Roomalaiset voitti








Kuten sanottu, olimme eilen katsomassa Ferrari-puistossa kelttiläisfestaria. Paikalla oli aika paljon yleisöä, ehkä osittain siksi, että ilma oli loistava. Aurinkoinen muttei kuuma.

Ehdimme paikalle vähän ennen taistelunäytöstä, joten käväisimme nopeasti ennen sitä katselemassa markkinakojuja, käsityöläisesityksiä ja eläimiä, kuuntelemassa säkkipillejä ja ihailemassa aseita. Festaria oli ollut järjestämässä paikallisen kelttiporukan lisäksi myös vierailevia ryhmiä, jotka kertoivat elämästä Pohjois-Italiassa barbaarien aikaan.

Kaikki oli erittäin runollista ja historiallista. Osuimme myös seuraamaan taisteluesitykseen valmistautuvia Boi-barbaareja, jotka Modenan seudulla ovat tiettävästi taistelleet roomalaisten joukkoja vastaan. Taisteluesitys perustui siis autenttiseen historialliseen tapahtumaan, roomalaisten lopulliseen voittoon.

Taistelu sinänsä oli hauskaa katsottavaa, paljon huutoa ja kalistelua. Harmitti kyllä että paljon sympaattisemmat barbaarit hävisi taiston enimmäkseen kilpiensä suojissa kyhöttäviä roomalaisia vastaan. Lopullisen voiton roomalaiset saivatkin vain saartamalla barbaarit, siis sitä kuuluisaa roomalaista sotataktiikkaa käyttämällä. Barbaarit olivat kyllä paljon hurjempia ylipäänsä. Mutta minkäs voit, eihän historiaa voi muuttaa. Aurinko laski toisiaan reilusti kättelevien soturien ylle. (Eihän porukat nyt ihan oikeasti taistelleet)

Taiston jälkeen kansa suuntasi sitten markkina-alueelle paikallisen oluen ja lihakasojen ääreen. Paikka oli mielestäni valittu oivasti puiston siitä päästä, jossa on hieman "metsäisempää". Laskeva aurinko ja kojujen valot loi suorastaan muinaisen tunnelman.
Me vanhat emme jaksaneet enää jäädä odottamaan irkkukonserttia, vaan lampsimme aika pian kotio. Tai siis kauas parkkeerattuun autoon.
Mutta ensi vuonna kyllä mennään taas. Jos vaikka barbaarit sitten voittais.


Lisää kuvia: Flickr

2 kommenttia:

Ripsa kirjoitti...

Täällä taas Vimpelin Veto voitti!!!!

Minähän olen asunut 5-6-vuotiaana siellä. Isä raahasi minut Saarikentälle, enkä voinut kuin katsoa kauhuissani kun aikuiset miehet rupesivat huutamaan suoraa huutoa.

Että mikä niille oli yhtäkkiä tullut.

Sen perästä en käynyt otteluissa, mutta pidin pesäpallon pelaamisesta juuri tähän aikaan vuodesta, Kangasalan nuorisoseuran kentällä. Koko kylän kersat taisivat olla pelaamassa.

Oli kivaa.

On Superpesiksen voitto tietysti hieman alempana jos vertaa roomalaisten voittoa kelteistä. Yhtä juttua jäin ihmettelemään. Kun muistelen nähneeni jostain dokkarista että kelteillä oli hevosia, siis ratsuja, jo hyvin aikaisin.

Että ehkä ne eivät tuoneet hevosia sitten sille puolen Alppeja? Vai miten se historia nyt oikein meni?

Leonoora kirjoitti...

Sari

En tiedä mikä minua kelttiläisyydessä on aina kiehtonut, kai se, että heistä ei tiedetä niin kovin paljon kuitenkaan.
Joskus on ihan kiinnostavaa palata menneeseen tällaisten kansanjuhlien kautta. Kiitos kuvakavalkaadista. Hienoja nuo asut, ja mikä työ niiden tekemisessä omana aikanaan lie ollut!