Syys

Pino (aka Lu Bu) nukkuu kummallisessa asennossa. Se lötköttää tuolin päällä, toinen etujalka ja pää roikkuu reunan yli ja toinen etujalka nojaa sohvan reunaan. Aiemmin se retkotti sängyllä tassu sydämellä ja toinen tervehdyksessä pään yllä.
Maijan nukkumisasennot on paljon siistimpiä: joko se kiertyy kissakeräksi tai lotkottaa pitkänä. Harvemmin sitä löytää monimutkaisemmissa asennoissa.
Pinon nukkuminen muistuttaa pikkulasten nukkumista. Kissat muistuttaa pikkulapsia siinäkin suhteessa, että kun menee katsomaan mitä ne tekee, ne on kuin ei olisikaan ja katsoo ilmeenä "ei me mitään".

Kissat nukkuu ja minä odotan että syttyy pizzanteko-inspis. Viimeinkin pohojoisen tuulet toi viileää ilmaa ja voi tehdä ruokaa uunissa. Erittäin sopivasti tuli matalapaine, alkaa nimittäin työt maanantaina. Tai olen jo vähän aloitellut, mutta se on ollut vain sellaista alkulämmittelyä.
 Suunnittelutyötä ja lukemista. Kulttuuri-opintoja ja lasten leirikoulua on tiedossa ensiviikolla, aika kummallinen yhdistelmä taas kerran. Onneksi on sitä amerikkalaisen kulttuurin opetusta aamupäivällä ja lapset iltapäivällä. Toisin päin olisi liian rankkaa.

En minä siis amerikkalaisen kulttuurin suhteen ole mikään asiantuntija, pois se minusta. Olenpahan nyt lueskellut (en vielä tarpeeksi) kaikenlaista historiaan ja kirjallisuuteen liittyvää matskua, jota oppilaani tarvitsee tenttiään varten. Vaikea niistä olisi muuten keskustella tai tarkistaa harjoitusesseitä. Ja kiinnostavaahan se kaikki on; voi peilata lukemaansa presidentinvaali-uutisointiin.

Olen myös "vahingossa" nähnyt aika järkyttäviä elokuvia. Tai siis en kokonaan. Pari päivää sitten katsoin dokumentin tai dokumenttia (kun en voinut katsoa sitä loppuun) Just, Melvin, just evil, joka kertoo pahuudesta. Tarkemmin lastenhyväksikäyttäjästä. Aloin katsella elokuvaa lukematta sen enempää etukäteen mistä aiheesta se oikeastaan oli, ja katsomatta jäi. Muistan kun luin "miehet jotka vihaavat naisia" -kirjaa ja ajattelin että väkivalta siinä oli niin kauheaa että teki mieli uskoa ettei se ole ollenkaan realististista. Mutta valitettavasti melkein mikä tahansa voi olla realistista. (Niinkuin vaikka se, että pikkutyttöjä kiduttaa ja tappaa oma perheenjäsen).
Toinen järkyttävä vahinko oli tänään Brian de Palman elokuva Redacted, joka kertoo Irakin sodasta. Siitä näin vain osan loppuosasta, piti vaihtaa kanavaa kun elokuvan lopussa näytettiin valokuvia sodan uhreista. Elokuva näytettiin RAI Movie-kanavalla, jota en katso kovin usein, kun elokuvat on dubattu. Luulen että tuo Redactedkin oli hieman helpompi niellä juuri siksi että se oli dubattu ja siksi vähemmän "aito". Mutta oli se kamalan ahdistava siitä huolimatta.

Ne elokuvat, jotka olen tietoisesti valinnut katsottavaksi, on olleet kaikkea muuta kuin ahdistavia. Olen katsonut Jane Austen-filmatisointeja (yksi olikin vielä kokonaan näkemättä), romanttisia komedioita, thrillereitä. Kaikkein hienoin elokuvaelämys oli kuitenkin Matrimonio all'italiana. Aina yhtä koskettava, humoristinen ja humaani. Loren ja Mastroianni parhaimmillaan. Sitä vaan aina ihmettelen, miten Vittorio de Sican poika on niin kauaksi puusta pudonnut. Tekee täyttä... hömppää. Vaikka vaikeapa tuollaisten myyttisten elokuvantekijöiden perässä on varmaan hiihtää, pitää kai tehdä jotain ihan erilaista, ettei aina verrattaisi. Totisesti siinä Christian ainakin on onnistunut.

Laitetaanpas uuni lämpiämään. Jo nyt pizza maistuis ja tämän illan elokuvakin on valkattu kohta. Ellei sitten innostuta menemään sateeseen puistokonserttiin, mutta se kyllä kuuluu meille ikkunasta muutenkin. (Jos ne nyt sateelta soittaa ollenkaan)

2 kommenttia:

Ripsa kirjoitti...

Täällä syyskuu pudotti kylmään heti, viileähkön kesän jälkeen. Tulee sellainen vuosi. Muistan että ilmastot ovat kaoottisia luonteeltaan, joten mitään johtopäätöksiä en tästä vuodesta tee. Huomaan ehkä että ilmastonmuutos voi olla lisääntyviä ääri-ilmiöitä.

Olette päässeet jollain lailla ohi maanjäristyksen? Ovatko ihmiset päässeet takaisin koteihinsa? Toivon sitä todella, sillä olen kuullut että muinaisen Armenian maanjäristyksen jälkiä ei ole hoidettu vieläkään.

Ihmisten ei pitäisi kärsiä jos kärsimystä on mahdollista vähentää.

सारी kirjoitti...

Vielä on melkein 5000 ihmistä, jotka eivät ole palanneet koteihinsa. Niistä yli 3600 on väliaikaisissa keskuksissa (telttakylissä), noin sata kouluissa ym. rakennuksissa ja puoltoistatuhatta hotelleissa.

Mannjäristyksistä kärsineet rakennukset on pikkuhiljaa tarkistettu ja tuotantorakennuksista osa on jo käytössä, mutta aika pitkään järistyksen seuraamukset vaikuttavat maakunnan elämään.

Solidaarisuuskampanjat jatkuvat, mutta luulen että aika moni kokee vaikeaksi palata "normaaliin" elämään. Koulujen alku saattaa auttaa lapsiperheitä, en tiedä miten selviävät ne, joiden työ meni sen siliän tien.