Monta päivää jouluun on


Pitää nyt joulukuun kunniaksi postata jotain iloisempaa, kun tuo edellinen postaus on niin masentava.

Joulukuu tarkoittaa sitä, että aloitetaan jouluvalmistelut. Otin tosin itse jo varaslähdön, kun ostin ensimmäisen joulukoristeen jo viime viikolla (ks.kuva).
Olen havaitsevani, että pohjoismainen estetiikka on hivuttautumassa tännepäin. Olen kuullut monien tuttavien sanovan, että etsivät koristeiksi jotain simppeliä ja tyylikästä, 'vähän sellaista kuin teillä siellä pohjoisessa'. On tämä tyyliasia sellaista osmoosia; samalla kun suomalaiset innostuvat yhä enemmän väreistä ja kimalteesta, krumeluurin kotimaassa ostetaan puutonttuja joulupöytään.

Eilen uutisoitiin, että monikansalliset tavarataloketjut 'kieltäytyvät' myymästä seimitavaraa; siis sellaisia pieniä jeesuksia, marioita, paimenia ja aaseja sun muita, joista rakennetaan koteihin jouluseimi. Luulen että uutinen oli hieman liioiteltu, sillä kuulosti siltä, että seurauksena on seimi-perinteen kuoleminen. En usko että seimit katoavat italianmaalta siksi, että Ikeassa ei myydä jeesusvauvoja (niitä ei myydä, kuten ei muutakaan uskonnollista tavaraa). Enkä ymmärrä, miksi täällä aina kysytään onko perheessä seimi vai kuusi; minusta kotiin voisi ihan hyvin laittaa molemmat. Ehkä se olisi jotenkin politically incorrect?

Tänään muistelen haikeudella sitä lapsuuteni ensimmäistä joulukalenteria, joka palveli vuosikaudet , kunnes kai hajosi ja hävitettiin. Siinä oli ihastuttava kuva jouluseimestä sekä tummansininen tähtitaivas, luukut olivat pikkuruisia ja niiden avaaminen oli jännittävää.


EDIT:
Luin juuri pikku-uutisen, jonka mukaan oikeistopolitiikot haluavat Ikean, Rinascente, Standan ym. tavaratalojen boikottia, koska ne eivät myy jouluseimi-tarvikkeita; kristillisen puolueen(UDC) ryhmänjohtaja Luca Volontèn mukaan käynnissä on " häpeällinen kolonialisointi jonka tarkoituksena repiä kristillinen identiteetti juuriltaan ja hävittää katolisesta maastamme vuosisatainen joulun symboli". Ihmettelen vaan, mistä lähtien kristillinen identiteetti on pitänyt ostaa tavaratalosta... Noh, politiikkaa voi tehdä monella tapaa. Boikotointi on ihan oiva tapa.

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ikea ei kai halua karkoittaa islamilaisia asiakkaitaan.

Anonyymi kirjoitti...

Minä puolestani olen aina yrittänyt välttää kristityiltä ostamista, jos on ollut vaihtoehto.

सारी kirjoitti...

Juu. Puhumattakaan Quatzequatlista.

Minusta on ihan järkeenkäypää, ettei ruotsalainen kauppaketju myy jouluseimi-tarvikkeita. En tiedä miten tiukkia he nyt sitten ovat, siis onko kyseessä miten aktiivinen ei-uskonnollinen politiikka, mutta ei kai se nyt kenenkään uskontoa pitäisi loukata, vai?

Kristilliset arvot on uhattuna, sitä halutaan toitottaa joka välissä; kumman heppoisia vaan taitavat olla.

Katja kirjoitti...

Kiinalaisten uskonnollista vakaumusta ei nàytà loukkaavan sinisilmàisten muovisten Jeesuslasten vàkertely, niità oli kemppari pullollaan.

Meillà on sekà seimi ettà kuusi, en koskaan ole ajatellut ettà se olisi joko-tai.

Isànnàn koneelta ei saa yhdellà kàdellà ààkkòsià, vasemmalla polvella istuu tapansa mukaan vauva.

Rita A kirjoitti...

Ai miten fantastinen ajatus: joulukalenteri jota voi käyttää vuosikaudet!

Kerro meille lisää joulusta, Italian ja muutenkin :) (Taputtaa käsiään innostuneesti yhteen)

सारी kirjoitti...

Niinpä, kiinalaiset taitavat olla näissä uskonnollisissa asioissa sopivasti neutraaleja, jotta se ei haittaa pisnistä. En tiedä onko se nyt sitten ihailtavaa, mutta tehokasta se ainakin on.

Juu, kyllä kerrotaan joulusta, jahka ehditään, Riitta! :)
kalenteria voi aivan hyvin kierrättää, jos siinä on luukut tarpeeksi kestävät; ei niitä kuvia kuitenkaan vuoden päästä muista, ja lapsille on hyvä esimerkki se, että kaikki ei ole kertakäyttöistä. Sitä paitsi jouluun liittyy minusta voimakas yhteys perinteisiin, ja joulukoristeet ovat yksi tapa luoda perinnettä.

Anonyymi kirjoitti...

Meillä on muutoin minun suunnittelemani kuusi. Pitsiä ja terästä.

Täytynee kaivaa sen kuva.

obsbm- mitä sanottavaa tuosta keksii?

Paperivuorineuvos kirjoitti...

Olen kyllä sitä mieltä, että jos ruvetaan Ikean ja Britannian mallia toteuttamaan, niin kyllä elämä muuttu paljon köyhemmäksi ja värittömämmäksi. Tosiaan kuusi ja pieni seimi on meilläkin aina ollut, vaikkei ole edes lapsia läsnä jouluna.
Vaikkei olisikaan mielestään kristitty ja olisi eronnut kirkostakin, niin meillä ns. länsimaalaisilla on kyllä kristinuskon leimaama kulttuuri ja arvomaailma ja oikeuskäytäntökin ja lait perustuvat hyvin pitkälle
ns. kristilliseen ajattelutapaan.
Toisaalta kovasti maallistunut elämäntapamme, on pikku hiljaa tekemässä
islamista vahvimman uskonnon Euroopassa, ja jos sen radikaali siipi pääsee vallalle, ovat tulevien sukupolvien naiset
pakotettu kulkemaan hunnutettuina.

सारी kirjoitti...

Enemmän kuin islamia pelkään uskontojen vastakkainasettelua poliittisin tarkoitusperin.

Rikkauttahan ne perinteet ovat, mutta kuten sanoin, en usko että niden jatkuvuus on kauppaketjuista kiinni.