Viimeaikoina olen erikoistunut tärähtäneisiin iltakuviin; eilen en vain enää saanut otettua parempia kuvia, kun paristo simahti. Tuomiokirkon aukiolla nyt on kuitenkin tuossa näkyvä suuri joulutähti. Minusta oiva jouluvalaistus!Eilen iltakävelyllä ystävien kanssa käväisimme Modenan tuomiokirkossa. Oli juuri vesperin aika. Katselimme taideaarteita ja kuuntelimme messua. Jos tuntuu omituiselta, että messun kuluessa voi tallustella kaikessa rauhassa taidekierroksella, pitää muistuttaa, että tuomiokirkko on suuren suuri ja emme olleet suinkaan ainoat vaeltajat.
Osa ihmisistä osallistui messuun, osa rukoili kryptassa, osa polvistui jonkun alttarin ääreen, joku kuiskutti papin korvaan syntejään. Ja jotkut, kuten me, katselivat suurella hartaudella tuhatvuotisen kirkon aarteita.
Katolisen kirkon salaisuus on siinä, että kirkko on aina auki. Uskova voi astua sisään ja hiljentyä tai osallistua messuihin päivittäin. Kaikki tapahtuu mitä suurimmalla luontevuudella.
Jos nyt jotain voin kadehtia katolilaisilta, kadehdin tuota arkipäivän hartautta.
Miksi luterilaisen pitää odottaa, että kirkko kutsuu palvelukseen? Siksi kai olemme niin pakanoita.
Mutta vaikka olenkin aika pakana (määrittelisin itseni kai agnostikoksi, jos tarvetta olisi), pidän jonkinmoisia hartaita hetkiä aika usein.
Eilen vietin hartaan hetken ystävien kanssa kävellen ja jutellen.
Tänään vietän hartaan hetken kuunnellen harrasta musiikkia.
P.s. tiedotus Sig.ra Kaarelalle: en onnistu saamaan kommenttejani läpi teitin blogissa. Luulin ensin, että ne ilmestyvät myöhemmin(moderoinnin vuoksi) mutta et kai sinä nyt ihan kaikkia kommenttejani olisi sensuroinut...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti