Aiheetonta sanoa, että olemme vähän järkyttyneitä mutta emme niin järkyttyneitä kuin ne, joiden koti sortui, työpaikka romahti ja katosi tai perheenjäsen kuoli.
En ole mennyt katsomaan tuhoa, vaikka se onkin tässä ihan lähellä. En siis voi kertoa ihastuttavan järkyttäviä yksityiskohtia. (Olen katsonut äärimmäisen vähän kuvia, vaikka niiltä on vaikea välttyä)
Tarinoita on toki kuultu lukemattomia, kuten pieni tyttö joka pelastui siksi, että kattoparru putosi ensin sängyn päälle poikittain ja vasta sitten torni kaatui päälle. Kun vanhemmat soittivat apua, he onnistuivat saamaan yhteyden vain lääkäriinsä, joka oli New Yorkissa. Lääkäri soitti sieltä hätäpuhelun, ja palomiehet löysivät perille auttamaan isää, joka kaivoi käsin lasta tiilien alta.
Isä on tutun tuttu.
Kaikki uhrit on jonkun tutun tuttuja.
Pitää tästä töihin, toivottavasti jälkijäristykset tokenevat, että teltoissa asuvat "terremotati" saavat rauhaa.
2 kommenttia:
Sari,
uutiset järistyksestä vaimenivat täällä heti kun kuultiin ettei kaikki mennytkään tuusannuuskaksi niin kuin Assisissa. Mutta Assisin mielenkiinto kohdistui kaiketi eniten siihen Fransiskuksen kirkkoon.
Pyhyys! Kärsimyksen pyhyys! Näistä uutiset on tehty. Sinulla tuntuu olevan jalat maassa, Sari. Se on hyvä.
Toivon että siellä saadaan asiat järjestykseen ja talot uudelleen rakennetuiksi tai korjatuiksi, mutta muistelen että rakentaminen ei ole erityisen helppo juttu sielläpäin.
Ovatko yöt vielä kylmiä? Oletan että telttakansalle on kuitenkin annettu heidän tarvitsemansa huovat, patjat ja muu.
Nyt tuntuu siltä, että maa tärisee vähän enemmän kaikkialla maapallolla kuin on ollut muutamaan vuoteen. Maankuori liikkuu, Arto Mellerin runon mukaan "Mannerlaatat liikkuvat yössä.", sitten "Afrikka tulee liki" "Tunnetko sen kasvoillasi, valkoinen mies?". Hänen kirjansa MauMau alkaa jotenkin noin.
Kirja on jossain yläkerrassa ja se on hieno, mutta sitä tuskin saa enää edes divareista, kun runoilijakin otti ja kuoli.
Tutt'appost'?
Lähetä kommentti