Vihataan

Sunnuntaina poliisi ampui nuoren miehen. Moottoritien autogrillille oli kutsuttu virkavalta hajoittamaan kahden jalkapallo-tifoso-joukon välistä kähinää, ja onnettomuudekseen joukkoon kuulunut poika päätti välikohtauksessa päivänsä. Tosin poika istui autossa, ja laukaus tuli n. 30 metrin päästä, joten on epäselvää ainakin minulle mitä oikeastaan tapahtui.

Koska sattui olemaan sunnuntai (tunnetusti jalkapallopäivä) ja kuollut nuorimies sattui olemaan jalkapallo-tifoso, stadioneitten roskajoukko sai aiheen vandalismiin. Poliiseja uhkailtiin ja kivitettiin, paikkoja hajoitettiin, tapeltiin ja riehuttiin. Sinänsä jo erittäin ikävä ja vakava tapahtuma sai lieveilmiönään aikaan pienen terroristi-aallon.

Nuoret miehet ovat vihaisia. Olen yrittänyt löytää jotain viisasta tapaa verrata Jokelan tapahtumia sunnuntain riehumiseen, mutta sitä ei löydy. Tulee vain mieleen että sata kertaa mieluummin näen nuorten vihaisten miesten tappelevan, heittelevän kiviä ja rikkovan ikkunoita kuin tekevän ns. laajennetun itsemurhan.
On aikoihin eletty. Pitäisi olla iloinen siitä, että joku "vain" heittelee kiviä.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihan ensin, minä kannatan laajennettua itsemurhaa. Oikeastaan se pitäisi kirjata lakiin, että ainoastaan laajennetun itsemurhan yhteydessä voi saada henkivakuutuksesta korvauksia. Vähentäisi kulutusta ja lisäisi huomaavaisuutta kanssa ihmisiä kohtaan.

Toiseksi; mitä tekoa on poliisilla joka ei ammu jalkapallon ystäviä? Siitähän niille maksetaan. Tai ainakin pitäisi maksaa.

Leonoora kirjoitti...

Seurasin Rai ykköseltä raportointia tuosta tapahtumasta.
Oli näet täällä taas ilmainen katselumahdollisuus, eli mainosviikonloppu maksullisilla kanavilla.
Väkivaltaahan maailmassa on ollut, ja nyt vielä tiedotusvälineiden kautta tiedot traagisista tapahtumista kiirivät välittömästi maailman ympäri. Siten ne ikäänkuin lisääntyvät.
En kyllä ole samaa mieltä joidenkin mielipiteiden kanssa siitä, ettei väkivallalle oikein mitään voi.

Siellä pyöri näköjään myös sama rahalaatikkoleikki myös kuin täälläkin. Ja tanssikilpailut! En saanut selvää ovatko ne siellä jäljessä meidän omastamme, vai joko siellä on uusi kierros menossa?

सारी kirjoitti...

Leo:Väkivallalle voi jotain.

En oikein viimeaikoina ole ehtinyt seuraamaan television ohjelmatarjontaa, joten en oikein tiedä noista laatikkoleikeistä ja muista.

Jäppinen:
no onhan se noinkin. Kai.

Anonyymi kirjoitti...

Itse asiassa väkivallalle voi jotakin vasta kun sen hyväksyy.

Sateessa kastuu, hyväksyy sen tai en.

Mutta vasta kun hyväksyy sateen todellisuuden, siihen voi vaikuttaa.