Etappeja

Tässä pikainen päivitys, myöhemmin ehkä lisää. Tämä oli pari päivää sitten (14 lokakuuta), ei tuo kuono tuosta ole paljon muuttunut. Karvaakin kasvaa, koko kissa on tiheän mutta lyhyen karvan peitossa.


Lapsi osaa jo seuraavia asioita:

- juosta aika nopsaan (tarkkana on oltava)
- kiivetä
- syödä lihamössöä ja juoda maitoa lautaselta  (jos haluaa)
- pestä itseään
- hyökätä ja purra (ai), myös itseään joskus (yritämme opettaa, että käsi ei ole lelu. Se onnistuu kun korvaa käden mehupillillä, sitä on hyvä järsiä)


Kuvia näistä taidoista on ollut vaikea saada, koska kaikki riehuminen tapahtuu yleensä aikaisin aamulla (jolloin kuvaajat ovat vielä unenpöpperössä) tai myöhään yöllä (jolloin kuvaajat ovat jo uuvuksissa ja valoakin on niukasti.)

Hiekkalaatikkotaitoja ei oikein vielä voi kehua (omatoimisuutta ei tällä saralla vielä oikein ole), mutta maissipohjaisen marsuhiekan luulisi kelpaavan sitten kun kaivelu alkaa kiinnostaa. Löysin myös sopivan ison pahvilaatikon kissan kodiksi. Korkeutta on tarpeeksi, jottei vaarallisia karkaamisia tapahdu. Nyt nukutaan vielä alkuperäisessä kirjalaatikossa, mutta uusi jättilaatikko on tarkoitus sisustaa korilla, kissanhiekkalaatikolla ja ruokailutilalla. Kasvu on huimaa, vaakaa tarvitaan seurantaan vain kerran päivässä, jos silloinkaan. 500 mennee rikki vuorokauden sisällä!





4 kommenttia:

Rita A kirjoitti...

On siinä kissalla maaimassa ihmettelemistä ja teillä kissassa :) - Ja meillä, kiitos kuvista ja raporteista!

Iines kirjoitti...

Nyt ovat korvat ryöpsähtäneet mittaa.! Ja ilme kertoo, että täältä tulaan, maailma!

Miia kirjoitti...

Voi miten suloinen otus!
Sinulle on muuten blogissani akkamainen haaste ;)

सारी kirjoitti...

@ Miia
Kiitos haasteesta, katotaan jaksanko kaivaa veskan esiin ennen iltaa!