Muutamassa sekunnissa voi elämä muuttua. Meidän perheen elämä ei muuttunut maanjäristyksessä, ja se tuntuu kummalliselta, kun ihan tässä lähellä elää parikymmentä tuhatta ihmistä joille muutaman sekunnin täristely merkitsi menetyksiä, suuria ja suurempia.
Tämän kuukauden aikana olen oppinut uutta sekä pelosta että solidaarisuudesta.
En ole kovin pelokas ihminen, mutta toisen maanjäristyksen jälkeen tunsin paniikinomaista, fyysistä pelkoa monen päivän ajan. Se ilmeni lievinä ja voimakkaampina paniikkioireina aina kun tunsin heilahtelua ( joskus sen laukaisi vaikkapa epävakaan pöydän heilunta kyynärpäiden alla). Pikkuhiljaa pääsin siitä eroon. Osittain siksi, että järistykset laantuivat, osittain psyykkauksen ansiosta. Päätin etten aio pelätä koko loppuelämääni.
Voin vain kuvitella mitä kauhua tuntee ne ihmiset, joiden koti romahti.
Joissakin firmoissa, joissa käyn opettamassa, pidetään ovet auki koko ajan. Jotkut pitävät vesilasia pöydällä nähdäkseen heti pienimmänkin tärinän. Pikkuhiljaa varovaisuus kuitenkin unohtuu. Tulee muuta mietittävää.
Solidaarisuus, jota ihmiset ovat täällä osoittaneet maanjäristyksen uhreille, on ollut ihailtavaa. Ei ainoastaan sen laajuuden vuoksi, vaan myös sen kurinalaisen järjestelmällisyyden vuoksi. Tavanomaisten puhelinkeräysten ja tapahtumien lisäksi suoraa apua (ruokaa, hygieniatarvikkeita, vaatteita, leluja ja tekemistä lapsille) on kerätty naamakirjan ja twitterin avulla hyvin täsmällisesti: päivittäin ihmiset saavat tietoa siitä, mitä leireillä tai yksittäisten ihmisten teltoissa tarvitaan.
Nyt helleaallon tultua telttoihin asennetaan ilmastointi. Onneksi, sillä lämpötilat on lähellä neljääkymmentä, ei ole telttailukeli se.
Eräs opiskelijani on terveyshallinnossa töissä, ja hän kertoi miten hankalaa on koordinoida terveydenhuoltoa; myös Modenan poliklinikan osastoja on jouduttu siirtelemään. Mm. sydänosasto on siirretty kahdeksannesta kerroksesta alemmaksi. Heiluminen tuntuu yläkerroksissa voimakkaammin, ja jos tervekin saa sydämen tykytystä...niin, no. Maanjäristysalueelle on perustettu telttasairaala ja teltta-apteekkeja. Vartioituja, tietysti.
Maanjäristys siirtyy myös journalistien kieleen: politiikassa on jatkuvasti "järistyksiä" tai talouskriisin episentrumi (maanjäristyksen keskus) on milloin Kreikassa, milloin Espanjassa.
Ja kuten sanoin, tuntuu kummalliselta, ja ennenkaikkea onnekkaalta, että oma elämä jatkuu ihan samanlaisena kuin ennenkin. Että voi sitten vaikka valittaa kun on niin perhanan kuuma.
1 kommentti:
Sen käsityksen olen saanut että tavalliset ihmiset ovat kyllä hyvin solidaarisia kärsiviä kanssaihmisiään kohtaan, siis siellä. Täällä henkinen ilmapiiri on huomattavasti kylmempi.
Nytkin sataa ja lämpöä on +12 astetta, tuntuu nivelissä. Tämä siis fyysisestä kunnosta.
Voi kuule Sari olla, että fyysinen ja psyykkinen elävät ihmisessä rinnakkain. Juhannuskeleiksi oletin jotain tämän tapaista, maalle olen menossa huomenna, villapaidat on kaivettava esiin.
On Suomessakin vielä yhteisöjä, mutta suvut ovat hajaantuneet niin paljon, että "oikeata" suojaa on vaikea löytää. Ihmisten niputtaminen eri nimillä ryhmiin ei ole sama asia kuin aito yhteisö.
Toivon että pelon jälkeen ihmiset oppivat siellä katsomaan toistensa perään!
Lähetä kommentti