Associazione a delinquere


Suurin osa saksalaisista pizzerioista toimii mafian rahanpesulana. Siis jos uskoo saksalaista sensaatiolehdistöä ja viimeviikkoisen ammuskeluvälikohtauksen jälkipyykkiä.
Järjestäytyneen rikollisuuden läsnäolo on aina kiihottanut ihmisten mielikuvitusta. Ehkä elokuvat ja televisiosarjat ovat tehneet tehtävänsä ja ihmisten mielissä rikollisuus ja väkivalta on heti hohdokkaampaa ja mystisempää kun ammuskeluun liitetään sana mafia.

Mafioitakin on monta. Kuuluisimpia lienevät venäläinen(organizatsya), colombialainen (narcos) kiinalainen (triadit), japanilainen (yakuza) ja sitten sarja "alkuperäisiä" italialaisia.

Sisilian maakunta tunnetaan mafian kotina, ja Cosa nostra on kai edelleenkin se kuuluisin ja "kunniakkain" rikollisjärjestöistä. Sillä on laajat kansainväliset yhteydet ja vaikka "perheet" eivät enää olekaan tiukasti verisiteissä kiinni, omertà*, hiljaisuus, siis se että sisilialaiset leikkivät kolmea apinaa, on edelleenkin tärkein syy Cosa Nostran kukoistukseen. Kiristämisen ja huumekaupan lisäksi Cosa nostran liiketoimiin kuuluu ihmiskauppa(siirtolaisten kuljetukset) EU:n tukirahojen lypsäminen, kiinteistökaupat, oikeastaan mikä tahansa laiton ja laillinen liiketoiminta. Ja paikallispolitiikka. Eivätkä yhteydet Rooman Montecitorioonkaan** liene täysin surkastuneet.
Sisiliaan liitetään myös nimi Stidda (stella=tähti), joka tunnetaan "viidentenä mafiana". Se on syntynyt suunnilleen samoihin aikoihn Cosa nostran kanssa, mutta on jäänyt sen varjoon. Stidda on kuitenkin levittäytynyt tehokkaasti Sisiliaan ja innokkaasti osallistuu mihin tahansa rikolliseen ryöstöistä lähtien.

Napolin seudulla järjestäytynyt rikollisuus tunnetaan nimellä Camorra. Oikeastaan ei ole kyse Cosa nostran kaltaisesta "kattojärjestöstä", vaan sarjasta klaaneja, joiden sekä sisäiset että keskinäiset suhteet ovat enemmän tai vähemmän löyhiä. Ryhmittymien väliset sodat menevät usein ammuskeluksi, sivullisia säästämättä. Jotkut napolilaiset klaanit tekevät luultavasti ainakin huumekaupoissa ja ihmiskaupoissa yhteistyötä Cosa nostran kanssa, muuten ne kai keskittyvät paikallisten yrittäjien kiristämiseen, ase- ja huumekauppaan ja vaikkapa julkisten palvelujen haltuunottoon, esim. jätehuolto on tunnetusti Napolin seudulla "väärissä käsissä". Siksi lähes automaattisesti kesän alkaessa Napolin vähempiosaiset kaupunginosat hukkuvat roskapusseihin; "jätekriisi" on tehokas tapa painostaa politiikkaa vääntymään omien intressien mukaan. Camorra-sanalla viitataan nykyisin myös koko mafiamentaliteettiin, siihen aikaisemmin viittaamaani omertà:an.

'Ndràngheta (tai Famiglia Montalbano, Onorata società taikka Picciotteria) on puolestaan kalabrialaisten oma rikollisklubi, syntyisin lähinnä Reggio Calabrian kaupungista. Sillä on kunnia olla yksi maailman vaarallisimmista ja laajimmalle levinneistä mafiajärjestöistä. Klaaneja (paikalliskielellä cosche tai 'ndrine) kai n. 150 ja koska perhesiteet ovat 'Ndrànghetan perusta, ote paikallistalouteen ja politiikkaan on luja.
Juuri eilen noille sijoille lähti meiltä M, jonka kertomukset kalabrialaisesta mentaliteetista ovat hiuskarvat nostattavaa kuultavaa; jos jostain haluaa löytää oikein ahdasmielistä viimevuosisadan patriarkaalista meininkiä, kannattaa mennä kalabriaan.
'Ndràngheta -sanan etymologia on kiintoisa: se tulee luultavasti kreikan sanasta andragathía, rohkeus, viriilisyys.

Itäeurooppalaisessa yhteistyössä on erityisesti kunnostautunut Sacra Corona Unita, joka on Apulian maakunnan oma kiva gangsterikerho. Koska maakunnan tärkeimpiä elinkeinoja on maatalous, ihmiskauppa on luultavasti tärkeä osa toimintaa. Puolalaisia tomaatinpoimijoita löytyy. Sacra Corona on rikollisjärjestöistä nuorin, sen alku ja juuri tunnetaan aika tarkoin ja perustushetkeksi mainitaan 1981, jouluyö, paikaksi Tranin vankila ja perustajajäseneksi joku Giuseppe Rogoli. Että onnea vaan Giuseppelle, historian kirjoihin pääsit sitten.

Eikä nämä rikolliset tähän lopu, tässä vielä muutama nimi:
* Mala del Brenta - Veneto
* Banda della Magliana - Roma
* Basilischi - Basilicata (Potenza, Matera, Policoro)


Joidenkin mielestä mafia on enää mielikuvitusta. Ehkä napolilainen pienyrittäjä onkin sitten aika hyvä kuvittelemaan, kun ihan vaan mielikuvitellen menettää kauppansa kieltäytyessään maksamasta pizzoa, suojelurahaa.


* omertà: käytös, jolla estetään minkäänlaisen rikollisia haittaavan informaation vuotaminen. Esim.ilmeisenkin rikoksen, vaikkapa päivänvalossa tapahtuneen ammuskelun silminnäkijöitä ei löydy(kukaan ei puhu), todisteita vääristellään tai ne katoavat. Sanalla tarkoitetaan myös yleisesti peittelevää käytöstä. Sanasta johdettu adjektiivi: omertoso.

**Montecitorio: palatsi, jossa parlamentti kokoontuu. Usein pääkaupungin palatsien nimillä viitataan niiden toimintaan: Palazzo Chigi-hallitus, Palazzo Madama- senaatti, Palazzo del Quirinale- tasavallan presidentti.

Edit:
Tuli mieleen, että ehkä on syytä täsmentää sitä, että esim. 'Ndrangheta on toki kotoisin kalabriasta, mutta sillä on osastonsa lähes jokaisessa Italian maakunnassa, suurimmista kaupungeista puhumattakaan. Eikä haaraosastoja suinkaan puutu muista Euroopan maistakaan. Kommenteissa sen jo mainitsin, 'Ndrangheta pyörittää vuosittain reilusti yli 30 miljardin euron bisnestä.
Siis kun ostat hasista Amsterdamissa, laitat rahaa 'Ndrangheta-pomon taskuun ja samalla rahoitat ase- ja ihmiskauppaa... yksi hyvä syy lisää olla käyttämättä huumeita.


kuvalähde: http://texasholdemblogger.files.wordpress.com

3 kommenttia:

Petja kirjoitti...

Omaiseni mukaan Cosa Nostra ei ole enää vaarallinen, koska 'Ndangheta on pistänyt muovikassiin kaikki ne sisilian gansterit jotka ei kulje rollaattorilla.

Rita kirjoitti...

Oi, liikuttavan kivat simpassit kuvassa. See no evil, hear no evil, speak no evil.

Sari kirjoitti...

Cosa nostran organisaatio on käsittääkseni muuttunut, ei ole enää "superpomoja", mutta en ole kuullut sen menettäneen otettaan sisiliasta (tai muista maista)
Wiki tietää sanoa, että Cosa nostra pyörittää vuosittain n. 13 miljardia euroa, virallisten tutkimusten mukaan (eurispes).
Suurin tulonlähde on edelleenkin huumeet, vaikka hyvänä toisena onkin rahanpesu kiinteistö- ym. toiminnassa. (2081 miljoonaa euroa)
'Ndranghetan vuosituotto on noin kolminkertainen:vuonna 2004 36 miljardia, joten nyt varmasti aika lailla enemmän; ainakin rahassa voittavat cosa nostran.
Pizzarahoja.

Rita: Niin, söpöjä ovat. Kun ei vaan ihmiset liikaa matkisi noita simpansseja.