Maik

Olenpa iloinen, että tuli osallistuttua tuohon valokuvaprojektiin 12-kuvaa. Olen niin laiska surfaaja, ettei kaikkien kiinnostavien ihmisten blogeja tule koskaan löydettyä muuten kuin tällaisten haastejuttujen kautta. Ja tuon haasteen kautta on kyllä löytynyt monta helmeä.

Josko tästä alkaisi taas päästä työntekoonkin kiinni. Ei niin, että olisi nyt erityisemmin kututtanut töihinpaluu, mutta jotenkin on pää ihan muualla. Johtuneeko siitäkin, että ilmat on juuri nyt parhaimmillaan: aurinkoista tai puolipilvistä, noin 25 astetta maksimissaan. Sanoo eräs joka nytkin istua kököttää sisällä auringonvalon piirtäessä kolmioitaan avoimesta ikkunasta.

Töissä on menossa tyypillinen syksyn siirtymävaihe: pitää suunnitella paljon ja paljon on sellaista epämääräistä, ihan vain itsestä ja omista voimista ja innostuksesta riippuvaa tekemistä, joka toisaalta on mukavan vapaata mutta joka toisaalta vaatii erityistä kurinalaisuutta. (Menipä muuten pitkään, että löysin päästäni tuon sanan" kurinalaisuutta". Olen suomenkielikylvyn jälkeen taas joutunut uppoutumaan takaisin italo-englantilaiseen työympäristöön niin, että kotimainen pinnistelee pysyäkseen pinnalla.)

Italia on surrut viimeviikon Mike Bongiornon poistumista. Eilen italian tunnetuimmalle (ja ehkä rakastetuimmalle) televisiopersoonalle järjestettiin valtion hautajaiset Milanon tuomiokirkossa. Jossain uutispätkässä näin hellyttävän kohtauksen: reportteri haastatteli kahta mummelia, joilla oli käsissään horjuvalla käsialalla kirjoitettu kyltti, josta oli luettavissa " MAIK ....ITALIA" En tiedä mitä kyltissä kokonaisuudessaan luki, mutta Mike oli todellakin koko kansan Maik. Amerikanitalialaisena hän aloitti uransa New Yorkissa, muutti 50-luvulla Italiaan vasta perustetun RAI:n ensimmäiseksi juontajaksi. Vielä aivan ennen kuolemaansa, 85-vuotiaana, hän oli juuri aloittamassa uutta tietovisaa. Onnenpyörän ja joidenkin tietovisojen juontajana olen minäkin Miken ehtinyt tuntea; ei voi sanoa tietävänsä Italiasta mitään, jos ei Mikea tunne.
Sanotaan, että hän opetti italialaiset puhumaan italiaa omalla yksinkertaisella kielellään. (vielä 50-luvulla suurin osa italialaisista oli sekä lukutaidottomia että puhuivat vain omaa murrettaan. Vasta television myötä italiasta tuli koko maan yhteinen puhekieli) Ilkeiltiin, että hän käytti vain 100 sanan sanastoa, ja että hän oli keskinkertaisuuden huippu. Ehkä keskinkertaisuus kuitenkin oli hänen suosionsa salaisuus: hän teki kaikkensa, ettei loukkaisi ketään (erityisesti sponsoreita, jotka rahoittivat visaohjelmia) ja vaikka hän tuli kuuluisaksi nimenomaan usein aika hurjan kaksimielisistä " gaffe"istaan, (kukaan ei oikein saanut selvää päästikö hän suustaan sammakkoja tahallaan vai vahingossa) häntä pidettiin ns. "puhtaan ja viattoman" television edustajana, vastapainona nykyiselle "turmeltuneen ala-arvoiselle" televisiolle. Hän kritisoikin kovin sanoin vaikkapa vähäpukeisia tyttöjä tai huolimatonta kielenkäyttöä. Nuorelle yleisölle Mike tuli tunnetuksi pitkään jatkuneesta puhelinyhtiön kampanjasta, jossa hän toimi toisen myytin, Italian rakastetuimman koomikko/imitoija/showmiehen Fiorellon parivaljakkona. Niinpä hänen poismenonsa kosketti todellakin ihan koko kansaa.

Aikakausi on muuttumassa. Se Italian todellisen yhtenäisyyden, nimenomaan kulttuurisen ja kielellisen yhtenäisyyden luonut sukupolvi, kuten filmitähdet ja televisio-persoonat, on pikkuhiljaa kuolemassa pois. Tuon sukupolven pnnistusten tuloksena italialaiset puhuvat italiaa. Ja katsovat televisiota. Entä nyt?
Allegria!* Iloon on todellakin aihetta, onhan italialaisilla paras pääministeri koko 150-vuotisen historiansa aikana...


* lausahdus, jota Mike Bongiorno käytti avatessaan ohjelmansa; vaikeasti käännettävä sana suomeksi. Merkitys suunnilleen käsky iloita tai pitää hauskaa.