Elämäni transuna


Tatuoitu barbi


Luin lehdestä eilisen Gay Priden raportointia ja tyypilliseen tapaan osanottajia oli joko 40.000 (poliisin arvio) tai sitten 250.000 (jonkun osanottajan arvio, joka kuitenkin julkaistiin, tosin vasemmistolehdessä).
No tuhansia ihmisiä siellä nyt kuitenkin oli marssimassa tasa-arvoa vaatimassa. Ja meitä turisteja lisäksi. (Vaikka kuinka haluaisinkin tehdä itsestäni osanottajan, osallistumiseni oli niin surkeaa, että olin pelkkä turisti.)

Italian virallinen trans, sig.na Luxuria, kirjoitti kiinnostavasti barbeista. Kun barbeja pidetään yleisesti varsinkin feministipiireissä pienten tyttöjen aivoille ja identiteetille vahingollisina, ovat ne aivan toisenlainen symboli niille pienille pojille, joita rangaistaan barbeilla leikkimisestä. Korkokengät ja peruukki ovat naiselle roolin pakkopaita, mutta naiseksi itsensä tuntevalle, miehen ruumiissa asuvalle, ne merkitsevät vapautta, vapautta ilmaista itseään.

Tuli mieleen, kun pienenä, ehkä viisi-kuusivuotiaana, minulta kysyi joku "kenenkäs poikia sinä olet". Ei se tuntunut mitenkään loukkaavalta, vaikka sen elävästi muistankin. Huvitti vain, enkä tiedä oliko kysyjä oikeasti siinä luulossa, että olin poika. (Ei se ihme olisi, tukkatyyli taisi niihin aikoihin olla aika androgyyni) Eilen superbarbeiksi pukeutuneita transuja katsellessa tajusin, kuinka onnekas olenkaan. Kukaan ei ole rankaissut minua siitä, että leikin barbilla. Mutta ei siitäkään, että en leikkinyt.

6 kommenttia:

Petja Jäppinen kirjoitti...

Firenzessä, likellä keskustaa, satuin pikkukadulle, jossa tuli vastaan viisi transua, joista yksi oli kertakaikkisen hämmästyttävä.
Dennis Franzin näköinen, 190 senttinen ihminen tekee vaikutuksen, vaikka sillä ei olisi mitään päällä, saati sitten punainen minihame ja valkoinen pinkeä t-paita.

Leonoora kirjoitti...

Mikä lie, mutta minä tunnen lähinnä sääliä näitä transuja kohtaan. Supermarketin käytävällä äskettäin eräs käveli vastaan, ja minkäs sille voi, että mies naiseksi pukeutuneena näyttää teatraaliselta, jopa ylikorostetussa naisellisuudessaan naurettavalta.
Mutta teatteriinhan kuulunevat kaikenlaiset tunteet kuin myös huomionherattäminen ja anarkia?
No, teatteriahan tämä elämä kai ylipäätään on, olipa transu tai mikä muu tahansa.

Ripsa kirjoitti...

Transvestiitti on siis miehen vaatteisiin pukeutunut nainen tai päinvastoin. Transeksuaali taas on ilmeisesti hormonihäiriöiden perintöä oleva tila jossa ihminen syntyy väärään sukupuoleen.

Elokuvassa "Kaikki äidistäni" tämä espanjalainen, mikä se oli, Aldomodovar kuvaa transeksuaalien elämää ja puhuu suvaitsevuuden puolesta.

On ilmeisesti aikamoinen mullistus sukupuolen vaihtaminen. Kaiken huipuksi se ei ole halpaa lystiä, joten Aldomodovar kuvaa ihmisiä, jotka kyllä ovat saaneet hormoneja, mutta varaa leikkauksiin ei ole, joten identiteetti jää leijumaan jonnekin kahden väliin.

Transvestiitit ovat käsittääkseni myös jonkinmoinen psykologinen ilmiö, mutta pukeutujat ottavat kyllä kaiken irti siitä teatterista! Tuntuvat osaavan nauraa itselleen.

Sari kirjoitti...

Kiinostava näkökulma "kolmanteen sukupuoleen" on minusta tämä Katie Orlinskyn kuvaraportti meksikosta:

Katie Orlisnsky

Ripsa kirjoitti...

Eli kyse olisi erityisesti välimerellisestä ilmiöstä? Meksikolaiset puhuvat espanjaa, mutta että tämä olisi sitten vielä kulttuurisesti sekoittunut ilmiö johonkin intiaanikulttuuriin?

Minulle tulivat etsimättä mieleen Frida Kahlon omatkuvat. Hänhän oli biseksuelli. Hänet on esitetty elämänkerroissa ja siinä elokuvassa traagisena hahmona, mutta kyllä kuvissa näkyy karnevalistinenkin meininki.

Kahlohan tunsi vetoa intiaanikulttuureihin ja väitti joskus itse polveutuvansa intiaaneista.

ritviecav kirjoitti...

Asiaa haastat, Sari. Sinulle on yllätys blogissani. Käyhän kurkistamassa