Olkoon sitten haircuttia

Istun tässä ihmettelemässä mitä aioinkaan kirjoittaa. Väsyttää, mutten ihan vielä taida mennä nukkumaan. Joten kirjoitanpa kerrankin ihan puhdastyylisen päiväkirjamerkinnän.

Herään n. kello 6.30. Käyn ensitöikseni vessassa ja ihmettelen, miksi kissa ei halua ruokaa. Nähtävästi joku on ruokkinut sitä myöhään yöllä. Vessasta otan mukaani "Internazionale"-lehden ja pötkähdän takaisin sänkyyn lukemaan artikkelin Manu Chaosta.
Luultavasti torkahdan hetkeksi ; vähän ennen kahdeksaa nousen kissan itsepintaisen tassuttelun ansiosta, ruokin eläimen ja istahdan työpöydän ääreen etsimään oppimateriaalia päivää varten.

Selaan kansioistani muutaman harjoituksen futuurin eri muodoista ja leffasanastoa aamun oppilaitani varten. Kaksi saksalaistyttöä on vierailulla Modenassa ja heidän tätinsä on ystävällisesti maksanut heille englanninkurssin. Tyttöjen seuraksi on tungettu heitä hieman vanhempi poika, joka raukka on tyttöjä paljon heikompi kielissä (ihan kaikissa, äidinkieli mukaan luettuna, luulen) ja siksi äärettömän nolona aina, kun suutaan aukaisee. Pojan pitkä ja komea olemus saa puolestaan teinityttäret noloiksi, joten tämän viikon kestävä kurssimme on sujunut yleisen nolouden merkeissä. Tai minä nyt olen enemmänkin huvittunut ja yritän rentouttaa kolmikkoa parhaani mukaan.

Lisäksi kaivan kansioistani pari sivua modaaliverbeistä (siis sanotaanko tuo noin, tarkoitan modal verbs), iltapäivän oppilaani on näetsen tyttö, jonka on läpäistävä enkun kertaustentti päästäkseen luokalta. (tässä vaiheessa jouduin keskeyttämään kirjoittamisen, kun muistin, että olin luvannut toiselle iltapäivän oppilaalle kopsata kuunteluharjoitteluja varten cd:n, joten se piti äkkiä hoitaa. Huomenna on nimittäin tämän toisen oppilaan viimeinen tunti, lauantaina hän menee tenttiin. Nämä elokuun oppilaat on kaikki johonkin tenttiin valmistautujia...)

Kun olen saanut päivän oppimateriaalit suunnilleen ojennukseen (tai niinhän minä luulin) (en vielä silloin tiennyt, että tulisin unohtamaan jotain) (heh, suspense) laitan teepannun tulelle ja leivät paahtumaan, valmistan lounassämpylän ja pakkaan sen suklaavanukkaan ja omenan kera evääksi, käyn pesulla, syön, silitän paidan ja lähden matkaan. Raf tulee samassa kyydissä lääkärille, taannoin ikkunan väliin jäänyt peukalo on ilmeisesti murtunut (ja niin onkin, sanoi lääkäri) .
Puoli yhdestätoista puoli yhteen juttelen siis saksalaisteinien ja ujon urheilijapojan kanssa- yleinen nolous ehkä alkaa helpottaa. Huomenna onkin viimeinen tunti, joten oli aikakin. Nämä aamupäivän tunnit olen pitänyt täällä Modenassa, jossa on koulumme "sisar"; he tarvitsivat sijaisen kun varsinaiset opettajat on lomalla. (niin on meidänkin koulun muut opettajat. Vain minä olen se jokapaikan höyn...höylä, joka piti osan lomasta jo heinäkuussa) Niinpä seuraavalle tunnille ajan Sassuoloon; ohitseni ajaa sinivalkoinen Ferrari, kuvittelen että se on joku suomalainen miljonääri, mutta en ehdi katsoa kuka autoa oikein ajaa, joten Räikkönen se ihan varmasti oli. Ennen oppilaan tuloa ehdin haukata sämpyläni ja asentaa tuulettimia sopivin välimatkoin ympäri koulua, jossa ilmastointi on päättänyt olla toimimatta enää ikinä, kai.
(korjausmiehet on ikuisella lomalla, näköjään)

Alkeisoppilaani kanssa harjoittelemme ihan perusjuttuja (kysymyssanoja muunmuassa) ja minua nukuttaa. Juon kahvin ja juoksen kello kolmeksi erääseen keramiikkayritykseen pitämään TOEFL -tenttiin valmistautujalle preppausta. Luemme artikkeleita, puhumme konjuktiiveista ja muista ilmaisuista, joilla kirjoitukseen saa koherenttia ilmaa, lupaan kopioida kuunteluharjoituksia, jotta lauantaina tenttiin ajaessaan oppilas voi valmistautua kuuntelemalla englantia. (siis nyt se CD on laukussa) (kertomukseni kronikka vähän kärsii näistä sivujuonteista, mutta yritän kirjoittaa uskollisesti sen, mitä tapahtui.)

Juoksen takaisin koululle ja huomaan, että aamulla valmiiksi katsomani verbimonisteet on jääneet työpöydälle, joten monistan ihan uusia ja erilaisia. Oppilaani onkin myöhässä (jokseenkin kroonisesti), joten ehdin katsella työkaverin lomakuvia Ischian saarelta. Saan myöhästelevän teinin tajuamaan lyhyestä tunnista huolimatta mitä eroa on must ja have to ja miten muodostetaan voimisen (can) eri aikamuotoja ja kello kuusi lopetamme (hikisinä) tunnin.

Ajan kotiin, käyn suihkussa ja syön kulhollisen jäätelöä. Katsomme koko perheen voimin jotakin rulettivisailua ja ihailen lastaa Rafin peukalossa. Etsin jääkaapista jotain syötävää ja syötyäni maissihiutaleita (olisi ollut myös pastaa kik-herneiden kera, mutta en vaan saanut syötyä mitään niin ruokaisaa) istun tietokoneen ääreen. Ja kirjoitan tylsähkön selityksen kuumasta mutta hikisestä työpäivästäni kuunnellen Muddy Watersia ja Eddie Vedderiä. Ja Finkiä. ( on muuten loistava muusikko tämä)
Kiitos ja näkemiin.

3 kommenttia:

Iines kirjoitti...

Olipas hauska lukea työpäivästäsi! Lisää vaan tällaisia juttuja rohkeasti, sillä henkilökohtainen kiinnostaa aina, kun se on kuvattu näin tarkasti ja siitä löytää osumakohtia itselleen, mm. opettajantyössä tavalliset yhtäkkiä mieleentulevat muistumat siitä, mitä sen ja sen oppilaan kanssa pitikään tehdä ja mitä hänelle piti antaa.

Sinulla on mukavan pieniä ryhmiä, vai oliko tämä poikkeuspäivä, jolloin et ollut ison luokan kanssa? Miten muuten koulutuksesi kelpasi Italian työmarkkinoilla? Siskoni avioitui valmiina luokan opettajana Saksaan, ja joutui siellä suorittamaan kokonaan uuden luokanopettajan tutkinnon, jossa ei annettu mitään hyväksilukuja suomalaisen koulutuksen takia. - Nyt saksalaiset käyvät toki Suomessa oppimassa koulunpitoa.

Sari kirjoitti...

Kiitos rohkaisusta, itsekin luen mielelläni muiden päiväkirjamerkintöjä ja arkikuvauksia, mutta koen niiden kirjoittamisen vaikeaksi. Myös siksi että olen aika laiska ja kirjoitan yleensä blogiini vain, kun joku ajatus muhii päässä ja tekee mieli se jotenkin pistää ylös.

Mutta viimeaikoina en ole oikein ajatellut mitään, ja tuntui sopivalta kertoa vain mitä teen.

Olen töissä yksityisessä kielikoulussa, joten suurin osa oppilaistani on aikuisia jotka käyvät henkilökohtaisilla tunneilla. Pidämme myös viikottain ryhmille vaihtelviin aiheisiin keskittyviä keskustelu-ja kielioppitunteja, yleensä niissä on enintään 6-7 oppilasta kerrallaan (oppilaat valitsevat, mikä tunneista heitä kiinnostaa ja ilmoittautuvat sitten ryhmiin).
Yrityksille järjestämämme kurssit ovat pienryhmille nekin, harva yritys maksaa yksityistunteja työntekijöilleen, vaikka sitäkin tapahtuu.

Viime keväänä kävin vierailevana tähtenä preppaamassa paria luokkaa, mutta varsinaisesti en opeta suuria ryhmiä/luokkia ollenkaan.

Jos haluaisin opettajan viran, pitäisi minunkin suorittaa opintoni uudestaan. Tosin englantia voisin opettaa jo nyt, jos onnistuisin saamaan ns. ulkopuolisen sopimuksen jonkun koulun kanssa. Kuultuani eri tahoilta kokemuksia koulumaailmasta ei se kuitenkaan houkuta; mieluummin opetan motivoituneita ja innostuneita ihmisiä kuin vastahankaisia, kännykkässä roikkuvia teinejä.
Ei ole kovin korkea kansankynttilän kutsumus mulla.

Koulu on kriisissä, täällä suomalaista ammattitaitoa kasvatuksen ja koulutuksen alalla tarvittaisi kipeästi.
Taas tällä viikolla saksalaistyttöjä opettaessani muistin, miten erilainen asenne oppimiseen voi muualla olla.
19-vuotias, joka oli opiskellut 7 vuotta englantia, ei kyennyt muodostamaan yksinkertaista lausetta ilman apua; neljä vuotta kieltä opiskellut 14-vuotias kirjoitti 10 minuutissa sata sanaa virheetöntä tekstiä, jossa käytti epäsuoraa kerrontaa.
(She said she had seen etc)

En voi uskoa, että syynä olisi yksilöiden välinen ero. Niin monta karmaisevaa esimerkkiä englannin opetuksen tasosta olen tähän mennessä nähnyt. Tai sitten pitäisi uskoa, että italialaiset ovat euroopan kovakalloisin kansa!

muru kirjoitti...

Hei vaan ja kiitos mielipiteestä sikäläisestä kielen opetuksesta. Itsekin hetken italialaisen kielilukion pulpettia kuluttaneena koin sikäläiset metodit ja ennenkaikkea oppilaiden asenteen masentavaksi ja tuloksettomaksi. Juuri muutama päivä sitten keskustelin taas vaihteeksi italialaisen kanssa sikäläisestä koulumaailmasta ja kommenttini tyrmättiin täysin. Ehkä en kuitenkaan ollut aivan väärässä kun kritisoin englannin kirjallisuuden opettamista (englanniksi) nuorille, jotka eivät edes osaa muodostaa lausetta "poika kävelee kadulla". Tai oppilaiden protestia opettajasta, joka piti sanakokeita ilman sanakirjaa. Ennenkuulumatonta : )