Saturnus väärällään

Germanan mies oli jättänyt näin söpön viestin eilen (teksti sanoo suunnilleen näin: Germana sanoo: tuletko sinä minun kanssa kesä elokuva tänäiltana? soita ) (hoono italiano on siis tarkoituksellista, mainittakoon)
Kuten eilen ilmoitin, olin suunnitellut meneväni katsomaan Loachin elokuvaa irlantilaisesta kansannoususta, mutta toisin kävi. Ystävätär otti yhteyttä, ja sovimme että menemmekin yhdessä, mutta meiltä jäi tarkentamatta, mitä elokuvaa oltiin oikeastaan menossa katsomaan. Hän oli tietysti menossa siihen toiseen ulkoilmateatteriin, jossa esitettiin Özpetekin ihmissuhdedraamaa. Koska ystävätär oli kuski, päätti hän. (tajusin asian vasta sitten, kun oltiin jo perillä)

Noh, hieman liiallisesta sentimentaalisuudestaan huolimatta Saturno contro oli kuitenkin ihan mukava filmi. Nimenomaan mukava. Henkilöhahmot olivat uskottavia, tarina , kuten sanottu, hieman ylidramaattinen ja näyttelijät kauniita ja ihan taitavia. Nimi viittaa siihen, että joskus horoskooppi menee persiilleen ja elämä ei ole helppoa. Menettämisen teemaa käsiteltiin mm. homoparin puoliskon kuoleman ja heteroparin puoliskon uskottomuuden kautta. Pari liikutuksen kyyneltä sain tiristettyä, mutta mitään syvältä kouraisevaa valaistumisen hetkeä ei elokuva suonut. Jotenkin tuntui liian rakennetulta kaikki, kuitenkin; mukaan oli saatu ajankohtainen teema homoparien oikeuksista päättää toistensa elämästä ja kuolemasta, ja jotain pientä viittausta eutanasiaankin olin havaitsevinani, ja yksi veti kokaakin, mutta kaikki oli tarpeeksi pinnallista ja kevyttä, joten sentimentaalisuus ei kärsinyt. Sanoinko jo, että elokuva oli sentimentaalinen?

Yksi pieni kiva yllärikin löytyi. Kun elokuvan henkilöt istuskelevat sairaalan sisäpihalla, yllättäen heidän lähellään istuva nuori tyttö aloittaa puhelinkeskustelun; suomeksi.
(Käänsin tietysti dramaattisen puhelinkeskustelun simultaanina kaverilleni; vähänkös oli polleeta meininkiä)
Özpetekillä taitaa muutenkin olla taipumus ympätä elokuviinsa kielten sekamelskaa: musiikki oli kaikki "vierailla kielillä"ja yksi henkilöistä oli turkkilainen kääntäjä. Hyvin modernia, kai.

Mieleeni jäänee elokuvasta pari nokkelaa sananvaihtoa (käännös muistinvarainen):
-Oletko ulkomaalainen?
-En, turkkilainen

Kannattaa käydä katsomassa, jos toisessa teatterissa ei esitetä Loachia tai jos ystävätär tykkää tällaisista leffoista. Ei se nyt niin paha ollut. Ja kaverin kanssa oli kivaa.

2 kommenttia:

Katja kirjoitti...

Minulla on soundtrack, toveri sai synttärilahjaksi, levy kävi läppärissäni kääntymässä ja jätti jälkeensä mp3-tiedostoja. Kyllä nyt omatunto soimaa ;)

Sari kirjoitti...

Aijjai!
Musiikki olikin mainiota kautta linjan. Olin kuulevinani Carmen Consolia ranskaksi, liekö noin?
Ihan oli miun maun mukkaan kuitenkin, latinoa ja itämaista ym. ym.