Row, row, row your boat

Kyllä piti soutaa että pääsi kotiin.

The sky was flooded with tears.

Tuo tuli mieleen kun ajoin kaatosateessa joka oli enemmän kuin aisaa, enemmän kuin esterin helmasta. Olisi voinut luulla ajaneensa autopesulaan. Mitään ei nähnyt. Onneksi edellä ajava rekka laittoi jonkinlaiset diskosumuvalot päälle ja niitä sitten seurasin siinä toivossa että sade harvenee ennen kotoliittymää että älyän kääntyä. Niinkuin tekikin.

Eipä tässä ole oikeastaan muuta sitten tullut tehtyä kuin töitä näitä luonnonilmiöitä ihmetellessä.

Tänään oli kiinnostava keskustelu yhden oppilaan kanssa kommunikoinnin psykologiasta.
Todettiin vaan, että usein ongelmatilanteessa riittää, että saa sanottua sen mitä toinen odottaa sanottavan. Tai jos tilanne on kiperä, pitää vain yrittää löytää sellainen repliikki, johon toinen ei voi muuta kuin vastata tyyntymällä. Siis jos toinen on kiukkuinen, pitää yrittää luoda sellainen tilanne, jossa toinen ei voi enää jatkaa kiukuttelua menettämättä kasvojaan. Ei ole helppoa se, mutta yksinkertaista se on.

2 kommenttia:

Ripsa kirjoitti...

Jaa. Minusta tuo kuulosti enemmän valtataistelulta kuin kommunikaatiolta.

Mutta jos ei olekaan kyseessä kiukuttelu, vaan ihan oikea aggressiivinen innostus, joka siis on eri asia? Miten ne erottaa esimerkiksi opetustilanteessa toisistaan?

Tottakai tilanne eroaa jonkin verran riippuen siitä onko kysymys lapsioppilaista ja opettajasta, vai opettajasta aikuisopiskelijoiden kanssa, joilta ehkä voisi olettaa argumentoinnin kykyä jo.

Kai se riippuu ihmisestä. Joka päivähän sitä aamusta asti joutuu miettimään miten sanansa asettaa.

Kissatkin tietävät jos jompikumpi ihmisistä on noussut väärällä jalalla...

Sari kirjoitti...

Itseasiassa puhuimme oppilaan kanssa hänen hankalista asiakkaistaan.

Oma suhteeni kommunikointiin on aivan toisenlainen myös siksi, että oppilaani eivät koskaan "kiukuttele".
Itse en käytä siis tuollaisia strategioita. Olen vaan kiva, se yleensä riittää!
(Juu, tämä onkin syvempää psykologiaa: ole kiva, kyllä se siitä )