Häviäjiä ja häviäjiä

Nämä vaalit jättivät ainakin minut sanattomaksi.
Minullekin kävi niinkuin kuin sille populalle, joka oli jo valmiina turuilla ja toreilla juhlimaan voittoa. Sitten kun ääntenlaskennan tulos alkoi näyttää yhä tasaisemmalta, ja tuloksen saaminen siirtyi, koko juhla vaimeni epämukavaksi odottamiseksi. Lopulta, vaalituloksen selvittyä,voitonkiljaisu oli vain hymähdys.

Häviäjäkin lausui kitkeränä:" ketään ei voi julistaa voittajaksi ennenkuin hylätyt äänet on tarkastettu". Berlusconi ei vaan voi hävitä. Ei, vaikka hänen itselleen räätälöimänsä vaalilain muutoksetkin niinsanotusti räjähtivät käsiin. Ulkomailta tuli senaatin voitto vasemmistolle (toivona oli, että ulkomailla rakastetaan Berlusconia,!)ja pienellä äänierolla vasemmisto sai kuin saikin sen oikean enemmistöaseman parlamentissa, kun laki antaa voittajalle automaattisesti 340-277 tilanteen, olipa eroa vaikka vain yhden äänen verran.
Tuolla hylättyjen äänten tarkastuksella Berlusconi kai toivoo jonkinlaista Bush-Kerry-tilanteen tapaista ihmettä, mutta luulenpa että Silvio saa keksiä muuta puuhaa kuin pääministerinä keekoilemisen...

No nyt siis kukaan ei oikeastaan voittanut, mutta hallitus vaihtuu. Lupaus on yrittää tehdä kokoavaa politiikkaa viiden vuoden "hajoita ja hallitse"-tendenssin jälkeen.
Jos koko maa alkoi jo lajitella viinejäkin vasemmisto-oikeisto akselille, tulee olemaan vaikeaa ajatella politiikkaa muiden kuin mustavalkoisten linssien läpi.

Ai niin, minun suosikkini voitti; Bertinotti nähdään luultavasti ministerin pallilla ja siitä olen vilpittömän iloinen. Tämä maa tarvitsee sivistynyttä porukkaa johtajikseen!

4 kommenttia:

Maurelita kirjoitti...

Olipa vaalit ! Seurattiin ihmetellen ja äimisteltiin että kuka nyt oikein voitti...

Se mikä vielä ihmetyttää, on että melkein puolet maasta kumminkin äänesti Il Cavaliereä. Kummallista tosiaankin, jollei peräti epäilyttävää.

Toivottavasti asiat kehittyvät nyt parempaan päin, ja ehkä ensi kerralla jenkitkin saavat oikean kandidaatin läpi !

=)

Anonyymi kirjoitti...

Jokohan se Berluskonna nyt saatas linnaan..

सारी kirjoitti...

Sanos muuta, Maurelita. Vähän on huijatuksi tulleen olo,kun Forza Italia vielä vetää noin paljon ääniä, puhumattakaan noista oikeistovaahtoajista....


Olli hei, joku raja se on optimismillakin!

Leonoora kirjoitti...

Onnittelut täältä. Helppoa ei uudella hallituksella tule olemaan maan vaikeassa taloudellisessa tilanteessa. Brodi kumppaneineen kai sai aiemminkin asioita parannettua, joten toivoa sopii, että jälleen hän pystyy sen tempun tekemään.