Puolalainen orpo

Yksityisoppilaani ovat loistavia. Eilen en halunnut pilata mainiota pahaa tuulta kirjoittamalla omasta eläkeläisopiskelijastani.
S.C on melkein seitsemänkymppinen, mutta nuori kuin mikä. Vähän samanlainen kuin oma isäni: hommailee joka päivä kaikenlaista, hankkii uusia harrastuksia, ja ennen kaikkea on aina hyväntuulinen. Hän oli päättänyt opiskella englantia, koska poika asuu Englannissa. "Kun käydään siellä, ymmärrän nämä kaikki good morning ja sellaiset, mutta en osaa vastata". Tällä seudulla automekaanikon uralla voi tosiaankin päätyä Englantiin; S:nkin poika oli Ferrarilla töissä, mutta sai sitten vielä paremman paikan joltain englantilaiselta tallilta (jonka nimeä en muista; F1 ei ole vahvimpia lajejani).
S onkin mainio oppilas; hoksaa heti, että turha yrittää kääntää sanatarkasti italiasta englanniksi, opettelee sanojen äänneasun tunnollisesti (ei halua kuulostaa kököltä pojan korvissa) ja tarjoaa aina teetä (koska englannissa juodaan aina teetä). Myös hieman höpsö vaimo osallistuu tunneille, mutta vain ihaillakseen, kuinka hyvin S osaa englantia. "Kyllä minäkin haluaisin, mutta ei vaan ole kielipäätä".
Vaimon lisäksi tunneille osallistui kerran myös vaimon vielä höpsömpi (luultavasti täysin seniili) veli, joka asuu yläkerrassa hoitajan kanssa. Tuo hoitaja oli puolalainen 21 vuotias orpotyttö, joka puhui kahden kuukauden Italian oleskelun jälkeen kieltä aika hyvin, mutta ymmärrettävästi kovin rajoitetusti. Pidin siis oppitunnin S:lle yleisönä vaimo (joka silloin tällöin huokasi "kyllä sinä osaat") vaimon veli (joka lähinnä kai yritti tajuta kuka minä olin ja mitä tein) ja puolalainen tyttö (joka hymyili kauniisti ja yritti houkutella hoitovanhustaan pois "häiritsemästä"). S opiskeli, minä olin hämmentynyt, mutta opetin.
Tämä tapahtui alkuaikoina, nyt puolalainen orpo on takaisin Puolassa hoitamassa sisaruksiaan. "Hyvä tyttö, kovin kärsivällinen".

Toivottavasti tyttö muistaa että kysymykseen "What's your job?" voi vastata rakenteella "I'm a...". Ainakin S. oppi tuon sen oppitunnin aikana.