Kierrätä, pyöritä pellavapäätä

Keittiön kaapin ovessa on kaupungin lähettämät lajitteluohjeet


Meillä lajitellaan jätteet seuraavasti:
- paperi ja pahvit
- alumiini ja lasi(siis säilyketölkit ja lasi menee samaan keräilyastiaan)
- muovi
- bio-jäte
- lumpui ja rätei
- muut.

Roomassa, Porta Portesen kirpparialueella, on kuulemma jonkin aikaa myyty roskiksista kaivettua tavaraa; asialla ovat olleet Rom-kansaan kuuluvat romanialaiset, joita kotoisasti kutsuttaisi romanian mustalaisiksi. Tietysti tätä laitonta kauppaa on ankarasti sanktioitava, ja niinpä nämä jätteen kaupustelijat on ajettu pois. Siis mitä! Kerrankin joku keksii ansaitsemistavan joka on ekologisesti kestävää ja siksi ansaitsisi erityista suojelua, varsinkin kun kyseisen etnisen ryhmän rahanansaitsemiskeinot ovat lievästi sanottuna rajoitetut; miksi siihen pitää niin innokkaasti puuttua? Mieluummin ostan roskiksesta löydettyjä vaatteita kuin katselen kerjäämistä. Sillä siihen valitettavasti romit ovat täällä erikoistuneet. Se on ns. kulttuuria (jota italialaiset haluavat näköjään ylläpitää; ainakaan suurta poliittista intoa romien tilanteen muuttamiseen ei tunnu löytyvän, ellei hökkelikylien maan tasalle ajamista lasketa innokkuudeksi parantaa oloja) , se että gli zingari (mustalaista vastaava nimitys) kerjäävät tai yrittävät ennustaa; jos ropoa ei tipu, heillä oli ennen tapana uhkailla pahan silmän kirouksilla, mutta nykyisin ainakin täällä pohjoisessa moiset kiroukset on menettäneet tehonsa ja samalla ns. markkinointiarvonsa.

Itse olen kerjäämisen vastustaja. En anna rahaa ns. ammattikerjäläisille. Minusta kerjäämisen ei pidä olla elinkeino.(Kerjäämistä vastustetaan olemalla antamatta rahaa kerjäläisille kuten eläinten katumyyntiä vastustetaan jättämällä se söpö kirppuinen koiranpentu sinne mustamäen torille, jos sallitaan kotimainen vertaus)
Jos Lidlin edessä istuu ihminen epämääräinen valokopio kädessään ja toivottelee minulle kaikkea hyvää naukuvan valittavalla äänellä, on hän minusta ammattikerjääjä;varsinkin jos olen nähnyt hänet joka siunaaman kerta Lidlissä käydessäni.
Joulun alla tämä sama nainen oli siirtynyt suuren kauppakeskuksen hehtaariparkkipaikalle kyyläämään kuluttajien ostoskärryjä. Melkein harmitti, että hän sai yllätettyä minut auton vieressä, kun pakkasin ostoksia autoon; miten voi sanoa toiselle, että enpäs anna sulle tuota euroa tuosta kärrystä. Ei mitenkään.

Minua ei sen sijaan harmittanut, kun samalla parkkipaikalla, edelleen joulun alla, kärryni euroa haikaili nigerialainen nuori nainen pieni lapsi tiukasti huivilla selkäänsidottuna. Hän kysyi kohteliaasti, josko voisi auttaa kärryn kanssa ja saada siitä sen euron. Koska on aika kiusallista olla juttelematta, kun toinen työntää ostoksiasi autolle, kyselin kaikenlaista. Nainen ei osannut italiaa, joten juttelimme englanniksi; tosin hän puhui afrikkalaista pidginiä, joten ei se ymmärtäminen ollut kovin mutkatonta puoleen jos toiseenkaan. Kun kysäisin smalltalkkimaisesti, kuinka hän oli päättänyt tulla Italiaan juuri kylmän aikaan, hän luuli, että halusin tietää, mitä kautta hän oli tullut. Aika hurja matkaselostus. Ja kotiin jäi kuulemma 5 lasta. Kyllä tuo kertomus oli sen euron arvoinen, jonka kauniisti hymyilevä nainen sai kärryn takaisin katokseen vietyään.

No joo, nyt voisi näyttää siltä, että teen kerjäläisten välillä selkeästi valintoja sympatian pohjalta, mutta kyse on muusta. Tuo afrikkalainen nainen ei jää parkkipaikalle kerjäämään, siitä laitan vaikka pääni pantiksi. Hän siivoaa pian jonkun rappukäytäviä, on töissä tehtaassa tai hoitaa vanhusta. Miksi voin olla siitä varma? Koska näin ihmisen, jolla on uskoa itseensä. Voi kuulostaa idealisoinnilta, mutta minä tiedän mitä näen. Vai pitääkö tässä taas muistuttaa niistä ajoista, kun sukulaisemme lähtivät sama luottamus eväinään uudelle mantereelle, kun evääksi ei ollut ottaa muuta kuin sitä luottamusta ja uskoa omiin kykyihin ja käsivarsiin? Ei ole mahdoton tehtävä erottaa toisistaan se, joka hyväksyy kerjäämisen elinkeinokseen ja toinen, joka on valmis tekemään kaikkensa leivän eteen. Eikä tässä ole kyse siitäkään, että taustalla olisi luterilainen uskoni työn autuaaksi tekevään vaikutukseen; kyse on muutoksesta. Pitää uskoa siihen, että asioita voi muuttaa.

Kierrätys on siis kannatettavaa, olipa kyseessä sitten ihmiset tai tavarat. Tavaroista voi sitä paitsi tehdä taidetta, silloinkin kun muut luokittelisi ne roskiksi. Tietysti voi käydä niin, ettei taidetta sitten tunnista enää taiteeksi...

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ciao !

Ti lascio un sanottava, come vanno le cose .. mi togli una curiosita .. ti sei trasferita con tutta la famigliola finlandese in Italia ? siete a roma adesso ?

Spero che vi ambientate bene, senza troppe difficolta. :)

Sari kirjoitti...

In realtà siamo a Modena, e mio marito e modenese. Ma grazie, ci stiamo ambientando abbastanza bene! :)