Valo

jos kiintyy liikaa
pimeän syliin
muuttuu
sokeaksi
hauraaksi

hauraaksi
kuin olennot
meren tuntemattomien
syvyyksien pimeässä
luuttomat
paineen alla
luhistuvat

miten makea kipu
nousta pinnalle
täyttyä hapesta
valosta
äänistä

aukaista silmät


***

sanasi

kuin muinaisen auringon
miljoona pientä kämmentä

valonsäteitä
ihollani


runotorstai

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Valoon astuminen vaatii rohkeutta.
Pidin tästä runosta.

Anonyymi kirjoitti...

Runo vai kaksi runoa? Pidin molemmista teksteistä olivat yhtä tai ei. Hienoja tekstejä!

सारी kirjoitti...

Oikeastaan kyseessä onkaksi ihan erillista runoa, mutta huomasin, että ne menee ihan hyvin peräkkäin, ikäänkuin kaksi näkökulmaa, kaksi melkein vastakkaista tunnetilaa valoon liittyen.

Susu, niin, pimeydessä voi joskus olla turvallista kölliä ja muutos on aina pelottavaa. Masennus tai suru on kuin uppoaisi veteen, ja kun tarpeeksi pitkään on upoksissa, alkaa kasvattaa kiduksia...

Anonyymi kirjoitti...

Kunhan haastelen

Leonoora kirjoitti...

Ihailua ja ylistystä runojesi johdosta jälleen kerran!