jos kiintyy liikaa
pimeän syliin
muuttuu
sokeaksi
hauraaksi
hauraaksi
kuin olennot
meren tuntemattomien
syvyyksien pimeässä
luuttomat
paineen alla
luhistuvat
miten makea kipu
nousta pinnalle
täyttyä hapesta
valosta
äänistä
aukaista silmät
***
sanasi
kuin muinaisen auringon
miljoona pientä kämmentä
valonsäteitä
ihollani
runotorstai
5 kommenttia:
Valoon astuminen vaatii rohkeutta.
Pidin tästä runosta.
Runo vai kaksi runoa? Pidin molemmista teksteistä olivat yhtä tai ei. Hienoja tekstejä!
Oikeastaan kyseessä onkaksi ihan erillista runoa, mutta huomasin, että ne menee ihan hyvin peräkkäin, ikäänkuin kaksi näkökulmaa, kaksi melkein vastakkaista tunnetilaa valoon liittyen.
Susu, niin, pimeydessä voi joskus olla turvallista kölliä ja muutos on aina pelottavaa. Masennus tai suru on kuin uppoaisi veteen, ja kun tarpeeksi pitkään on upoksissa, alkaa kasvattaa kiduksia...
Kunhan haastelen
Ihailua ja ylistystä runojesi johdosta jälleen kerran!
Lähetä kommentti