Il sentiero nell'ombra, polku varjossa

Demokratian sanotaan olevan tasa-arvoinen, jos kumpaakin sukupuolta edustaa parlamentissa vähintään 30 prosenttia kokonaisedustajistosta.
Italian parlamentissa naisia on alle kaksikymmentä prosenttia, senaatissa vielä vähemmän.
Kirjoitin tämän pätkän kolme vuotta sitten, kun Italiassa oli (taas) vaalit:

"Ultimamente ho letto alcune cose interessanti sulle donne in politica. Ho letto che a Napoli c’è una lista elettorale tutta femminile. Ho letto della legge che obbligherebbe i partiti a inserire nelle liste una percentuale più o meno uguale di entrambi i generi. Ma ho letto anche che le donne dovrebbero arrivare nel parlamento utilizzando le loro forze e capacità, non delle leggi che le aiutano(se poi c’è il potere vero e proprio nelle istituzioni politiche, come per esempio il parlamento, è un altro discorso). Un’affermazione che all’inizio potrebbe anche sembrare molto coerente, ma secondo me dimostra una logica pericolosa:
1. Che le donne non sono attualmente in parlamento in numero uguale agli uomini perché non hanno le stesse forze e capacità; ma siamo proprio sicuri che tutti gli uomini che sono in parlamento sono lì grazie a loro capacità personali?
2. Che le leggi che promuovono l’uguaglianza tra i generi non sono accettabili, ma che i mezzi per raggiungere la parità sono altri.
I meccanismi sono complicati, ed io credo che bisogna proprio utilizzare tutti i mezzi, per primo le leggi, per raggiungere una vera uguglianza anche nella politica. Voglio citare un passaggio che descrive la società giapponese, ma che racconta anche la storia della donna occidentale, specialmente quanto riguarda la politica. Ecco:

Il titolo del romanzo di Fumiko Enchi, Onnazaka, indica un sentiero laterale, nel senso di percorso tracciato a lato quello principale e anche di strada secondaria, indiretta, tortuosa. In Giappone molti templi sono situati su un’altura, spesso con notevole dislivello rispetto al piano stradale: per salire al tempio esiste una scalinata, spesso imponente, dritta, senza soste, e questo è l’accesso per gli uomini; per le donne tracciato, di fianco alla scalinata, un sentiero che sale su per la collina con un andamento sinuoso e quindi meno ripido, più lungo ma più facile e anche più nascosto, discreto, secondario. Quindi, l’uomo sale da protagonista, mentre la donna, in considerazione della sua fragilità, ma anche della sua scarsa presenza e della sua poca importanza, segue indirettamente la salita principale, restando in un suo luogo appartato, secondo un riservato se non mortificato modo di condursi. E’ vero che oggi la distinzione non è più così rigorosa e ognuno sale per la via che preferisce, ma la destinazione di fondo è questa, e c’è sempre un brivido di turbamento in una donna che trasgredisce la regola.

Carla Vasio, nota critica sul romanzo ‘Onnazaka, il sentiero nell'ombra’ di Fumiko Enchi

Viimeaikoina (siis helmikuussa -04)olen lukenut kiinnostavia juttuja naisista politiikassa. Luin että Napolissa on laadittu pelkästään naisista koostuva ehdokaslista. Luin laista, joka pakottaisi puolueet laittamaan listoilleen suunnilleen yhtä suuren määrän miehiä ja naisia.(Joka ei sitten toteutunut)
Mutta luin myös, että naisten pitäisi päästä parlamenttiin omin voimin ja ansioin (se onko poliittiset instituutiot kuten parlamentti paikkoja joissa käytetään oikeaa valtaa, on sitten toinen juttu) , ei siis lakien avulla.
Väittämä voisi vaikuttaa ihan loogiseltakin, mutta takana on vaarallinen ajatuskulku:
1. että naisia ei tällä hetkellä ole parlamentissa yhtä paljon kuin miehiä, koska he eivät ole yhtä päteviä; onko nyt ihan varmaa se, että kaikki miespoliitikot ovat parlamentissa pätevyytensä ansiosta?
2. että tasa-arvolait ovat hyväksyttäviä, mutta että tasa-arvoisuus saavutetaan toisin keinoin.

Mekanismit ovat monimutkaisia, ja uskon että pitää käyttää ihan kaikkia keinoja tasa-arvoisuuden saavuttamiseksi politiikassa ja ensimmäisenä niistä lakeja. (Vrt.suomen tilanne)

Haluan lainata tähän tekstinpätkän, joka kuvaa japanilaista yhteiskuntaa, mutta joka mielestäni kertoo myös länsimaisen naisen historiasta, erityisesti mitä tulee poliittiseen elämään.

Fumiko Enchin romaanin nimi Onnazaka merkitsee sivupolkua, siis joko päätien reunalla kulkevaa tai ihan erillistä, epäsuoraa, mutkikasta polkua. Japanissa monet temppelit ovat kukkulalla, usein korkeankin nousun päässä tieltä: temppeliin johtaa tällöin portaikko, usein mahtava, suora, ilman tasanteita, ja tämä sisäänkäynti on miehiä varten. Naisia varten portaikon vierellä kulkee polku joka on mutkaisempi eikä nouse niin jyrkästi ja on siten helppokulkuisempi mutta myös pidempi, piilossa ja syrjäinen.
Mies siis nousee portaitaan päähenkilönä kun taas nainen, joka on heikompi mutta jonka olemassaolo on myös vähemmän tärkeä, seuraa pääsisäänkäyntiä omalla polullaan omaan pidättyväiseen, nöyrään tapaansa. On totta että nykyisin jako ei ole niin jäykkä ja kukin nousee mistä haluaa, mutta tämä on taka-ajatuksena ja nainen tuntee edelleen väristyksiä sääntöä rikkoessaan.

Carla Vasio Fumiko Enchin kirjasta "Onnazaka, polku varjossa"


Hyvän tähden, naiset, käyttäkää äänioikeuttanne!