Ojjoi maailman menoa.
Tunnen suurta vastuuta teini-ikäisten lasten äitinä. Ja olen huolissani. Eilen poikani (14v.)oli kahden kaverinsa kanssa joutunut ryöstö-yrityksen kohteeksi: hän kertoi tapahtuneesta sanoen: "En ollut peloissani, kun mulla ei ollut kännykkää ja rahaakin vaan vähän mukana". Tukkani nousi pystyyn, kun selvisi, että ryöstäjät olivat uhanneet veitsellä.
Vatsassani on vieläkin ilkeä tunne. Haluaisin muuttaa takaisin Pohjois-Karjalan metsiin. Mutta poikani ei. (Hän kertoi asiasta vitsaillen itsepuolustustaidoillaan, jotain wushu-vöiden väristä. Se on hänen tapansa ylittää pelot, huomasin;en usko hetkeäkään, että häntä ei pelottanut. Luultavasti hän halusi myös rauhoitella minua jotten estäisi häntä menemästä ulos kavereitten kanssa)
Luin tänään kiinnostavan artikkelin viime viikon Internazionalesta. Juttu käsitteli japanilaisia nuoria, tai nuoria aikuisia, jotka lamaantuvat kilpailuhenkisen ympäristön paineesta niin, että sulkeutuvat omaan huoneeseensa kirjaimellisesti vuosiksi. Äidit kantavat ruoan oven taakse, joten hikikomorin, (jonka voisi kääntää "vetäytymiseksi" tai "vetäytyneeksi") maailmasta tulee usein vain tatamin kokoinen loukko jossa pelata videopelejä tai kuunnella musiikkia.
Itse ihmettelin artikkelia lukiessani heti mikä hikikomorien vanhempia vaivaa. Jos joku on kymmenen vuotta pysynyt huoneessaan, luulisi jo vähän aiemmin vanhempien tekevän jotain. Lopettavan palvelemisen ja ylläpidon, pyytävän apua, murtautuvan huoneeseen väkipakolla, mitä tahansa. Kirjoituksesta sain sen käsityksen, että vanhemmat ovat jokseenkin avuttomia tällaisen tilanteen edessä; äidit hyysäävät ja isät teeskentelevät ettei mitään ongelmaa ole. Jonkinlainen tukikeskus on tätä syndroomaa sairastaville jo perustettu, heitä autetaan tukihenkilön avulla palautumaan yhteiskuntaan.
Italiassa nuoret ja nuoret aikuiset ovat epävakaisen taloustilanteen pakottamina usein vanhempien hyysättävinä kuten nuo hikikomorit; italialaiseen mentaliteettiin vain ei kuulu se, että jäädään istuskelemaan omaan huoneeseen. Täällä itsetuhoisuuskin on sosiaalisempaa: käytetään huumeita ja/tai tehdään pikkurikoksia, usein porukassa. Ja nämä pikkurikolliset ovat poikani ikäisiä, kuten ne ryöstäjät eilen. Ja minä ihmettelen, mitä heidän vanhempansa hommaavat.
Olen teini-ikäisen äiti ja olen huolissani.
p.s. Eihän teinirikollisuus mikään uusi ilmiö ole. Mutta kasvanut se on. Sanokaa mun sanoneen.
4 kommenttia:
No se on pitkä tarina...mutta lyhyesti ja ytimekkäästi: mies toi.
Rikollisuus on lisääntynyt koska lakeja on enemmän.
Väkivalta on vähentynyt, mutta siitä raportointi on lisääntynyt.
Omaiseltani sain aika paljon informaatiota.
Hän on poliisitarkastaja.
Voihan se olla, että kyseessä on tilastoharha, kuten esität.
(esim.kännykkävarkaudet nyt tietysti on lisääntyneet huimaavasti sen jälkeen kun kännyköitä ylipäänsä on olemassa)
Mutta ainakin tässä kaupungissa(Modena on suunnilleen Tampereen kokoinen maalaiskaupunki) pitkään asuneet sanovat, että noin niinkuin paikallisesti ajat ovat muuttuneet: pikkurikollisuus on lisääntynyt niin, että pelon maantiede vallitsee vähän jokapuolelle, ei vaan ja ainoastaan esim. aseman kulmilla.
Ja mikrorikollisuus on nimenomaan nuorten, ja joskus erittäin nuorten, erikoisalaa.
Itsekin olen ollut huomaavinani muutoksen.(Melkein hesalaisilta alkavat vaikuttaa)
Ah...Modena. Vietin osan viime vuotta siellä päin.
Jos asiat menevät ok. olen niillä nurkin ja Umbriassa tasan vuoden päästä 10 päivää.
Tosin välillä saatan käydä Algherossa.
Lähetä kommentti