Henri Vii eli lisää näpertelyä

Koska Mofo herätti Maijan saalistusvietin, ja Käsityö oli vaarassa joutua syödyksi, päätin tänä aamuna näpertää Maijalle oman saaliin. Hiiren nimi on Henri Vii (Tai Henri seitsemäs, miten vaan). Se jatkaa Mofon tyyliä, joka jäljittelee itäblokin 70-lukulaisia lelueläimiä. Voisarvi kuvassa on aamiaiseksi paistettu pakastesarvi.



Maijaa ei aamuauringossa kellistellessä olis voinut hiiri vähempää kiinnostaa.
Muuten, se matalapaine tuli sittenkin! On viileää! Jiihaa ja juuhuu!

3 kommenttia:

Petja Jäppinen kirjoitti...

Lelu jonka suunnittelin, ja jonka kissan omistaja, käsityöihminen teki, oli virkattu "Brotta".

Pieni, kauppojen aulojen automaateista saatava, superpallo ja pieni tiuku laitettiin kapistuksen sisällä.

Brotti virkattiin kalastajalangasta, niin että se oli hieman hiiren mallinen. Korvat tehtiin kaksinkertaiseksi, koska arvelin, itse vuosien mittaan useita kissoja palvelleena, että juuri korvat olisivat se kohta johon tartuttaisiin.

Julius van Brutto ihastui Brottaan kovin. Se oli sen verran muodoltaan epäkesko, että se liikkui minne sattui. Pinnasta sai kynnellä kiinni, mutta jos sitä löi ilman kynttä, se liikkui kevyesti ja helisi mennessään. Jos sen tiputti perä edellä, se vähän pomppasi.

Kissat on fiksuja.

Ps. Sattui hyvä salasana tälle kirjoitukselle. "Petsct"

Leonoora kirjoitti...

Arvostan suuresti isoissakin ihmisissä luovaa kekseliäisyyttä ja leikkimielisyyttä. Nuo piirteet viestittävät mielestäni usein siitä, että "sydän" on myös oikealla paikallaan.

Suloisia söpyköitä!

Sari kirjoitti...

Brotta kuulostaa aika mainiolta lelulta!
Kyllä tuo Henrikin näköjään kelpaa.

Nyt on luotu vähäksi aikaa, ilma viileni niin sopivaksi, että nyt pitää tehdä välillä muutakin. Huomenna taas lämpenee.