Väsynyt mutta äkäinen

...taistelen masennusta vastaan, rakas päiväkirja.
Viime päivien sumu ja kylmyys (huh huh, alle 15 astetta) on liikuttanut minussa jotain raskasta ja jähmeää. Surua ja ikävää, luulen. Olen syyttä äkäinen, haluaisin jotain mutta en tiedä mitä; olla rauhassa, mutta en yksin.

Muutama yö sitten heräsin jo neljältä. Joskus kärsin tyypillisestä aamuyön unettomuudesta, luulen että kuun kierrolla on asiassa jotain tekemistä. Joka tapauksessa heräsin, enkä enää saanut unta; nousin ja menin olohuoneen sohvalle katsomaan aamuyön ohjelmia. Usein, olen huomannut, neljän aikaan tulee joko ranskalaisia elokuvia, charlien enkeleitä tai opetusohjelmia. Tällä kertaa katsoin luennon mediasosiologian alalta, aiheena "analogisesta digitaaliseen". Muuten luento oli samaa vanhaa tietoyhteiskunta-internet-informaation valtatie-jauhantaa, mutta lopussa luennoitsija esitteli omasta mielestään aiheelle olennaisia ajattelijoita. Hän siteerasi Philip Dickiä (tarkemmin kirjaa " Do Androids Dream of Electric Sheep" eli se, josta tehtiin Blade Runner). Lainausta en nyt tarkalleen muista, mutta olennaista oli, että päähahmo pystyy tuntemaan ja kokemaan kaiken, mitä ihmisten päässä liikkuu, informaatiota voi ottaa suoraan aivoista. Tämä lainaus muistutti minua kummallisesta kokemuksesta, joka minulla oli kerran vuosia sitten.

Olin ollut päiväkausia kotona, suunnilleen vain käynyt postit laatikosta. Luultavasti olin hieman masentunut. Kun sitten ihan pakosta lopulta jouduin lähtemään kaupungille, yht'äkkiä tunsin olevani kuin jonkinlainen yliherkkä antenni; tuntui kuin olisin nähnyt kaikki kadulla tapaamani tuntemattomat jotenkin yliluonnollisen selvästi, kaikki ilmeet, tunnetilat, melkein ajatuksetkin tuntui epätavallisen läpinäkyviltä. Totesin, että sosiaalinen deprivaatio nähtävästi tekee joko yliherkäksi tai sitten vähän pöpiksi.
Kun muistin tuon "ajatustenluku-hetken", tuli mieleeni myös se väsynyt masennus jota niihin aikoihin podin. Silloinkin oli syksy. Muuta yhteistä tilanteessa ei ehkä olekaan, tunnen vaan taas väsymystä, surua, ikävää.

Ajattelin kyllä masennuksen lisäksi tuota kykyä lukea toisten ajatuksia. Tietokoneen käyttäjä joutuu päivittämään virusohjelman joka aamu, jotta voi pitää laajakaistan toiminnassa ilman massiivista hyökkäystä; entä jos mieltä voidaan joku päivä lukea? Mitä mainosmahdollisuuksia! Mikä homma suojella omia aivojansa! Tietysti ne, joilla ei ole tarpeeksi tietoa ja/tai varoja suojellakseen mieltään, päätyvät täysin manipuloiduiksi, aivan kuten ne, joilla on nyt pc:llä explorer, messenger eikä mitään hajua palomuurista. Kauhistuttava ajatus ihmisistä, joiden mieli on täynnä kaupallisia tiedotteita, ohjelmoituina ostamaan.
Ja oikeastaan, eihän tuo olekaan niin mahdotonta.
Nyt menee tosi masentavaksi.
Onneksi olen saanut ihanilta miehiltä myönteistä palautetta noista vanhoista runoistani. Nyt menenkin potemaan ikävää hyvillä mielin.

2 kommenttia:

Jot kirjoitti...

Joo, minäkin olen ihana mies ja tykkäsin runoistasi. Hyvää vkonloppua. :)

Sari kirjoitti...

Kiitos, tuntematon mutta ihana mies! :)