Tulostinkoi


Viime yönä oli tällainen n. 5 cm pituinen yöperhonen piiloutunut tulostimeen ja jäänyt sinne hurisemaan. Jopa kissa oli pelännyt otusta. Tänä aamuna perhonen vaikutti hieman räytyneelta, siivet rispaantuneet ja suomut levinneet pitkin paperitelinettä. Raukkaparka piti heittää ulos, laitoin sen sentään varjoon ja piiloon.

Kun on ikkunat auki 24/7 tulee useinkin jos jonkinmoista luontokappaletta sisätiloihin. Sokerimuurahaisten valtatie on jo vakiintunut käytäntö, liskot jättävät yleensä vain häntänsä kissan tutkittavaksi ja kaikenkokoiset lentävät hyönteiset häädetään lempeästi takaisin sinne mistä ovat tulleetkin. Lepakot eivät ole vielä tulleet sisälle, mutta iltaisin parvekkeella istuskellessa ne lentävät joskus aika läheltä.
Kuka sanoi ettei kaupungissa voi saada luontoelämyksiä.

Ei kommentteja: