Pizzino ei ole pieni pizza

On vaikea kirjoittaa uutta postausta tuon edellisen jälkeen. Tuntuu pyhäinhäväistykseltä sijoittaa kuolinilmoituksen oheen mitään arkista ja banaalia.
Kirjoitan nyt kuitenkin, elämä kun useimmiten on arkista ja banaalia ja ennenkaikkea, elämällä on se hieno ominaisuus, että se jatkuu.
Niinkuin myös bloggaus. Tai itse pidän enemmän sanasta polkkaus.
Mafiosot eivät voi käyttää viestinnässään nykyteknologiaa, koska heitä tottakai voitaisiin tarkkailla. Niinpä he käyttävät "pizzinoja", i pizzini, pienenpieniä paperinpalasia, joihin kirjoittavat valitsemallaan koodikielellä viestejä alaisilleen. Minusta pizzino symbolisoi kokonaista ajattelutapaa. Kuolemateollisuus, joksi mafian luokittelen, on julkisen vastakohta. "Muto devi stare" (suu kiinni) on mafian tunnuslause; kun pitää suunsa kiinni, välttyy ikävyyksiltä.
Siksi on elämän merkki, että kaikesta puhutaan mahdollisimman julkisesti, eikä vain lähetellä pizzinoja. Blog on pizzinon antiteesi!

Parhailla blogeilla onkin mielestäni kaksi olennaista ominaisuutta. Ensinnäkin blogilla on hyvä olla mahdollisimman suuri ja aktiivinen yleisö ja toiseksi, blog on sitä kiinnostavampi, mitä rehellisemmin ja avoimemmin se heijastelee kirjoittajansa päivittäisiä sielunliikkeitä. Oikeastaan vain harvat blogit yltävät tähän. Omani tietysti ei ole lähelläkään näitä ideaaleja.
En kirjoita itseäni koskevista suurista asioista:perheenjäsenistäni kirjoitan vain sivumennen, vaikka he ovat elämäni tärkein sisältö, ja henkilökohtaisista suruista ja huolista en kirjoita yhtään mitään. Suojelen yksityisyyttäni mustasukkaisesti. Ja kuitenkin kaikki se mitä tänne kirjoitan, on minulle olennaisen tärkeää kirjoittamisen hetkellä. Tässä ei mielestäni ole minkäänlaista ristiriitaa. (olen valinnut tämän linjan, koska blogini päätarkoitus on vain pitää yllä kielitaitoa)

On jotenkin sopivaa, että syksyn tullen julkisessa keskustelussa tulevat esiin vaikeat aiheet kuten eutanasia. Täällä Italiassa käytävä eutanasia-keskustelu ja virtuaaliystävä Jeroenin itsemurha ovat kietoutuneet yhteen jonkinlaiseksi kuolemantanssiksi päässäni. Väistämättä olen pohtinut kuolemaa, itsemurhaa ja eutanasiaa yrittäen muodostaa asiasta jonkinlaisen mielipiteen.
Minusta eräs tunnetuimmista italialaisista naiskoomikoista, Luciana Littizzetto, kerrankin vakavasti puhuessaan, sanoi juuri sen, mitä itsekin ajattelen seuratessani keskustelua näistä vaikeista aiheista. Hän kummasteli sitä, kuinka kaikilla tuntuu olevan sekunnin murto-osassa mielipide: joko eutanasia on oikein tai väärin. Kukaan ei sano: " hetkinen, tätä pitää ajatella.." Itse olen ajatellut ja ajatellut enkä todellakaan osaa yhdellä sanalla sanoa mitä ajattelen.

Itsemurha on väärin ja oikein; eutanasia on avustettu itsemurha, joten sekin on oikein ja väärin.
Itsemurha on väärin, koska ei voi olla mitään oikeaa siinä, että esimerkiksi alle kolmekymppinen lahjakas nuorimies katoaa kuin savu saharaan, koska tappaa itsensä depression vuoksi. Mutta jokaisella meistä on mielestäni oikeus päättää omasta ruumiistaan, joten en voisi koskaan tuomita itsemurhan tekijää ikuiseen kadotukseen; siksikin, että yleensä itsemurha on vapautus ikuisesta kadotuksesta, jota elämäksi sanotaan. Siis itsemurhan tekijän kannalta.
Eutanasia on oikein, koska on väärin että nykylääketiede sallii ihmisen kitumisen vuositolkulla sen sijaan että hän saisi kuolla arvokkaasti. Eutanasia on väärin, koska kaikki elämä on arvokasta, ja koska eutanasiaan voidaan päätyä aivan vääristä syistä. Ja kaikki tämä on vain tyhjää puhetta, koska olennaista kai on se, että näistä asioista pitäisi voida päättää yleispätevästi, kun paradoksaalisesti mitään yleispätevää "oikeata" ja "väärää" ei ole olemassa. Enpä haluaisi olla lainlaatijoiden pöksyissä.

Kuten todettu, syksy on tulossa. Lämpö haihtuu öisin ja aamuisin on puettava takki ja/tai pitkähihaista ylle. Olen huomannut, että ei me suomalaiset olla mitenkään ainutlaatuisia rakastaessamme syksyä, myös italialaiset tuttavani ja ystäväni lausuvat yhä useammin: tulisi jo kylmempää! Se oikeuttaisi sen, että tekee mieli sulkeutua sisätiloihin, syödä lohturuokaa ja uppoutua sohvannurkkaan kirjan kanssa. Ihminen tarvitsee talvihorrosta, olen vakuuttunut siitä.