Filosohvailun näkökulmasta

Uuno Turhapurolla oli tapana maata sohvalla. Muistan sketsin, jossa hän selitti naputtavalle vaimolle, että näennäinen tekemättömyys oli vain illuusio; oikeastaan hän teki kaikenlaista: keuhkot hengittivät, veri kiersi, suolisto sulatti lenkkimakkaraa jne. Itse olen Turhapuromainen lötkyilijä, mutta minun kohdallani näennäinen sohvalla makailu on oikeasti ajattelua. Joskus ajattelu voi näyttää musiikin kuuntelemiselta tai jopa television katselulta, mutta se on harhakuva.

Viime yönä ajattelin ankarasti katsoessani RAI3:lta luentoa, luennoitsijana ei yhtään sen vähempi kuin Gilles Deleuze.
Hän puhui näkökulmasta. (italiaksi se on muuten, kuten englanniksikin, näköpiste: punto di vista; ranskaksikin se on point.)

Nyt tulee matematiikkaa:
Pascalin kolmio tai mikä lie pyramidi on seuraavanlainen rakennelma:

                 1
             1   1
           1   2   1
         1   3   3   1
       1   4   6   4   1
     1   5  10   10  5   1
   1   6  15  20   15  6   1
 1   7  21  35   35  21  7   1

(jos joku nyt ei tajua tätä rakennelmaa, alemmassa rivissä lasketaan aina ylemmän rivin vierekkäiset luvut yhteen)
Kiinnostavaa tässä kolmiossa on se, että siitä löytyy myös kahden potenssit:
ensimmäisellä rivillä tulos on 1, siis kahden nollapotenssi; toisella rivillä 1+1 eli kaksi potenssiin yksi, sitten 1+2+1 eli kaksi potenssiin kaksi jne.
Miten tämä liittyy näkökulmaan? Siten, että ajatellen tuon rakennelman näkökulmasta kaikki luvut voidaan nähdä kahden potensseina. Niin Deleuze selitti. (Itse jäin vain ihmettelemään tuota kolmiota, joten varsinainen yhteys näkökulmaan jäi vähän epäselväksi; mutta hei, kello oli yli yksi yöllä ja olin tehnyt paljon töitä)

Tajusin paremmin ajatuksen näkökulmasta anamorfoosin käsitteen kautta. (Myös koska esimerkkinä käytetty maalaus oli ennestään tuttu; Deleuze ei käytä muita multimedioita kuin liitutaulua, joten teos piti kuvitella)
Holbein on tehnyt kivan jekun tauluunsa lähettiläät: jos kuvan alaosassa lököttävää epämääräistä vaaleaa möykkyä katsoo oikeasta näkökulmasta, näkee, että kyseessä onkin oikeasti pääkallo. Siis Holbein (reikä-luu). Anamorfoosissa nimenomaan muodoton muuttuu muodoksi. (Erotukseksi: metamorfoosissa muoto muuttuu toiseksi muodoksi) Siis näkökulma ratkaisee.
Deleuzen pointti olikin, että näkökulman relatiivisuus, siis se että totuus riippuu näkökulmasta, ei tarkoita että totuus on eri totuus eri näkökulmasta. Näkökulmat ovat mahdollisuuksia nähdä totuuden joku kenttä. Tai jotenkin niin hän sen sanoi.

Tämä istuu mainiosti omaan totuuskuvaani.
Ja ihmiskuvaani.

Olen tullut filosohvailussani siihen lopputulokseen(tai välitulokseen) että ihmiset jakaantuvat karkeasti kahteen kategoriaan: mustavalkoiset ja värilliset.
Mustavalkoiset omaavat näkökulman, josta kaikki näyttää valkoiselta omalla puolella, ja mustalta itse asetetun kuvitteellisen rajan toisella puolella; esim. jos olen oikeistolainen, kaikki minkä voin laittaa vasemmalle, on mustaa. (Ja kaikki pitää nimenomaan luokitella vain ja ainoastaan kahteen luokkaan).
Värilliset omaavat kyvyn nähdä useita värejä, päällekkäisyyksiä, ristiriitaisuuksia. Erilaisia sävyjä. He raivostuttavat mustavalkoiset ajattelijat, koska eivät asettaudu kahden luokan systeemiin. Joten he ovat epäluotettavia hyppiessään luokasta toiseen. Tänään vasemmalla, huomenna selvästi oikealla.

Mutta luokkia tässä mallissa on vain kaksi; se taitaa tehdä minusta mustavalkoisen ajattelijan!?
Vaihdetaan näkökulmaa ja sanotaan sitten että oikeastaan on olemassa myös ihmisluokka, joka kykenee erottamaan värejä 16, toinen, jossa värejä on miljoonia ja mustavalkoisissakin on niitä, jotka erottaa harmaan eri sävyt...

No, itse en jaksanut seurata Deleuzea tuota enempää; tai olisin jaksanut, mutten halunnut valvoa liikaa. Sinne jäi ahtaaseen luokkahuoneeseen pitkine kynsineen ja tärisevine käsineen harmaapäinen Deleuze ranskalaisten opiskelijanuorten keskelle.
Merci, au revoir.