Kevätväsymyksen kourissa on helppo meditoida

Katolilaisuus on kollektiivinen, seremoniallinen uskonto. Siinä se muistuttaa erittäin paljon hinduismia tai mikä se nyt sitten onkin se monenkirjava kulttien kasautuma siellä jossain Intiassa. Ei ole vaikea löytää yhtäläisyyksiä pyhimysten ja monien jumaluuksien palvonnan välillä; ovathan kumpikin sitäpaitsi ajatuksena kovin samanlaisia. Yksi jumaluus, henki, voima, jota sitten palvotaan vähän helpommin lähestyttävien ikonien kautta.
Toinen silmiinpistävä yhtäläisyys on uskonnollisten kulkueiden traditio; täällä Pohjois-Italiassa niitä ei enää harrasteta, mutta sisilialaiset tulevat maailman ääristä omien kyliensä nimikkojuhliin, joissa yleensä kannetaan jättimäisiä pyhiä patsaita(joko Jeesusta, Mariaa tai molempia). Tunnelma, ainakin näin sivustakatsojalla, on hyvinkin verrattavissa Jagganathiin.

Nuo ominaisuudet vetoavat minuun, esteettisyys, kollektiivisuus. Mutta siihen se sitten jääkin.

Taannoin pidätettiin kuuluisa mafia-padrino, joka oli pakoillut 40(!) vuotta. Hänen piilopaikastaan löytyi mm. Padre Pio-pyhimyksen kuva ja ilmeisen tarkkaan luettu ja kommentoitu piplia. Se kertoo jotain. En tiedä mitä. Ehkä sen, että voit kuulua sekä rikollisjärjestöön että katoliseen kirkkoon, eikä siinä ole mitään ristiriitaa. Tunnen myös katolisia kommunisteja, joten ei ole mikään pyhää tässä maailmassa.

Tuttavapariskunnan lapset kastetaan pian. Vanhemmat kun ovat kääntyneet takaisin Paavin helmoihin seikkailtuaan nuoruutensa buddismin jännittävissä ja mystisissä piireissä. Nyt lasten ollessa kouluikäisiä heistä alkoi tuntua siltä, että lapsuuden muistot pyhäkoulusta ovat jotakin, jota jälkikasvunkin pitäisi kokea. Sitäpaitsi he ovat löytäneet kirkon, jossa messumusiikista vastaa sähkölanka -orkesteri.

Minä, ankara protestanttinen agnostikko, tuomitsen moisen kevytmielisyyden!
Luoja minua varjelkoon heidän kohtaloltaan; en halua kääntyä agnostikosta takaisin tapakristityksi!

3 kommenttia:

Katja kirjoitti...

Otetaan vaikka esimerkiksi Nichi Vendola: mies on homoseksuaali, kommunisti ja uskossa. Näinhän voi käydä, en usko että uskoaan, uskomattomuuttaan tai seksuaalista suuntautumistaan voi valita, poliittisesta suuntautumisestakaan en ole ihan varma. Vai voisiko minusta kehkeytyä oikeistoliberisti jos oikein kovasti harjottelisin? ;)

Sari kirjoitti...

Olenkin hieman hämmentynyt siitä, että niin moni, joiden olemassaolonkin kirkko asettaa kyseenalaiseksi, ja myös aika jyrkästi, ovat kuitenkin katolisia. Ymmärtäisin kristityksi julistautumisen, mutta en kirkkoon kuulumista...Mutta kaikkia valintojaan on kai itse kunkin vaikea loogisesti selittää. Joskus valinnat on enemmänkin sellaisia tunnejuttuja.

Voi herra paratkoon, eikö meitä ole kaikkia treenattu ihan liikaakin "markkinavoimien" taholta!? Kuule, sinun on hyväksyttävä tosiasia:luulen että olet jotenkin geneettisesti virheellinen, eikä harjoittelukaan tekisi sinusta enää oikeistolaista! Meitä on monia!;)

Petja Jäppinen kirjoitti...

Minä miellän itseni eräällä tavalla edelleen katoliseksi, mutta en ole koskaan ollut kristitty