Keinu ja vieri


'Olen ihan Ihaa.'

Viime sunnuntaina kävin kuvaamassa äijiä studiohommissa.
Oli kaunis kevätpäivä ja äänitysstudion pihamaalta löytyi eläimiä, joten kuvasin vähän niitäkin.

Kevään kouluprojektit lähestyvät loppuaan, huhtikuun alussa on suullinen tentti johon olemme valmistautuneet. Eilen oli sateinen ja hieman jähmeänoloinen päivä, mutta noitten kouluprojektien ansiosta päivässäni oli kaksi kohokohtaa, jotka muistuttivat taas, miksi tätä tahkoan:

  • kävin hakemassa tenttibyrokratiaa koululta ja sattui olemaan välkkäri. Eräs viime vuonna kurssillani ollut poika tuli iloisena moikkaamaan minut nähtyään. Käveltiin käsikynkkää opettajanhuoneeseen ja rupateltiin, englanniksi. (Poika on aivan survival-tasoa, siksi englanniksi rupattelu oli hieno saavutus)
  • ala-asteella aloitin tenttisimulaatiot. Kun haastattelin erästä luokan vilkkaimmista pojista, hänen reaktionsa siihen että haastattelu päättyi oli pettynyt: 'voi ei, joko nyt!' Kysyinkin sitten pari bonus-kysymystä ihan siitä onnesta että poika oli niin innostunut enkun kokeesta.
Olen itse opiskellut koko viikonlopun (milloin en valokuvannut rokki-äijiä) kaikenlaista englannin opettamiseen liittyvää. On niin monta ESOL-blogia, kirjakustantajien sivustoja ja ihan yksittäisten opettajien sivuja joihin ei ikinä ehdi tutustua kunnolla. Monta aarretta löysinkin, erityisesti TESOL-guru Scott Thornburyn sivun kautta.

Monesti tulee kyllä mieleen noita natiiviopettajien kommentteja ja artikkeleita lukiessa, että luultavasti on onni olla ei-natiivi kieltenopettaja. Itselle on nimittäin itsestäänselvää tarkastella oppijan näkökulmasta kaikkea sitä mitä luokassa tehdään. Kun on itsekin oppija. Natiiviopettajille tuntuu olevan aikamoinen valaistuminen se, että opiskelija on opetuksen lähtöpiste, ei opettaja ja opetettava aine. Ehkä asiaan vaikuttaa myös itsekunkin maan vallalla oleva koulutusperinne. Ja minähän olen koulutettu maailman parhaassa maassa!
Ihan ilman ironiaa kyllä voi sanoa tuon. Melkein.
(Tai ainakin voin sanoa että paremmassa asemassa minä ainakin olen kuin italialaiset kolleegat.)

Ai niin. Kissauutisia. Kun lopulta toivorikkaana menin olevinaan adoptoimaan Mimì-kissaa, se olikin jo adoptoitu. En tosin ymmärrä missä välissä. Nojaa, kai on oltava iloinen, että kissa sai kodin. Olispa se vaan ollut meidän koti. Nyt mies jankkaa että otetaan joku toinen kissa. Katsotaan, sanoi optikko.


Kuvia äänityssessiosta: Studio (Flickr)

Kuvia elukoista: Animals (Flickr)

4 kommenttia:

Ripsa kirjoitti...

Voi, ottakaa kissa! Kyllä Maija tottuu ja kissa voi aivan varmasti paremmin kotona ja vain yhden kissan kanssa kuin kissalauman. Kun kissat eivät oikein laumoista välitä.

Äijärock on kyllä hyvä juttu. Siitä tulee hyvälle mielelle ihan jo senkin takia, että niistä äijistä tietää, että ne eivät ole kuolemassa pystyyn!

Sari kirjoitti...

No juu, meinasin siltä seisomalta jo adoptoida peräti kaksi kissaa. Mutta harkitaan. Kun tulee seuraava katti vastaan.

Äijärock pitää minutkin hengissä! :)

Arkitehti kirjoitti...

Ihan maailman parhaassa maassa olet koulutettu, ainakin ennen kuin toisin todistetaan. Kröhm. Vaikka Suomessa onkin vähän hyvän tavan mukaista sanoa että ei me oikeesti hyviä olla.

Italiassa on oman mutuni mukaan hyvä varhaiskasvatussysteemi, peruskoulu niinkun kiikun ja ylemmillä luokilla ollaankin ihan hukassa kun pitäisi lukea ulkomuistista promessi sposi:a vaikka oikeasti kiinnostaa näkyykö stringit (on muuten elämässä etenemisen kannalta olennaisempi kysymys kuin Manzoni).

Äijärockissa on kivaa, kun näkee miten ne pojat pysyvät hengissä siellä äijänkuoren sisällä, ja jokaisessa pikkupojassa voi ihastella sitä silmullaan olevaa äijää :)

Sari kirjoitti...

Sun mutusi on aikaslailla sama kuin mun mutuni.