Kirjeenvaihtoa päiväunilta


Siestan aikaan joko nukun tai katson jonkun elokuvan. Kerrankin tuli telkkarista katsottavaa; La7 näytti elokuvan 84 Charing Cross Road, joka perustuu Helene Hanffin samannimiseen, omaelämäkerralliseen kirjaan. (Helene Hanff on mm. käsikirjoittanut 50-luvulla televisioon Ellery Queen-sarjaa. Itse muistan joskus katsoneeni uusintoina Ellery Queeniä, mutta ei tainnut olla ihan niin vanhaa tuotantoa...)

Elokuva kertoo newyorkilaisesta naisesta, joka kirjoittaa englantilaiseen antikvariaattiin Marks & Co., elokuvan nimen osoitteeseen, koska etsii vanhoja englantilaisia kirjoja, joiden löytyminen kohtuulliseen hintaan amerikoista on vaikeaa. Naisen ja kirjakaupan henkilökunnan välille sukeutuu kirjeenvaihto ja ystävyys, joka kestää pari vuosikymmentä. Tästä ystävyydestä ja henkilöiden elämäntapahtumista punoutuu herkkä tarina. Ja Anne Bancroft ja Anthony Hopkins tekevät päähenkilöinä mainiot roolisuoritukset, mitenkäs muutenkaan.

Mukava katsoa leffaa, jossa puhutaan kirjoista ja jossa hurjinta äksöniä on congan tanssiminen ulkoilmalavalla.

Siteeraus leffasta, tai siis siteeraus siteerauksesta:

W.B. Yeats (1865–1939). The Wind Among the Reeds. 1899.

36. Aedh wishes for the Cloths of Heaven

HAD I the heavens’ embroidered cloths,
Enwrought with golden and silver light,
The blue and the dim and the dark cloths
Of night and light and the half light,
I would spread the cloths under your feet:
But I, being poor, have only my dreams;
I have spread my dreams under your feet;
Tread softly because you tread on my dreams.

2 kommenttia:

Adelphi kirjoitti...

Kannattaa lukea myös kirja, johon tuo elokuva perustuu. Se koostuu pelkästään Hanffin ja antikvariaatin omistajan vaihtamista kirjeistä, ilman mitään turhia kommentteja. Kirja on suomennettu (ihan kelvollisesti) nimellä Rakas vanha kirja, mutta kaikkein parhaiten se toimii alkukielellä – esim. Hanffin ja kirjakauppiaan kielenkäytön väliset erot tulevat siten selvimmin esiin. Se on yksi niitä kirjoja, joiden lukemisesta tulee aina hyvälle mielelle, ihan ensisivuista alkaen.

Äitini kävi joskus kirjeenvaihtoa Helen Hanffin kanssa. Hanff oli silloin jo niin vanha, ettei vastannut kaikkeen (runsaaseen) fanipostiinsa, mutta hän lähetteli äidilleni lyhyitä kommentteja nimikkokorteilleen kirjoitettuna. Oli puhetta, että he olisivat voineet tavata, mutta – kuten asiaan kuuluu, voisi sanoa – Hanff ehti kuolla juuri ennen äitini ensimmäistä matkaa New Yorkiin.

Sari kirjoitti...

Arvelinkin, että kirja olisi lukemisen väärti.

Kirjoittaakohan kukaan enää ihkaoikeita ihailijakirjeitä, vai onkohan nekin kaikki sähköpostia?