Junaromantiikkaa

Oli auto korjaamossa koko viikonalun, joten tutustuin yleisiin kulkuneuvoihin. Kävisin muutenkin aina töissä junalla ja bussilla, mutta valitettavasti aikatauluni ovat sellaiset, ettei se mitenkään ole mahdollista. Tällä viikolla joustettiin työnantajan puolelta sen verran, että iltatunnit jätettiin pois. Olen siis tehnyt todella vähän töitä ja matkustanut paljon. (Modena on kuitenkin Tampereen kokoinen kaupunki, ja silti yleiset kulkevat vain iltakahdeksaan asti!)

Kotiovelta työpaikalle pääsen yleisillä kulkuneuvoilla todella kätevästi: ensin menen bussilla(kulkee joka 10:s minuutti) rautatieasemalle, hyppään paikallisjunaan (johon käy sama bussilippu) ja hytkyttelen puolisen tuntia; sitten kävelen noin kilometrin ja hups, olen jo työpaikalla. Siis aikaa menee noin puolisen tuntia pitempään kuin autolla, mutta matkustaminen on paljon rentouttavampaa.

Varsinkin paikallisjuna on mukava kokemus, varsinainen baabeli. Kukaan matkustajista ei tunnu olevan kovin paikallinen, kaikki ovat joko etelä-italialaisia, pohjois-afrikkalaisia tai itä-eurooppalaisia. Pidän junista myös siksi, että niissä matkustaessa tapahtuu aina jotain; sellaisia pieniä, kummallisia välikohtauksia, joista autolla matkustaessa jää kokonaan paitsi. Siksi melkein harmittaa, että huomenna palaan taas autooni istumaan ja ohittavia rekkoja kiroamaan.

Junassa tapahtunutta:

Vastapäätäni istahti nainen, joka suihkutti ensin päälleen hyttysmyrkky-parfyymia ja sitten kaivoi laukustaan voiteen, jota töpytteli huonosti höylätyille säärilleen. Kun lähdimme F.n asemalta, kysyi hän: "oliko tuo F?" Kun vastasin myöntävästi, totesi hän pelottavan iloiseen sävyyn: " No, sitten pitää jäädä seuraavalla pois ja tulla toisella junalla takaisin, niinkuin aina!". Niin hän nousi ja meni odottamaan seuraavaa asemaa vaunun välikköön; minä jäin ihmettelemään, oliko tämä hänelle normaalikäytäntö: hoidetaan kosmetiikkaa niin, että jää asemat väliin.

Useimmiten junissa käydyistä äänekkäistä puhelinkeskusteluista ei tule kiusallinen olo, koska puhuja kailottaa yleensä jotain seuraavan kuuloista: "umbiva gulu du tkena kgnsö aoe akt Modena, skotuya ke a ejjja tomorrow". (Siis en ymmärrä arabiaa, slaavilaisia kieliä tai afrikkalaisia murteita) Eilen kuitenkin jouduin vasten tahtoani todistamaan dramaattista, 20-minuuttia kestävää puhelua, jonka teema oli " hei, mä jätän sut". Yritin olla kuuntelematta, mutta teini paasasi niin lähellä, että kiusallisen monta yksityiskohtaa päättyvästä suhteesta tuli tietooni. Vaikka suurin osa "keskustelusta" oli jankkaamista: " se on loppu, usko nyt" ja " älä soita mulle enää" oli jättämispuhe toisaalta kuulemisen arvoinen, varsinkin seuraavat helmet:
" Äläkä sitten lähetä mulle enää kukkia!"
" Kyllä minäkin olen pahoillani, mutta mä olen päättänyt, etten jää itkemään kenenkään vuoksi, en siis kenenkään muunkaan ku sun!"
" Mee vaa sinne lomalle kavereittes kanssa, muuten sä syytät siitäkin mua"
Ja elämänviisaus:
" Hei, kaikesta pääsee yli".