Tabuja

Söin juuri grillikanaa, maukasta ja kevyttä. Sinänsä siinä ei ole mitään sen ihmeellisempää, paitsi kanan hinta.
Supermarketissa valmis grillattu kana: €1,50. Puolet vähemmän kuin pari kuukautta sitten.

Mennään ajassa taaksepäin ne kaksi kuukautta: uutisissa näytetään läjittäin kanoja, joita tapetaan tai jopa poltetaan elävältä, koska ehkäistään lintuinfluenssaa. Kiinassa, tai Siperiassa.
Kaksi kuukautta sitten anoppini sanoi näitten kuvien ääressä: "nyt sitten ei syödä kanaa." Ja koska anoppini on kansan käden valtimolla, hän aavisti oikein. Kanaa ei todellakaan syödä. Kanateollisuus tiedottaa päivittäin maatalousministerin säestyksellä, että italialainen kana on turvallista: a) koska kanat kasvatetaan sisätiloissa ja mahdollisia tartuntoja tarkkaillaan, b) koska kypsästä kananlihasta ei voi saada flunssaa.

Uskooko kansa?

Kanateollisuus kärsii, pienet yksiköt menevät konkurssiin, hinnat laskevat. Ja minä voin syödä puolentoista euron grillikanaa. Kyllä kansa tietää.

Italialaiset polttavat tupakkaa, paljon. Jo vuosikymmenet on tiedetty, että tupakka aiheuttaa syöpää. Eikä se tee hyvää, vaikkei heti syöpä iskisikään: esim. oman mieheni tulon kuulee jo satojen metrien päästä yskän perusteella. Kun tupakkalaki, joka kielsi julkisissa tiloissa tupakoimisen, tuli voimaan, mitä sanoivat italialaiset?
"Turhaa holhousta", "yksilönvapaus uhattuna", "tekopyhää, ilmansaasteet on paljon vaarallisempia".

Yksikään tupakkatehdas ei ole vielä tainnut mennä konkurssiin, ehkä muutamat tupakkaa EU:n tuella viljelevät ovat vaihtaneet alaa.


Luen juuri (kiitos Nyt-keskustelupalstalla näkemäni suosituksen) Mary Douglasin klassikkoa Purity and Danger. Lyhyesti, kirja puhuu siitä, miten käsitys puhtaasta muokkaa sitä, kuinka käyttäydymme. "Primitiivisissä" kulttuureissa puhutaan tabuista, nykyisin puhumme riskeistä.
Tässä katkelma esipuheesta:

Dangers are manifold and omnipresent. Action would be paralysed if individuals attended to them all; anxiety has to be selective. We (me tässä tarkoittaa kirjoittajaa ja Aaron Wildavskya joka teki yhteistyötä kirjoittajan kanssa) drew the idea that risk is like taboo. Arguments about risk are highly charged, morally and politically. Naming a risk amounts to an accusation. The selection of which dangers are terrifying and which can be ignored depends on what kind of behaviour the risk-accusers want to stop.
p.xix

Siis se, mikä on varteenotettava riski, suuntaa kansan käytöstä haluttuun suuntaan. Kuka siis halusi että kanaa ei syödä? Jos minulta kysytään, ei oikeastaan kukaan. Käytöstä ohjasi se, että kuvalla on enemmän todistusvoimaa kuin tieteellisellä totuudella. Nykyajan mediahysteria on minusta ihan yhtä järjetöntä kuin minkä tahansa luonnonkansan pelkoon perustuva tabujärjestelmä. Koska molemmat nimenomaan perustuvat pelkoon. Pelossa ei ole mitään järkevää.

Pitäisikö ostaa kanaa pakastimeen? Enpä taida ihan vielä, luultavasti halpaa kanaa löytää vielä jonkin aikaa.