Ajatus on tärkein


Kehitysmaassa kun ollaan, on kaduilla kaikenlaista kaupustelijaa ja kerjääjää. Omassa pienessä mielessäni olen jakanut nämä katutyöläiset kolmeen kastiin. Kohtelen sitten kutakin oman kastinsa mukaan.

A. Ammattikerjäläiset.
Usein halpismarkettien edessä kyyhöttäviä tai liikennevaloissa kainalosauvoin konkkaavia, sairaiksi ja surkeiksi tekeytyviä kiertolaisia, jotka heiluttelevat lappujaan. "Olen työtön ja minulla on viisi lasta, äitini on sairas ja vaimollakaan ei mene hyvin" ei kuitenkaan saa minua heruttamaan sentinsenttiä. Olen tyly. Kerjääminen ei ole minun maailmassani ammatti.

B. Afrikkalaiset pikkutavaran kaupittelijat. (Modenassa näkee tuskin koskaan turistirysistä tuttuja piraattilaukkujen ja aurinkolasien katukaupustelijoita)

Myyjiltä voi ostaa ylihintaan sukkia, nenäliinoja tai mikä itselleni mieluisinta, siirtolaiskirjallisuutta. Usein kieltäydyn, mutta joskus erityistapauksissa ostan jotain. Kuten kerran, kun myyjä markkinoi auttamalla minua löytämään parkkipaikan. Miten olisin voinut olla ostamatta mitään? Tai tänään, kun nuori afrikkalaisnainen pyysi niin kauniisti, ja siunasi minut hymyillen kiittäessään ostoksestani. (nenäliinat on sitäpaitsi aina tarpeen)

C. Epätoivoiset
Keskustassa meitä lähestyi, arasti kuin kulkukoira, reppuselkäinen nuori mies, kalpeana ja hieman nuhjuisen oloisena, kysyen josko ostaisimme hänelle jotain syötävää. Hän kertoi etsivänsä työtä; Bolognassa oli jo yrittänyt, mutta elokuu on aika huono hetki työmarkkinoilla.
Ostin pizzapalan ja neuvoimme mistä voisi löytyä töitä. Toivotimme onnea ja hyvästelimme. Nyt olemme hieman huolissamme ja melkein kaduttaa ettemme auttaneet enemmänkin.
Auttamisesta pitäisi tulla hyvä mieli, mutta minä olen kyllä enemmänkin kiukkuinen. Kakka maailma.

1 kommentti:

Muru kirjoitti...

Itse kukin joutunee välillä miettimään sopivaa kohtaamisstrategiaa almunanojien kanssa. Itse pysähdyin auttamaan tien varteen pysähtynyttä autoilijaa, joka vimmatusti viittoili apua. Herra esittäytyi albanialaiseksi, joka tarvitsi rahaa tankkaukseen tai varabensaa päästäkseen jatkamaan matkaa veljensä luo Turkuun. Tosin huomautin hänen olevan menossa Lahteen päin. Käteisen ja irtobensan puuttuessa yritin tarjota 5 litran tankkausta seuraavalla asemalla, mutta ei miehelle kelvannut 10 litraa vähempää. Järkyttyneenä jätin miehen siihen paikkaan. Erikoiseksi kohtaamisen teki syrjäseutumme kylännraitti Suomessa, Italiassa en olisi niinkään pitkään kuunnellut miehen selityksiä. Ystävälliset "parkkipirkot" Conadin pihalla nenäliinoineen saavat tämän jälkeen useammin sympatiani.