Uutimet

Ihan joskus vaan uutisia kuunnellessa tulee miettineeksi, minkä ihmeen takia joku tapahtuma on "uutinen".
Mitä yleistä merkitystä on esimerkiksi sillä, että jalkapalloliiton entisen johtajan, nykyisin Milanin toimitusjohtajan poika, on saanut oluttuopista otsaan jossain trendi-baarissa? Tai miksi uutisissa on useaan otteeseen korostettu sitä, että tänä kesänä raiskauksia on ollut tavallista enemmän? Tai miksi uutisotsikoissa pääuutiseksi pääsevät muutenkin erityisesti siirtolaisten seksirikokset, tai tapaukset, joissa siirtolaisnainen kuolee? Ja muuten, oliko australialaisen krotiili-ihmemiehen kuolema luonnon kostoisku?

En tiedä, minusta uutisten päätoiminen tehtävä on toimia maailmankuvan rakennuspalikkana. Itse luen mieluummin uutisia, jotka ovat muovailuvahaa, en kuutioiksi pakotettuja todisteita ihmisen yksinkertaisuudesta. Ei siksi, että minulla olisi joku maailmoja syleilevä, universaali hätä uutisten tarjomasta maailmankuvasta, ei suinkaan. Syyni on ihan vaan perhekeskeinen: kun anoppini ihmettelee, miksi kaupunki antaa siirtolaisille isoja asuntoja keskustasta ("en halua olla rasisti, mutta...") , menee riitelyksi, jos väitän hänen olevan uutisoinnin uhri.

6 kommenttia:

Katja kirjoitti...

No tuostahan se Jäppinenkin vallan vasiten kirjoittaa, puhumattakaan mitä uutisoinnilla saadaan aikaan Ameriikassa, lähdetään sotimaan terrorismia vastaan, annetaan poliisille salakuunteluvaltuuksia, ostetaan turvalukot ja käsiaseita. Vähän sitä samaa muuallakin, mutta Ameriikassa kaikki on isompaa ;)

Minä kieltäydyn pelkäämästä. Vaikka joskus pelottaisikin.

Oletko nähnyt Michael Mooren Bowling for Columbine?

Jorma "Jomppe" Ronkainen kirjoitti...

Vastauksena kysymykseesi; mielestäni uutinen määrittyy suhteessa kohderyhmään.

Mietin eilen blogissani iltapäivälehtien lööppejä, joissa suruttomasti roiskitaan elämän raadollisuuksia ihmisten silmille.

Kuinka tarpeellinen uutinen on esimerkiksi iso otsikko tytön kuolemasta koulutunnilla (IS 5.9.)? Mikä vaikutus tällä ja muilla sensaatio-otsikoilla on vaikkapa ekaluokkalaiseen, joka kassajonossa tavailee silmiensä korkeudella olevia tekstejä?

Eikö lasta pitäisi suojella tällaiselta? Moni aikuinenkaan ei pidä asetelmasta. Kuka on vastuussa tällaisesta saasteesta?

-gs

Leonoora kirjoitti...

Juu, kyllä usein panee miettimään näitä uutisointien motiiveja jne.
Joskus tuntuu, ettei maailmassa muuta tapahdu kuin väkivaltaa sen eri ilmenemismuodotoja, tai ainakin kaikki negatiiviset asiat, uutisoidaan mieluummin, vaikka vain ennemmin mitätön sellainen kuin jokin positiivisia asioita käsittelevä.
En tietenkään tarkoita että pitäisi tekemällä tehdä optimistisia, positiivisia uutisointeja, mietin vain joskus mikä osuus ihmisten alakuloon on tiedotusvälineiden viestintäkulttuurilla.

Anonyymi kirjoitti...

Viime viikolla ISssa oli otsikko "Orava teloi oopperatahden tajuttomaksi" :-)

सारी kirjoitti...

Katja: juu, on nähty moorit. Vähän pelottaa tämä pelonlietsonta, mitä minusta Italiassa on harrastettu jo jonkin aikaa. Varsinkin kun ei voi välttyä havaitsemasta pientä ulkomaalaisvihamielisyyden juonnetta tässä lietsonnassa.

Gnothi: en kyllä itsekään ymmärrä, miksi suomalaisten lööppien on oltava kaupoissa pikkulasten katseen tasolla. Onko alle kouluikäiset muka ne, jotka tekevät perheessä lehtiostospäätökset, mitä häh!

Leonoora: hyviä uutisia on niin vaikea tehdä myyviksi, koska ne eivät aiheuta useinkaan sellaista välitöntä tunnekuohua kuin väkivalta ja vääryys.

Anonimous: Tuosta tulee mieleen:
Squirrels are rats with cute outfits.
Siis oravat on rottia söpöissä asuissa. Varokaa oravia! Ne voivat jyrsiä teidät tajuttomiksi! :)

Paperivuorineuvos kirjoitti...

Kyllä ainakin suomalaisilla iltapäivälehdillä ainakin uutisoinnin motiivi unohtunut. Varsinkin lööppeihin ja myös nettisivuille, näköjään,
laitetaan niitä uutisia, joiden uskotaan parhaiten myyvän lehteä. Sisäsivuilla voi sitten olla joitakin ihan asiallisiakin juttuja. Esimerkiksi itse tein aikoja sitten Iltalehteen täysin asiallisen jutun täällä Keski-Italiassa sattuneesta maanjäristyksestä. Ja on niitä ollut joitakin muitakin, mutta jos lööppejä luet, niin hirvittää.
Niitä lööppejähän on julkisestikin paheksuttu, mutta tuskin mikään on muuttunut.
Iltalehdessä erityisesti näyttää viime aikoina näyttää ainakin nettisivuilla olevan pääuutisina kolarit ja kuka muuten on kenetkin pahoipidellyt tai tappanut.