Joulutarinani

Quando pensavo a natale un paio di settimane fa, non potevo evitare di sentirmi un pochino stressata. Non avevo preparato granché, né da mangiare, né regali, né decorazioni. Con ansia aspettavo gli ultimi giorni prima di natale, sapendo che avrei fatto tutto all’ultimo momento.

Arrivò il 23, venerdì. Dovevo andare a Milano, precisamente all’aeroporto di Malpensa, a prendere un ospite finlandese. Visto che il volo da Helsinki doveva arrivare alle sei, e ci vogliono circa tre ore (con il traffico normale) per arrivare a Malpensa, e prevedevo un traffico intenso e delle code almeno sulla tangenziale di Milano a quell’ora, siamo partiti, io e mia figlia, già prima delle due, con 4 ore di anticipo.

Bel tempo soleggiato, niente code sull’autostrada. Potevo proseguire alla velocità di 110-120 lungo tutto il tratto Modena-Milano. Arriviamo alla casella Milano Sud: niente code. Tangenziale (che adesso costa 2 € ): niente code. Arriviamo all’aeroporto con un anticipo di più di un’ora. All’arrivo vedo un sms:” il mio volo è in ritardo, almeno 30 minuti”. Che fare? Decidiamo di mangiare qualcosa. In uno snack-bar consumiamo una pizza di gomma e, mentre mangiamo, ci viene in mente che il parcheggio ci verrà a costare parecchio se restiamo lì. Decidiamo di andare a fare un giretto, tanto abbiamo della bella musica in macchina. Malpensa consiste di due terminali, quello nuovo è il n.1, e il vecchio, che dista circa due chilometri dal nuovo, è il n.2. Scopriamo che il parcheggio al terminal 2 non costa nulla, e rimaniamo lì. Ascoltiamo musica, sgranocchiamo delle patatine, chiacchieriamo, facciamo delle foto nel buio. (vedi sopra; non ho detto di aver fatto delle belle foto..)

Arriva l’ora di tornare dal terminal 1, parcheggiamo e scopriamo che il volo non ha un ritardo di un mezz’ora bensì un’ora e qualche minuto (inizialmente doveva atterrare alle 18.05, il nuovo tempo di arrivo era 19.17). A questo punto decidiamo di rimanere e fregarcene del costo del parcheggio. Ci sediamo su un divano accanto alle porte A, da dove il nostro ospite uscirà; osserviamo la gente che passa, i cagnolini, i bambini, sonnecchiamo -il tempo sembrava non passare mai. Arrivano le sette e un quarto, ma non vediamo il testo “landed” accanto al codice del volo del Helsinki. Arrivano le sette e mezzo, niente “landed”. Alle 19.40, finalmente, vediamo “landed” e ci alziamo in piedi. Dopo una ventina di minuti di passeggiare nervosamente davanti alle porte, possiamo finalmente abbracciare l’ospite. Dopo tre ore dal nostro arrivo. E dopo altre tre ore in macchina saremo a casa.

Nove ore, ci sono volute nove ore in tutto.

Tutto questo tempo sprecato, avrei potuto pensare. Ma in realtà non ho sprecato niente; ho avuto occasione di trascorrere del tempo con mia figlia, rilassarmi, non dover fare assolutamente niente.
Infatti, il sabato mi sono alzata tranquilla e serena; niente stress natalizio. Ho fatto tutto con grande spirito zen: cucinato, fatto una lunga passeggiata nel centro per acquistare gli ultimi regali…è stato un bellissimo inizio per le feste!

Kun ajattelin joulua pari viikkoa sitten, tunsin pientä stressiä. En ollut valmistellut oikeastaan paljon mitään, en ruokia, lahjoja, koristeita. Odotin viimeisiä joulunaluspäiviä kauhulla koska tiesin tekeväni kaiken viime hetkellä.

Tulipa sitten 23. päivä perjantai. Minun piti mennä Milanoon, tarkalleen ottaen Malpensan lentokentälle suomalaista vierasta vastaan. Koska Helsingin lennon piti laskeutua kuuden maissa, ja koska normaalisti Modenasta Milanoon ajaa kolmessa tunnissa, ja koska odotin ruuhkia ja jonoja ainakin Milanon kehätiellä siihen aikaan, lähdimme tyttäreni kanssa jo ennen kahta, neljä tuntia etukäteen.

Sää oli hieno ja aurinkoinen, moottoritiellä ei ollut jonoja. Voin ajaa 110-120 nopeudella koko Modena-Milano välin. Tullaan Milanoon, moottoritien etelä-liittymään: ei jonoja. Kehätie (joka nykyisin maksaa 2€): ei jonoja. Saavutaan lentokentälle tunnin etuajassa. Saan tekstarin: ”lentoni on myöhässä, ainakin 30min.”
Mitä tehdä? Päätämme syödä jotain. Syödessämme Snack-baarin kumista pizzaa meille tulee mieleen, että jos jäämme odottamaan, parkkimaksu tulee todella kalliiksi.

Päätämme lähtemään ajelemaan, onhan meillä autossa hyvää musiikkiakin.
Malpensan lentokenttään kuuluu kaksi terminaalia, uusi on n:o 1 ja vanha, joka on noin kahden kilometrin päässä, on n:o 2. Kakkosterminaalilla parkkeeraus ei maksa mitään, joten jäämme sinne. Kuunnellaan musiikkia, napostellaan sipsejä, jutellaan, otetaan pimeässä valokuvia. (ks.yllä; en sanonut että kuvat olisi erityisen hienoja)

Sitten on aika palata ykkösterminaaliin, parkkeeramme ja saamme selville, että lento ei ole puoli tuntia, vaan tunnin ja joitakin minuutteja myöhässä (alunperin sen piti laskeutua 18.05, uusi laskeutumisaika oli 19.17) Tässä vaiheessa päätämme jäädä ja olla välittämättä parkkimaksuista. Vieraan pitäisi tulla A-uloskäynnin kautta, joten istumme siihen lähelle sohvalle ja katselemme ihmisiä jotka kulkevat ohi, koiria, lapsia, torkumme-aika ei tunnu kuluvan millään. Kello tulee vartin yli seitsemän, mutta Helsingin lennon koodin vieressä ei näy tekstiä ”landed”. Kello tulee puoli, ei mitään. Lopulta 19.40 näemme sen "landed" ja nousemme seisoskelemaan. Parinkymmenen minuutin hermostuneen ovien edessä eestaas kävelyn jälkeen pääsemme halaamaan vierastamme. Kolme tuntia saapumisemme jälkeen. Ja toisten kolmen tunnin jälkeen olemme kotona.

Yhdeksän tuntia, koko juttuun meni yhdeksän tuntia.

Olisin voinut ajatella että kaikki tuo aika meni hukkaan. Mutta en hukannut mitään; sain mahdollisuuden viettää aikaa tyttären kanssa, rentoutua, tehdä ei yhtään mitään.
Niinpä lauantaiaamuna heräsin rauhallisena ja tyynenä; joulustressistä ei jälkeäkään.
Tein kaiken erittäin zenisti: kokkasin, kävin pitkällä kävelyllä keskustassa ostaakseni viimeiset lahjat...todella hieno alku juhlapyhille!