Onko jumala hyvä keksintö

Yleensä nykyteknologiaa mainostetaan sillä että jotain voi tehdä todella nopeasti. Ja että tietoa saa ihan hetkessä; kännyköihinkin joku tahtoo uutisia joka viides minuutti, vaikka luulenpa että vain uutistoimittajalle tai pörsimeklarille/keinottelijalle on hyötyä siitä, että tietää maailmantapahtumista heti kohta niiden tapahduttua.

Itselleni teknologian etu on juuri siinä, että se nimenomaan vapauttaa ajasta. Muistan, että ennen piti televisiota tuijottaa silloin, kun ohjelmaa lähetettiin ja sanomalehteä luettiin joka aamu. Nyt voin töllöttää ruutuani silloin kun minulla on aikaa ja netistä voi löytää lehtiartikkeleita, jotka ennenvanhaan olisi jäänyt lukematta-kuka herrantähden ehtii lukea kaikki maailman kiinnostavat artikkelit päivittäin, kysyn vaan? (Paperilehtiäkin luen muuten silloin kun huvittaa; vessassa on viikkoarkisto, jota voi lehteillä ja jonka osia voi tarvittaessa kantaa mukanaan sopivampiin lukuympäristöihin)

Tämäkin minulta olisi jäänyt ennenvanhaan lukematta, suosittelen:
Darvin's god
(pohdiskelua uskonnon merkitystä ihmisen evoluutiossa; siis mitä hyötyä uskonnosta on saattanut olla ihmiselle)

Viimeaikaiset katolisen kirkon tempaukset eivät ole vakuuttaneet minua siitä, että uskonto olisi ihmisen keksinnöistä just se mahtavin. Kuka sitäpaitsi meni keksimään paavin?

1 kommentti:

Leonoora kirjoitti...

Viikonloppuna kahlasin läpi erilaisia, jo vuosia keräämiäni lehtileikkeitä aiheista, joihin uskoin palaavani, ja jotka koin tavalla tai toisella tärkeiksi.
Kieltämättä vietin mielenkiintoisia hetkiä maalla pihakeinussa, vaikka vuosi vuodelta yhä vain lisääntyvät ja voimistuvat tuulet yrittivät repiä paperit käsistäni.
Kumma kyllä, mutta itse en ole koskaan ollut mikään teknisten vempeleiden mallikäyttäjä, saati ostaja.
Olisipa mielenkiintoista tietää, kuinka paljon tietotekniikka TODELLA on helpottanut ihmisten elämää.
Työpaikkoja se tietysti on joillakin aloilla vienyt, mutta toisaalla myös lisännyt työntekijän töitä toisaalla.