Uusi vuosi, vanhat kujeet

Vuosi 2011 päättyi aika räkäisesti, välipäivät meni flunssassa. Voisi sanoa, että räkäinen taisi olla vähän koko vuosi. Mutta paras olisi kai muistella mitä kivaa tapahtui. Niinpä päätinkin, että uudenvuodenlupaukseni on uusien elämäntapojen sijaan päätös entisten, hyviksi todettujen juttujen toistamisesta.
Niinpä juhlallisesti lupaan että MYÖS tänä vuonna:

en useimmiten käyttänyt salamaa
-  otan kuvia kahdesta kissasta, vaihdan kissanhiekkoja ja siivoan vessapapereita lattialta (Pino Lubovsky on innostunut kaikesta paperisesta)

en taitellut vessapaperiorigamia, vaikka materiaalia oli
-  vietän kunnon loman Suomessa

en hypännyt
-  käyn Liguriassa

en kalastanutkaan
-  ja Mantovassa
en kirjoittanut seiniin

-  siivoan kellarin( tai sitten en)
opiskelen epsanjaa

-  löllötän sohvalla kissat mahan päällä
-  katson mielisarjoja ja muita ohjelmia telkkarista ja leivon niistä inspiroituneita synttärikakkuja
en tehnytkään muita täytekakkuja koko vuonna




-  laitan kanacurrya (taisi olla yleisin sunnuntairuoka viime vuonna)
-  juttelen skypessä tuntitolkulla
-  kuuntelen radiota autossa

ja mitä nyt sitten päähän pälkähtääkin.


4 kommenttia:

Maisa kirjoitti...

Hyvää Uutta vuotta! Aikanaan eksyin blogiisi kun googlailin Modenasta tietoa. (Olin 2010 syksyllä Modenassa 2 viikkoa italian kielikurssilla...)Pohjois-Karjalasta tuleva Italia-hullu minäkin ...

Iines kirjoitti...

Hyvää uutta vuotta täältäkin!

Koetan löytää tuosta kuvasta kaksi kissanpäätä, mutta näen vain yhden. Tassuja on siihen malliin,että kyllä siinä kai Maijakin sitten on.

Mukavalta kuulostaa tuo mennyt vuotesi!

Arkitehti kirjoitti...

Hyvää uutta vuotta!

Meilläkin syötiin ihan kelvollista kanacurrya (tai currykanaa) välipäivinä. Lupasin itselleni että teen sitä toistekin.

Ripsa kirjoitti...

Iines, on siinä Maija. Se makaa Pinon mahan päällä, viiksikarvat erottuvat ja yksi vihreä silmä, tai osa siitä. Se nojaa päätään takajalkoihinsa.

Eikö olekin hienoa että katit oppivat tykkäämään toisistaan!

Jaahas, Sari, sinä kärsit tuosta opettajille yleisestä ammattitaudista: kun on loma niin tulee flunssa. Saatko sinä sukulaisilta/ystäviltä Suomesta mustaviinimarjamehua? Tosin voi kyllä maksaa paljon koko vuoden mehujen tuominen. Vai kasvaako sitä Modenan puutarhoissa?

Se on kyllä ihan ehdoton lääke. Meiltä se loppui kun loppuivat paikat mistä hakea viinimarjat.