Racist is who racist does

Katja haastoi kirjoittamaan rasismista, tarkalleen ottaen tarkoituksena on etsiä vastausta seuraavaan kysymykseen:

Onko Italia rasistisempi maa kuin Suomi, vai päinvastoin? Miksi?

Suomi on pieni, varsin monokulttuurinen maa, ja silti minusta on aina todella vaikeaa lausua mitään yleistä siitä vaikka se onkin kotimaani, ja luulen tuntevani sen aika hyvin.
Sama koskee moninverroin Italiaa, joka on kymmenen kertaa suurempi ja vaikka television ja yhtenäisyyspolitiikan keinoin maasta on väännetty varsin monokulttuurinen, mitään yhtä totuutta on vaikea löytää mistään asiasta, niin myös rasismistakaan. Jokatapauksessa havaintoni italialaisten ja suomalaisten rasismista perustuvat omiin kokemuksiini ja siihen, mitä lehdistä luen.
Väitän nimittäin, että rasismia on jokaikisessä maassa, kuten sitä on jokaikisessä ihmisessä.
Ihmisen aivoilla on taipumus yleistää. Ja me myös teemme päätelmiä muista omien kokemustemme pohjalta: jos ruotsalaiset tytöt ovat mielikuvissamme anteliaita blondeja, tummaa nörttityttöä kohtelemme helposti poikkeuksena.

Kaikkein intohimoisimpia rasisteja ovatkin usein ihmiset, joilla ns. omaa kokemusta. Italiassa muualta muuttaneiden lukumäärä on kasvanut viimeisten kymmenen vuoden aikana huimaavasti, eikä ole illuusio, että vaikkapa mustaihoisia afrikkalaisia on "joka paikassa".
Myös Suomessa on olevinaan aivan hirvittävästi ulkomaalaisia, lähinnä suurimmissa kaupungeissa. Väitän kuitenkin, että ulkomaalaiset ns. "pistävät silmään", edelleen.

Pistäväthän ne silmään toki myös Italiassa. Sairaalamuistiinpanoistani voi todeta, kuinka minäkin koin huvittavana sen, että huoneessani käväisi enemmistönä siirtolaisia. Mietin, onko ulkomaalaisenemmistöön syynä se, että italialaisväestö hakeutuu Modenassa uudenuutukaiseen sairaalaan, joka on hieman keskustan ulkopuolella, ja kaupungissa asuvat siirtolaiset suosivat enemmän keskustan tuntumassa sijaitsevaa poliklinikkaa. En tiedä. Joka tapauksessa täytyy sanoa, että kokemukseni oli positiivinen. Lääkärit ja muu hoitohenkilökunta käsitteli ihmisiä täysin tasa-arvoisesti. Vain kieliongelmat saattoivat haitata kommunikointia, mutta koska lääkäreillä varsinkin on tapana suhtautua potilaisiin sairaalassa aina hieman alentuvasti, en nähnyt mitään eroa eri kansallisuutta tai ihonväriä edustavien potilaiden kohdalla. Sairaalassa on siis totuttu.

Mutta arkikokemukseni on yleensä päinvastainen. Varsinkin tummaihoisiin suhtaudutaan usein joko avoimen vihamielisesti tai vähintäänkin alentuvasti, kuin toisen luokan kansalaisiin. Pelätään pohjoisafrikkalaisia miehiä, koska he ovat kuulemma kaikki potentiaalisia raiskaajia tai vähintäänkin huumediilereitä. Paikallislehdistä saa lukea takuulla jokaisesta siirtolaisen tekemästä taskuvarkaudestakin, ja ihmisten kuulee usein valittavan sitä, miten tänne päästetään kaikki rikolliset. Kuulostaa tutulta, vai mitä. Samaahan hoetaan Suomessakin.

Suomalaisen ja italialaisen suhtautumisen välillä on kuitenkin mielestäni hieman eroa. Italialaisilla on kaikenkaikkiaan erilainen suhtautumistapa kaikkeen ulkomaalaiseen: italialaiset ovat maailman parhaita melkein kaikessa, joten kaikkia muita voi katsoa hieman ylhäältä. Esimerkiksi: afrikkalaisia harvoin puhutellaan teitittelemällä, vaikka yleensä italialaiset sinuttelevat tuntemattomia vain, jos he ovat lapsia. Ulkomaalaiset ovat siis italialaisille vähän kuin lapsia.
Suomalaiset sen sijaan ovat aina varuillaan, etteivät vaan mokaa mitään, ja varovat aina ulkomaalaisten kritiikkiä. Tämä karkea yleistys on mielestäni rasisminkin pohjavire: italialaiset halveksuvat siirtolaisia, pitävät heitä alempinaan; suomalaiset pelkäävät siirtolaisten vievän naiset ja työpaikat.

Toinen perustavaa laatua oleva ero suomalaisten ja italialaisten välillä on se, miten politiikka suhtautuu rasismiin. Italiassa oikeistohallitus on tekemässä rasismista laillista. Suomessa poliittinen eliitti ja sitä mukaa virallinen yleinen mielipide on sen sijaan voimakkaasti antirasistinen.

Nyt kun olen suoristanut mutkia, lausunut karkeuksia, olo on hieman nuhjainen.
Mutta mitä rasismi oikeastaan on? Tämä on minun käsitykseni:
Ihmiset ovat rasisteja, kun he kohtelevat toista alempiarvoisena kansallisuuden tai ihonvärin vuoksi. Ei ole rasismia sanoa, että italialaiset syövät pastaa, mutta on rasismia sanoa heitä makarooneiksi.

4 kommenttia:

Ripsa kirjoitti...

Minä asun Länsi-Suomen ehkä tiheimmin rakennetussa korttelissa jossa asuu vähintään 10 kansallisuutta.

Kymmenen vuoden mittaan on tullut nähdyksi yhtä ja toista. Suomalaiset ovat epäluuloisia ja kateellisia: pakolaiset vievät kaiken sosiaaliturvan mitä pieneen kaupunkiin voisi yleensä siunaantua (no sitä vähääkin varmaan vähennetään oli kyseessä kuka tahansa).

Tämä kun on kaupungin omistama ja soskukin lähettää asiakkaitaan tänne asumaan.

Mutta pahimmat konfliktit joita olen ollut todistamassa ovat kyllä olleet maahanmuuttajien välisiä.

Ja: jostain syystä tummaihoisimmat joutuvat aina altavastaajiksi, eli esimerkiksi afrikkalaiset opiskelijat.

Minä tunnen kumpiakin, joten yritän hoitaa jonkinmoista epävirallista välittäjäntehtävää, tosin en mainittavalla menestyksellä.

Ilmiö on omituinen, en oikeasti ymmärrä mistä on kysymys.

Italian rasismista olen lukenut kuulemma Venetsiassa asuvan amerikkalaisen Donna Leonin kirjoista.

*iTkUpiLLi* kirjoitti...

Olipa hyvä kirjoitus. Minusta osuit juuri naulankantaan noissa eroavuuksissa.

Sari kirjoitti...

Ripsa:
"Ghetoissa" kai aika usein käy juuri niin, että muodostuu jonkinlainen nokkimisjärjestys.

iTkupiLLi:
Mutua, mutua.

Positiivista on minusta se, että nuoret (sekä suomalaiset että italialaiset) ovat kasvaneet kirjavissa luokkahuoneissa ja tottuneet erivärisiin naamoihin.
Siitä se lähtee.
Toisaalta EU:n siirtolaispolitiikka uhkaa jakaa kansalaiset yhä tiukempiin luokkiin, se on huolestuttavaa.
(Tämä on melekein mitä kirjoitin jo Katjalla, katsoin vain tarpeelliseksi toistaa sen täälläkin.)

Pippuri kirjoitti...

Hei Sari,

Minusta olisi mielenkiintoista kuulla, oletko sinä suomalaisena kokenut rasismia Italiassa? Koetko erottuvasi joukosta? Miten sinua kohdellaan? Menetkö italialaisesta?