarallisia, muisti, joka on kollektiivinen ja syntymässä perintönä saatu. Toisaalta meillä on henkilökohtainen "Kokemusmuisti"; siis yksinkertaisesti kaikki se, mitä olemme muistiimme kokemusten kautta kasanneet. Ja sitten se kolmas, inhimillisin muisti, "Ulkoinen muisti". Siihen kuuluu kaikki teknologia, mukaanlukien mm. kirjat ja tietokoneet. Ihminen kykenee ulkoistamaan muistin, ja se tekee meistä ihmisiä! "Jos nyt joku simpanssilaji kykenee käyttämään teknologiaa, otan heidät mielelläni mukaan ihmiskuntaan", lausahti lukemani artikkelin kirjoittaja(jonka nimeä en tietenkään muista), ja olen hänen kanssaan samaa mieltä. Luulen, että liitän mielelläni tuon "ulkoisen muistin" käsitteeseen myös kyvyn samaistua toisiin ja myötäelää. Se on mielestäni inhimillisyyden mittana aika tärkeä. Paavi ei nähtävästi ole kanssani samaa mieltä, niinkuin ei moni muslimikaan, mutta itse pidän kiinni oikeudestani määritellä oma humaanisuuteni.
Inhimillisenä olentona muistan joskus myös uneni, ja viimeöinen olikin aika hauska. Eilen nimittäin jatkoin ulkona riekkumista, ja menin erään tärkeän vuosijuhlan merkeissä mieheni kanssa jaappanilaiseen ravintolaan illalliselle. Ravintolan pöydät olivat tyyliuskollisesti matalia, tuoleista jalat sahattu ja lattia jättimäisen akvaarion kansi. Kalat ne vaan alla uiskentelivat kun pistimme rapumakia poskeen. Tämä tietysti kirvoitti hienon unen, jossa söin amatsonian kalaa, sitä sellaista loppoposkea, joka hyppää metrin korkeuteen saalistaessaan. Kalat piti unessa ottaa suoraan suuhun altaasta. Että sellaista sushia.
Lisäys: olen niin inhimillinen, että teen tajuttomia kijroitusvirheitä. Sushinkin olin kirjoittanut kaksi(2) kertaa suhsi. Heh.
9 kommenttia:
Unet ovat kiehtovia. Mm. syvyyspsykologiassahan kala on tiedostamattoman vertauskuva. Rakkauden jumalatar, luonnon hedelmällsyys, äidillisyys jne. Eri uskonnoilla on kalalle annettu omat merkityksensä. Onnen symbolikin se taitaa olla Välimeren alueilla.
Äitini oli kerran nähnyt unen, jossa minä olin saanut kolme kalaa, ja voitinkin pian jossakin kirjoituskipailussa, summaa vain en muista, oliko se kolmesataa markkaa (!?)
Toki jokaisella meistä on ihan ikiomat unisymbolimme.
Itse näen harvoin kalaunia, liekö viimeisin ollut "enne", kun näin värikkäitä maanpinnalla tanssivia kaloja, jotka sitten tapasin livenä taidemuseon seinällä vierailevassa näyttelyssä.
Minusta ihmiselle omaleimaista on se että voi muistella myös muita kuin omia muistojaan, mutta välttämättä se ei liity teknologiaan, muisteloita voi myös suusanallisesti pistää eteenpäin sukupolvelta toiselle.
Leonoora:
Jotain positiivista kala minullekin edustaa, tai siis alitajunnalleni, koska heräsin harvinaisen hyvällä tuulella.
Katja; joo, luulen että ihmisen kyky "siirtää" muistoja (tietoa) on juuri se, mitä tuolla ulkoisella muistilla tarkoitetaan. Ja se voi tapahtua aika moin tavoin; sekin on minusta ihmisen erikoisominaisuus, että olemme niin monipuolisia kommunikoinnissa.Voiko kielen muuten laskea teknologiaksi? Onhan sekin väline...vaikka ehkä laajennan tässä nyt vähän liian yleiseksi teknologiakäsitteen.
Minä en korostaisi niinkään muistin roolia ihmisyydessä, vaan kykyä ajatella, myötäelää ja ennen kaikkea rakastaa. Rakkaudeton ihminen on elävä kuollut.
-gs
Gnothi seauton:
Hm, rakkaus on filosofisena käsitteenä aika vaikeasti määriteltävissä, itse en uskalla lausua siitä mitään. Se on itselleni enemmän uskon kuin tiedon asia.
Rakkautta tuskin voi tyhjentävästi määrittää.
Rakkauden voi käsittää vain kokemusperäisesti.
-gs
"Ihmisen määritelmä" on aiheena tosi kiinnostava, sillä kerta toisensa jälkeen on jouduttu keksimään uusi, kun varmalta tuntunut erottava piirre onkin paljastunut yhteiseksi esim. simpanssien kanssa (esim. työkalujen käyttö). Kuulisin mielelläni, miten mainitsemasi määritelmä (ulkoinen muisti eli teknologia?) tarkalleen ottaen kuuluu. Kuten itsekin sanoit, teknologian voi määritellä monella tavalla. Jos erikoistuneiden työkalujen valmistaminen, kulttuurierot niiden käyttämisessä ja näiden taitojen ja erojen siirtäminen jälkipolville opetuksen kautta ovat teknologiaa, niin silloin ainakin simpanssit käyttävät teknologiaa. Mutta jos ulkoisella muistilla ja teknologialla tarkoitetaan sitä, että tietoa voi siirtää yksilöltä toiselle ilman suoraa kontaktia (eli ei kädestä pitäen opettamalla tai kertomalla) vaan epäsuorasti (esim. kirjat), silloin tuo määritelmä saattaisi hyvinkin toimia.
Taviokuurna, juuri tuota muistin/tiedon siirtämistä ilman suoraa kontaktia tarkoitan tuolla ulkoisella muistilla. Eikä kyseessä ole ainoastaan kielen kautta tapahtuva siirto, vaan vaikka kuokkakin toimii muistin siirtäjänä: siinä tapauksessa kuokan funktio siirtyy ilman että kuokan tekijä välttämättä sitä on paikalla todistamassa. En tiedä valaiseeko tämä esimerkki yhtään tuota käsitettä.
Tai siis enhän minä sitä itse keksinyt. Olen yrittänyt etsiä artikkelia, jossa tuosta puhuttiin, koska olisin mielelläni ottanut selvää, mistä tuo määritelmä itseasiassa oli peräisin, mutta valitettavasti olen liian tehokas kierrättäjä...Joka tapauksessa omassa päässäni tuo ulkoinen muisti olisi aika kätevä tapa määritellä ihmisen ainutlaatuisuus.
Miksi ihmisyys pitää sitten ylipäänsä määritellä, on sekin aika kiinnostava pohdinnan aihe. Aikaisemmin motiivina oli kai erottautuminen eläimistä, nykyisin pelkona on kai tietotekniikan inhimilliset atribuutit ja genotekniikan mahdollisuudet, jotka saavat meissä aikaan atavistista pelkoa jonkinlaisen robotti-frankenstainin luomisen mahdollisuudesta. Jos ihmisen voi rakentaa osista, mikä silloin on ihmisyyden ydin?
Näin unta että olin kuollut, ja jouduin Turkuun.
Lähetä kommentti