Pinosta

Kuukausi sitten parkkeerasin autoni uuden kissakaverini viereen. Se ryömi punaisen auton alla piipittäen ja auton omistaja kavereineen yritti paikantaa äänen lähdettä kurkkimalla auton alle; sillä hetkellä kun astuin autosta ulos, toinen miehistä nosti Kissan kämmenellään auton alta.

Samalla hetkellä ulos toimistorakennuksesta tuli työkaverini, joka tarmokkaana otti ohjat käsiinsä ja aloitti pelastustoimet. Minä tunsin lähinnä voimattomuutta, koska tajusin että tuo onneton orpo saattaisi hyvinkin päätyä kotiini. Ja kuten tunnettua, niinhän siinä sitten kävi.


  Ja hyvinhän siinä sitten kävikin, unettomien öitten ja laskemattomien nukketuttipullollisten jälkeen Kissa makaa sylissäni häntä takajalan ympärille kietoutuneena. Tietenkään vaara ei ole ohi, mutta pahin on takana. Nyt edessä on uuvuttavaa hiekkalaatikko-koulutusta, loputonta leikkimistä ja kaikenlaista sosiaalistumista. Varovan optimistisesti toivomme Maijan hyväksyvän uuden tuttavuuden pikkuhiljaa kaverikseen.
Tosin Kissan kouluttaminen on tarkkaa hommaa: liian aikaisin (!) emästä ja sisaruksista vieroitetut kissanpennut eivät helposti opi vaikkapa sitä, että pureminen ja kynsiminen sattuu. Ja Kissan mielipuuhaa on juuri nyt painiminen; Maija ei siihen suostu (ihan hyvä, sillä se on aivan liian iso siihen hommaan) joten pitää painia mehupillien ja hiirilelujen avulla, ja välillä pihistävä sille ja nipistettävä masusta, muuten meillä olisi kohta aikuinen kolli, joka nujuaa tajuamatta että sen hampaat ja kynnet on tarkoitettu lihan repimiseen ja siten VAARALLISET ihmiskädelle.

Toinen mielipuuha on ympäristön tutkiminen. Olemme pahvilla rajanneet seikkailutilaksi olkkarin, ja siinä on pienelle olennolle ihan tarpeeksi tutkittavaa, siis meidän mielestä, ei sen omasta mielestä. Se varmaan lähtisi bussilla keskustaan, jos siihen kykenisi. On siis silmä kovana seurattava Kissan edesottamuksia, muuten se saattaa hetkessä hävitä tai hankkiutua vaikeuksiin. (Muistissa on Maijan pentuseikkailut, joista sillä on takajalassa vieläkin jälki sen kaivauduttua laatikostoon jumiin, josta ei sitten meinattu saada irti millään)

Huolta. Kotona kököttämistä. Ainakin karma puhdistui sen verran, että voin huoletta vaikka tappaa pari kärpästä. (Vaikka ne on pahukset liian virkeitä että niitä lätkittyä saisi. Siis ainakin se yksi kiusankappale, joka pörrää täällä päivät.)
Kun eilen makasin kuumeessa toinen kissa kainalossa (pienen on helppo kaivautua kainaloon) ja toinen sylissä, tuntui se kuitenkin aika mukavalta asian tilalta. Siis kuumetta lukuunottamatta tietysti.

Mikä kissan nimeksi? Se on tunnettu Pinona, mutta myös muita nimiä se on saanut. Nyt se vielä tottelee meikäläisen ääntä riippumatta siitä, mitä sille sanon, olenhan sille äiti. Mutta pitäähän sillä olla NIMI.
Päätimme tässä tehdä lappukokeen: laitamme kaikki nimet lapuille ympyrään ja kissan keskelle. Kissa valitkoon nimensä itse!