Last time I saw you it was dark*

Ei sille mitään voi, tämä viikko nyt on vaan omistettava hauskanpidolle. Eilen kutsuttiin illalliselle ja olihan sinne mentävä. Teki hyvää, olisin muuten kykkinyt kotona naamakirjaa tutkimassa tai muuten pitänyt ikävää.

Olen vähän ristiriitaisin tuntein suhtautunut viime aikoina näihin verkkovärkkeihin, kuten nyt tuohon naamakirjaankin. Minua ei saa kirveelläkään päivittämään tekemisiäni joka päivä saati sitten joka siunaaman hetki. Olen myös vastahakoinen tutustumaan ihmisiin virtuaalisesti; ei niin, että en uskoisi täällä/tuolla jossain olevan joukoittain hienoja, tutustumisen arvoisia ihmisiä. Minusta vain tuntuu etten ehdi edes kunnolla pitää yhteyttä niihin, joista jo välitän.

Jotenkin vierastan myös sitä ajatusta, että jossain on kattavaa tietoa kaikesta siitä mitä teen tai mistä olen kiinnostunut. Ei mitään isoveli-syndroomaa tarvitse olla, kun alkaa miettiä mihin sitä kaikkea tietoa voi käyttää. Eräs tuttava sanoi, että käy joskus "vakoilemassa" entistä miestään naamakirjassa. Se kuulosti jotenkin...pateettiselta. On paljon helpompi pysyä perillä toisen asioista virtuaalisesti kuin seurata heitä kiikareilla naapuri-ikkunasta. Eikö naamakirja/twitter/mikätahansasocialnetwork oikeastaan suorastaan houkuttele tirkistelemään? Aivan samoin kuin blogit, tosin vieläkin tehokkaammalla tavalla? Miksi minua ärsyttää se, että minusta tehdään puoliväkisin tirkistelijä?
Itseasiassa naamakirjassa minua taitaakin hieman tökkiä se, mitä se ohjaa minua tekemään, ei se, mitä muut saavat tietää minusta.

Pysyn siis politiikassani: jos asia ei tunnut minua koskevan, (siis jonkun postaus seinälleen) en sitä edes lue.

Mutta siitä olen kiitollinen, iloinen ja onnellinen että joskus, silloin tällöin saan ihan oikeaa postia naamakirjan kautta. Kuten asianosaiset tietävät.

*Tämä nyt sattui olemaan biisin alku, jota kuuntelin, kun aloin kirjoittaa tätä postausta. Kyseessä on tietysti Fink.