Lähtemisiä

Ystävämme Val oli päättänyt lähteä viime sunnuntaina Ranskaan. Naureskelimme hänen lähtemiselleen, kun ensin piti vaihtaa autoradiota, sitten lainata vähemmän kuluttava auto; kun hän tuli tiistai-iltana lähtöillalliselle tuoden pakastimestaan kaikki ruoat meille säilytykseen, olimme jo melkein varmoja siitä, että keskiviikkoaamuna hän pääsisi lähtemään. Keskiviikkoaamuna hän soitti n. klo 11, että oli nukkunut liikaa ja ehkä lähtisi seuraavana päivänä. Kai hän sitten todellakin lähti, (tai sitten piileskelee kotonaan eikä viitsi enää soittaa) kun mitään ei ole kuulunut.

Meidänkin piti lähteä reissuun heti, kun miehen loma alkaa. Kun ei ole kuin vajaa kaksi viikkoa aikaa retkeillä.
Eilen illalla soittaa Suomesta ihminen, jota emme ole nähneet vuosiin, että olisi tulossa sunnuntaina tänne yhdeksi yöksi, jos käy. Käyhän se.
Lähdetään sitten maanantaina...

Ei kommentteja: