Joulu löytyi

Ennen tätä viikonloppua en ollut oikein sisäistänyt joulua. Ei tuntunut yhtään siltä, että se oli tulossa ja lähellä.

Eilen olimme ystävien kanssa kaupungilla sunnuntain iltapäiväkävelyllä, ja minulle tuli jouluinen olo!

Asumme hieman vanhan keskustan ulkopuolella, ja koska harvoin keskustaan on mitään asiaa, tulee siellä myös käytyä aika satunnaisesti. Eilen olikin ensimmäinen kerta, kun näin kokonaisuudessaan jouluvalot, näyteikkunoiden joulukoristeet, pikkukaduille ja tuomiokirkon aukiolle levittäytyneet joulukojut. Tuomiokirkko on todella kaunis, se on varmasti yksi Euroopan kauneimmista romaanisen kauden kirkoista, tuhat vuotta vanha. Kun kävelimme sen ohi, edessä oli kaksi ratsupoliisia (carabinieereja) valkoisine hevosineen ja hienostuneine univormuineen. Viittoineen he olivat komeita, hevoset siroja, tuomiokirkko henkeäsalpaavan kaunis, hevosia silittävien lasten silmät säihkyivät...juuri kun sanoin miehelle että on kuin postikortista, joku otti valokuvia. Olisin ottanut minäkin, jos olisi ollut kamera.

Karkkikojuista kantautuva paahdetun sokerin ja pähkinöiden ja manteleiden tuoksu on miellyttävän makea ja yhdistän sen mielessäni zampognarien musiikkiin. Joulun alla nuo paikalliset säkkipillin soittajat tulevat vuorilta kaupunkiin, ja pillin äänet kaikuvat vanhan kaupungin kaduilla. Eilen ei näkynyt zampognareja, joku yksinäinen viulisti soitti joululauluja via Emilian varrella.

Jouluisinta oli käynti kirjakaupassa. Ystävillämme on ala-aste-ikäiset lapset, ja heidän innostuksensa kirjojen ääressä oli melkein liikuttavaa. (Ja salaa löysin myös pari joululahjaa, älkää kertoko perheelleni)

Tulimme pimeän laskiessa meille, joimme teetä ja sytytimme kynttilöitä. Vaikka lapset olivatkin kiinnostuneempia teiniemme tietokonepeleistä, tunnelmassa oli jotain kotoisen jouluista: lapsien ääniä, kynttilöitä ja lämmintä juotavaa.

Tule, joulu kultainen!