Rakas päiväkirja

Aamiaisbaari puistossa (Parco 20 Aprile) kommareitten festareilla.

Jos en ole vielä maininnut, täällä on kuuma. Viime yönä oikeastaan ensimmäistä kertaa heräsin siksi että oli hiki, tähän asti olen saanut nukuttua ihan hyvin. Kummasti kroppa sopeutuu siihen, että keskilämpötila ympäristössä on yli 30 ja yön 20 asteen minimi tuntuu mukavan viileältä.
Vähän jäi unet vähiin myös siksi, että kissa herätti aamutuimaan, ja koska en voi imuroida kun muut nukkuu (on sadismillani joku raja sentään), pitää tässä keksiä muuta.

Tarkoitus olisi mennä aamupalalle kommunistien kesäjuhlille, kävimme siellä viime lauantainakin maitokahvilla. Minifestari on järjestetty puistoon, jossa on myös kivoja kilppareita. Taidankin laittaa tähän kuvia, joita otin viikko sitten.

Kirjastossakin pitäisi käydä. Olen päättänyt, että tänä syksynä meidän perhe aloittaa taas säännölliset kirjastokäynnit. Vielä ei ole liian myöhäistä palauttaa teineille joitain hyödyllisiä tapoja; olen vähän viimeaikoina jättänyt raukat ilman kasvattajan ohjausta ja ovatkin kasvaneet kuin pellossa. Syödään mitä sattuu ja luetaan mangaa ihan liikaa. Nyt kun minulla on vapaata ennen syyskuuta, pitää ryhdistäytyä äitinä. Sitten syyskuussa kuitenkin ura vie mennessään.
( Kuu alkaa lupaavasti lasten enkkuleirillä; tulee olemaan nimittäin hikistä hommaa vetää leiriä monta tuntia päivässä. Vaikka olen jo suunnitellut aika monta juttua, tiedän jo etukäteen, että tekemistä ei ole koskaan liikaa ja että vaihtoehtoja on oltava takataskussa hulppeasti.)


Arvasin, nyt alkaa nukuttaa. Pitää sinnitellä ja vetää siestaa sitten keskipäivällä. Paitsi on helkkarin vaikeata pysyä hereillä kun kaikki muut-kissakin- vetävät sikeitä, tuuletin hurisee tasaisesti ja muuten on ihan hiljaista. Pitäisikö sittenkin imuroida?

Aamiaisen voi jakaa lammen kilppareitten kanssa.

Edit.

Kirjastossa oli kivaa. Joku poika opiskeli japania japanilaisen kanssa, kuulosti hassulta japani modenalaisella aksentilla. Vakoilin vähän aikaa, kun etsin elokuvakirjoja. Ei löytynyt sitä mitä hain. Otin sitten vaan Toni Morrisonin romskun.
Sellainen kirjasto-juttu tuli tässä mieleen, että Delfini-kirjastossa (vähän niinkuin Modenan pääkirjasto) kirjat ovat fiksusti kaikki sekaisin kielestä riippumatta; kirjan selässä on tarra, josta selviää muu kuin italiankielinen sisältö. Myös muita selkeitä tunnistetarroja kirjojen selkämyksessä on, esim. "muistelma" tai vaikkapa elokuvakirjoissa "ohjaaja". Helpottaa kovasti etsiskelyä. Ainakin tällaista koodikammoista.

Kävimme myös lounasta piazzalta (=kauppahallista) ja tässä se, mitä äsken popsin.

Tuoretta leipää (zoccoletta=puukenkänen eli pienikokoinen ciabatta = tohveli), parmankinkkua, toskanalaista pecorino-juustoa, mozzarellaa(tietysti puhvelinmaidosta valmistettua), vesimelonia ja luomunektariineja. (luomu on muuten italiaksi Bio tai biologico ) Nam. Ja nyt päiväunosille.

Ei kommentteja: