Näytetään tekstit, joissa on tunniste sellaisia päiviä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sellaisia päiviä. Näytä kaikki tekstit

Pihalla kuin parveke

Otin kuvan sillä aikaa, kun muurari kävi vinkkaamassa kaveriaan avuksi.

Juuri kun ajattelin vetää mukavat "töistäpalattuajasyötyä"-nokoset, tapahtui.
Alkoi kuulua helvetinmoista meteliä. Painevasara. Hetken päästä möly taukosi, ovikello soi, oven takana huusi joku mies "olen muurari" ja päästimme sen sisään. Mies sanoi tulleensa tuhoamaan parvekkeen. Olimme hieman äimistyneitä, koska tietojemme mukaan kukaan ei ollut pyytänyt muuraria tuhoamaan parvekettamme. Luotimme kuitenkin miehen rehellisyyteen ja päästimme hänet parvekkeelle. Sanoin muurarille, että ehkä olikin aika korjata parveke, siellä nimittäin kasvoi ruohoa. Muurari sanoi, että eikös se ole hyvä asia, että kasvaa ruohoa. Sanoin, että ei, jos se on vääränlaista.
Kun olin näin onnistuneesti veistellyt huumevitsejä, kaduin, sillä ajattelin jo kuinka mies menisi kertomaan kaikille naapureillemme, että kasvatamme ruohoa. Ei siinä mitään, mutta meidän mies näyttää juuri sellaiselta pitkätukalta, että hänen voisi uskoa kasvattavan vaikka mitä.

Muurari tuhosi laatat painevasaralla ja kantoi ne ulos.
Heti kohta alkoi sataa ja tuulla ja salamoida ihan vimmatusti.
Kissa oli kauhuissaan ja piileskeli sohvan alla.

Minä ihmettelin, että mitä vielä.